© Layout by Julia E.

PERJANTAIKUULUMISET

29 June 2018

Mulla loppui eilen kahden viikon lomailu töistä... Menin iltavuoroon ja pakko myöntää, että loman jälkeen jopa viiden tunnin työvuoro tuntui raskaalta. Toisaalta oli myös erittäin virkistävää palata töihin ja saada jonkinlaista aikataulua elämään. Työnteko maistui taas paljon paremmalta, vaikka väsymys painoikin päälle.

Tänään vietän vapaapäivä ja sen takia olisi ollut ihanaa herätä auringonpaisteeseen, siirtyä parvekkeelle ottamaan hetkeksi aurinkoa ja jatkaa siitä hymy huulilla päivää, mutta toisin kävi. Mä heräsin vasta kymmenen jälkeen, avasin verhot ja huomasin, että ulkona on aivan älyttömän masentava keli. Käperryin peittoon ja siirryin peiton kanssa sohvalle. Sohvalla oli kätevästi odottamassa eiliseltä jäänyttä kinder -suklaata, joten päätin napata sitä suuhuni, avata koneen ja pistää hetkeksi jotain turhaa sarjaa pyörimään. En oikein innostunut sarjan katsomisesta, sillä olin just pari päivää sitten katsonut loppuun 13 reasons why ja uuden sarjan aloittaminen on aina jotenkin tosi hankalaa, mutta ei siitä sen enempää! Koska sarjan katsominen ei napannut, päätin tulla kertomaan tänne mun fiiliksiä. Ehkä tämän jälkeen suljen hetkeksi koneen ja oikeasti herään tähän päivään ihan eri fiiliksillä, sillä mun pitäis olla tekemässä nyt kaikkea muuta kuin maata sohvalla peittoon kääriytyneenä ja syödä suklaata.

Mun pitäisi tehdä alta pois juttuja to do -listalta, vähän taas siivota, käydä pyörähtämässä Jumbossa, ennen kuin Waltteri lähtee autolla Saloon ja illaksi keksiä jotain kivaa tekemistä. Ehkä tästä saadaan vielä ihan kiva päivä aikaiseksi, vaikka se ei nyt hirveän vahvasti lähtenytkään käyntiin. Aloitan nyt sillä, että painan julkaise nappia, suljen koneen, vedän itseni ylös sohvalta ja siirryn keittiöön tekemään ruokaa, sitten suihkuun, laittaudun ja lähden käymään Jumbossa. Kaiken muun pakollisen hoidan sitten Jumbon jälkeen. Sounds like a plan, mutta katsotaan miten käy...

IMG_4585 IMG_4712 IMG_4705 IMG_4718 IMG_4640 Kynnet ennen huoltoa: Selena

THIS OR THAT

25 June 2018

IMG_4998

Lauantai / Sunnuntai
Ihan ehdottomasti lauantai, sillä silloin sunnuntai on vasta edessäpäin! Sunnuntai on tosi kiva päivä, mutta ajatus siitä, että seuraavana päivänä on maanantai on hitusen ahdistava.

Kulta / Hopea
Oli useampaan kertaan aikoja, jolloin en voinut sietää kultaa, mutta tällä hetkellä molemmat on mielestäni kivoja. Kaikesta huolimatta hopeaa tulee käytettyä paljon enemmän.

Tee / Kahvi
Opettelin juomaan kahvia vasta kolme vuotta sitten, joten kyllä se tee vie voiton!

Kaupungin ydin / Luonnonläheisyys 
Tää on aika paha... Ennen olin ehdottomasti sitä mieltä, että luonnonläheisyys, mutta nykyään olen tykästynyt myös kaupungin vilinään! Kyllä se luonnonläheisyys vie varmaan silti voiton!

