© Layout by Julia E.

PALUU YLIOPISTON PENKILLE

05 September 2018

Paluu yliopiston penkille tapahtui maanantaina ja pakko myöntää, että olin jo heti illalla ihan älyttömän stressaantunut... Jännitti, pelotti ja ahdisti jo etukäteen se hurja työmäärä, mikä mulla on vielä edessä. Nyt on keskiviikko ja olo on jo paljon parempi. Olen tehnyt aikatauluja ja ihan vaan käynyt asioita kaikessa rauhassa omassa mielessä läpi. Hengitän syvään ja mietin, että kyllä se siitä! Olen useampaan kertaan täällä maininnut, että mulla on aika rankkaa tuon yliopiston suhteen. Kahden vuoden jälkeen mulla on vasta 70opintopistettä kasassa, sillä viime vuosi meni jotenkin aivan hukkaan. Kukaan ei osannut auttaa mua ja itsekään en tiennyt mitä haluan. Käytän siis tulevan opiskeluvuoden käytännössä siihen, mitä olisin voinut tehdä jo viime vuonna.

Noh, ei tässä mikään kiire ole! Neljään vuoteen teen kandin ja sitten punnitsen asioita uudestaan ja mietin, että vaihdanko alaa, tyydynkö kandiin vai jatkanko maisteriin. Yksi askel kerrallaan. Tänään kävin juttelemassa yhden professorin kanssa ja vaikka aluksi mua jännittä ihan sikana, hänen työhuoneesta poistuessa mulla oli kuitenkin ihan älyttömän hyvä fiilis! Hän tsemppasi mua ja eihän mulla loppupeleissä nyt asiat oo ihan hirveen huonosti. Kyllä ne opinnot edistyy, vaikka vähän normaalia hitaampaa. Jokaisen ei tarvitse olla yhtä hyvä, nopea etenemään tai yhtä motivoitunut. Asioita voi tehdä omassa tahdissa ja aina on ihmisiä ympärillä tukemassa.

Mä meen tällä hetkellä päivä kerrallaan, en täytä päiviäni täyteen tapaamisilla ja tekemisillä, sillä kesällä on tullut mentyä ja tehtyä, joten nyt voi hetken aikaa hengitellä ja antaa aikaa itselleen. Oon innostunu käymään taas joogassa ja pyrin pikkuhiljaa saamaan meditoimisen osaksi arkea. Nämä asiat pitävät mielen virkeänä ja auttavat jaksamaan! Tänäänkin oli ilo päästä aloittaa aamu marsaanan ja superdry järjestämässä aamujooga tilaisuudessa. Hyvän olon lisäksi saatiin upeat treenivaatteet ja päästiin nauttimaan Löylyn upeista merimaisemista ja aamupalasta! Tilaisuuden jälkeen suuntasin Saran luokse nukkumaan puolen tunnin päikkärit ja siitä sitten yliopistolle, jossa aika vierähti ilta kuuteen asti.

Loppuviikosta mulla on tiedossa useampi työpäivä putkeen, joten viikonlopuksi mulla ei oo mitään kummallisia suunnitelmia ja ehkä ihan hyvä niin! Tiedossa siis töitä ja ainakin näillä näkymin löhöilyä kotona Waltterin seurassa.

Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

No comments:

Post a Comment