Roadtrip / Lentäminen
Ihan ehdottomasti roadtrip! Silloin kun olin pieni reissattiin autolla tosi paljon suomi-venäjä väliä ja siinä tuli niitä kilometrejä aina 1000km/suunta. Myös roadtrip Saksaan ja Anapaan (Sochin lähettyvillä) ovat olleet erittäin mieleen painuvia! Pakko kehitellä joku roadtrip pian...

IMG_4995

Hattu / Aurinkolasit
Molemmat on asioita, joita ilman en voi elää, mutta kyllä aurinkolasit vie kuitenkin voiton!

Makea / Suolainen 
En ihan hirveästi välitä makeasta, mutta sipsit, pizza ja burgerit on mun pahe!!!

Jooga / Juoksulenkki
En oo ikinä pitänyt juoksemisesta...

Auringonnousu / Auringonlasku 
Auringonlaskua tulee tuijotettua enemmän, mutta auringonnousukin on kyllä tunnelmallinen!

Bikinit / Uimapuku 
En ois pari vuotta sitten uskonut, että valitsisin bikinien ja uimapuvun väliltä uimapuvun, mutta niin siinä vaan käy, että mielipiteet muuttuu!

Ranta / Uima-allas
Luonnossa vesi on mun mielestä aina ihan liian kylmää ja siksi en oo varmaan viiteen vuoteen heittänyt talviturkkia. Rannalla hengaileminen on paljon kivempaa, mutta jos pitää miettiä uimista, niin kyllä mä valitsen mielummin uima-altaan! Siellä vesi on edes jotenkin siedettävän lämpöistä.

Rantaloma / Telttailu
Mulla ei moneen vuoteen ollut hinkua rantalomalle, joten valitsen telttailun. Ai, että ois ihanaa lähteä roadtripille vaikka Norjaan ja olla siellä teltassa yötä!!! 

IMG_5013

Soitto / Tekstari
Yleensä tulee laitettua viestejä, ääniviestejä tai tekstareita, mutta kyllä mä silti tykkään puhelimessa puhumisesta tai facetimesta paljon enemmän! 

Aamut / Myöhäiset illat 
Mä tykkään siitä, jos saan itseni aikaisin aamulla ylös, koska silloin päivä tuntuu paljon pidemmältä. Myöhäiset illat vie kuitenkin voiton.

Punaviini / Valkoviini 
Molemmat menee, mutta juon mielummin valkkaria!

Mekko / Farkut
Riippuu kyllä mekosta... mutta yleensä jos on mahdollisuus valita, niin laitan paljon mielummin mekon päälle. Omistan niitä tällä hetkellä vaan ihan liian vähän. 

Jäätelö / Mehujää 
Twister ei petä ikinä!

IMG_4985
kynnet Selena

JUHANNUS 2018

24 June 2018

Keskikesän juhla, Juhannus. Älyttömän ihanaa aikaa vuodesta, jolloin suurin osa suomalaisista lähtee maalle juhlimaan. Näin mekin tehtiin ja lähdettiin isommalla porukalla mökille. Meidän oli tarkoitus olla kyseisellä mökillä vain yksi yö, mutta loppupeleissä vietettiin mökillä koko viikonloppu. Pelattiin pelejä, nautittiin kauniista maisemista, saunottiin, grillattiin, valvottiin aamu seitsemään asti, tanssittiin ja laulettiin, naurettiin vatsalihakset kipeäks ja ihan vaan pidettiin hauskaa. Joka vuosi juhannus on ollut ihan älyttömän onnistunut ja pakko myöntää, että  mulla ei ole ollenkaan huonoja muistoja juhannuksesta! Tästä voi tehdä sellaisen johtopäätöksen, että mä suorastaan rakastan juhannusta! Etsin käsiini vanhoja postauksia siitä, miten olen mun juhannukset viettänyt ja ajattelin, että jaan ne tähän. Ihania muistoja vuodesta 2011! Myös tämän vuoden juhannus oli erittäin onnistunut ja uskon, että kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Ihanaa sunnuntai päivää tyypit! 

Juhannus 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016 & 2017!

IMG_5462 IMG_5447 IMG_5437 IMG_5301-2 IMG_5460 IMG_5388 IMG_5087 IMG_5141 IMG_5062 IMG_5080 IMG_5434 IMG_5215 IMG_5124 IMG_5418 IMG_5229 IMG_5428 IMG_5291-2 IMG_5218 IMG_5442 IMG_5147 IMG_4956 IMG_5168 IMG_5400

KESÄILLAT

21 June 2018


Aamulla kun herätyskello soi puoli kahdeksalta, teki mieli tirauttaa pari kyyneltä... Olin aivan poikki, mutta olihan se ihan odotettavissa, sillä keskiviikko illan menot venyivät aamun pikkutunneille asti... Olin koko päivän menossa ja viimeinen lokaatio olikin sitten erottajan karaoke puoli. Hauskaa kyllä oli ja vaikka väsymys painoi päälle, lähtisin ilomielin viettämään pian uudestaan samanlaista iltaa! On se Helsinki vaan ihan super kiva paikka, etenkin näin kesällä, kun voi keskellä viikkoakin keksiä vaikka mitä tekemistä ja aina joku on lähdössä menoihin mukaan. Taidan olla vihdoin 100% kotiutunut Helsinkiin.

Aamulla suuntasin Saloon heti aamusta, sillä täällä mulla oli varattuna ripsi- sekä kynsihuolto. Ensin suuntasin Ceciliin laittamaan ripset kuntoon ja pakko mainita, että oli kyllä täydellinen palvelu, kun ripsien lisäksi Reetta tarjosi mulle kyytiä juna-asemalta Ceciliin ja tuli mun kanssa vielä huollon jälkeen lounastamaan. Sieltä menin vielä Selenaan laittamaan kynnet ja näistä tuli ihan super kivat! Laitan sitten kuvia myöhemmin. Nyt onkin kiva fiilis, kun on kynnet ja ripset laitettuna kuntoon ja voi hyvällä mielellä aloittaa loppuviikon laiskottelut. Mulla ei oo mitään kummempia suunnitelmia juhannukseks, mut se tuntuu itseasiassa yllättävän hyvältä. Saa mennä ja tehdä kaikkea ihan vaan fiiliksen mukaan. Nyt oon neljästä asti vaan lagannu sohvalla, enkä ole tuntenut minkäänlaista huonoa omatuntoa, kun ulkonakin on tollainen sateinen keli. En kyllä yhtään valita! Musta sateisessa kelissä on omanlainen fiilis, jota olen kyllä kaivannut.

IMG_4838 IMG_4889 IMG_4800 IMG_4884 IMG_4905-2

TELTTAILUA YYTERISSÄ

19 June 2018

Pari viikkoa sitten pakattiin Emman ja Saran kanssa kamat kasaan ja lähdettiin ajamaan kohti Yyteriä. Me oltiin jo ennen kesää mietitty muutamia juttuja, joita haluttais kesän aikana tehdä, joten päätettiin lähteä toteuttamaan niistä kahta alta pois samalla iskulla. Mä en oo ikinä ollut Yyterissä ja telttailukin on ollut asia, jota olen jo monta vuotta halunnut päästä tekemään. Nyt se vihdoin onnistui!

Oli ihanaa ajella ilman minkäänlaista kiirettä muutaman tunnin ajan, kuunnellen samalla vanhoja biisejä ja viettää vuorokausi luonnon äärellä. Vaikka lämpöasteita oli yöllä vain kuusi, pärjättiin hyvin nukkua yön yli teltassa. Ihan hauska kokemus! Tällaisia juttuja pitäisi toteuttaa ehdottomasti enemmän. Ja tällä kertaa kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Palaillaan!

Untitled 3C8A0124 3C8A0799 3C8A0252 3C8A0213 3C8A0359 3C8A0135 3C8A0155 3C8A0684-2 3C8A0541 3C8A0606 3C8A0249 Kuvat Sara Ollila

UUSI KAMERA

17 June 2018


Kaupallisessa yhteistyössä: Olympus 

Kesä on aikaa, jolloin ei malttaisi istua hetkeäkään kotona, vaan koko ajan tekee mieli olla menossa. Festarit, reissut, mökkeilyt, piknikit, auringonlaskut... Näitä kaikkia ihania hetkiä on kiva ikuistaa kuviksi. Ongelmana on kuitenkin se, että isoa kameraa ei jaksa raahata mukana ja kännykän laatu ei jokaisessa tilanteessa riitä, esimerkiksi asukuvissa, joten oli ilo päästä kaupallisen yhteistyön merkeissä testaamaan Olympus PEN E-PL 8 -kameraa ja 45mm f/1.8 -objektiivia, jolla saa kuvattua täydellisesti asukuvat sumealla taustalla.

Sain kameran käyttööni kuukausi sitten ja olen ollut kyllä erittäin tyytyväinen. Kamera on kätevän kokoinen, tyylikkään näköinen ja kuvien laatu on mitä parhain! Mulla on ollut aikaisemminkin käytössä Olympuksen minijärjestelmäkamera ja pakko myöntää, että on nää vaan ihan super käteviä! Pienen koon ansiosta kamera kulkee helposti mukana paikasta toiseen ja kauniit hetket ja asut saa vaivattomasti ikuistettua kuviksi. Yksi kameran parhaista puolista on se, että sen wifi-ominaisuuden vuoksi kuvat saa nopeasti siirrettyä kamerasta suoraan puhelimeen. Tämän ansiosta onnistuneet otokset saa heti päivitettyä instagramiin ja näin some tilit pysyvät ajantasalla. Wifi ominaisuus mahdollistaa myös sen, että esimerkiksi juhlissa ollessa, koko juhlaväen saa ikuistettua samaan kuvaan, ilman erillistä valokuvaajaa. Kameran saa yhdistettyä puhelimeen ja tämän ansiosta ei tarvitse itselaukaisimen avulla arpoa sitä, että mahtavatko nyt kaikki ihmiset olla ruudussa. Tätä ominaisuutta käytetään tyttöjen kanssa useasti tyttöjen illoissa ja näin saadaan jokainen paikalla olija samaan kuvaan. Kätevää ja helppoa!

Olympus PEN E-PL 8 kamerasta löytyy myös kätevä kosketusnäyttö, mikä helpottaa kuvaamista huomattavasti! Ei tarvitse tapella tarkennuspisteiden kanssa, vaan kuvattavan kohteen voi tarkentaa helposti napauttamalla näyttöä sormella. Tämän lisäksi näytön saa käännettyä itseään päin ja se sit taas helpottaa selfie -kuvien ottamista. Monta hyvää ominaisuutta löytyy pienessä koossa. Suosittelen kyseistä kameraa eri tasoisille kuvaajille, sillä tästä löytyy ominaisuuksia joka lähtöön!

Koodilla ''PENKESÄ'' saatte nyt huikeita kesätarjouksia PEN-tuotteista. Koodi on voimassa 31.7 asti, joten nyt on hyvä aika hankkia itselleen täydellinen kamera! Koodilla saa mm. seuraavanlaisia tarjouksia: PEN E-PL8 KIT 499,00€ // PEN E-PL8 Runko + 45mm f/1.8599,00€ // PEN E-PL8 KIT + 45mm f/1.8699,00€. Myös ihanista PEN Accessory World –kamera-asusteista (olkanauhat, kameralaukut yms.) saa kyseisellä koodilla -15% alennusta. Kannattaa siis suunnata nyt Olympuksen sivuille tutkailemaan heidän valikoimaa!

P6150154IMG_4369 P6150341 P6150263 P6150237 P6150591 IMG_4367 IMG_4345