© Layout by Julia E.

SYKSYN SUOSIKIT PUKEUTUMISESSA

25 September 2019


Ruututakki. Pari viikkoa sitten kiikutin tuon kuvissa näkyvän ruututakin kotiin ja siitä asti se on ollut kyllä erittäin kovassa käytössä, mutta niin se on ollut kyllä monella muullakin! Aika monelle tuttu takki, löytyy myös omasta vaatekaapistani, sillä  en vaan voinut kävellä tuon ohi kaupassa, kun hintaakin sillä oli vain kolmekymmpiä. Menee kyllä heittämällä syksyn suosikkeihin!

Huppari. Ja etenkin musta huppari nousee hyvänä kakkosena suosikiks! Voisin elää pelkästään hupparissa, sillä se sopii aivan kaikkeen ja näyttää musta aina tyylikkäältä. Oli se sitten yhdistettynä treenivaatteisiin tai puettuna vaikka korkkareiden kanssa. Musta huppari toimii siis aina!

IMG_6539 Untitled

Nahka. Mä rakastan kaikkea nahkaista ja syksyssä parasta onkin juuri se, että lämpimien kelien jälkeen voi vihdoin vetää nahkavaatteet päälle! Nahkatakit, housut, liivi... Nahkapöksyjen lisäksi syksyn yhtenä suosikkina toimii nahkapanta, jonka bongasin jokin aikaa sitten zarasta. Onnistuin hävittää viime talvena parikin nahkapantaa, joten toivotaan nyt, että tällä pannalla on vähän pidempi historia. Ehkä kolmas kerta toden sanoo!

Kultaiset korut. Mä kallistuin ennen valitsee aina hopeiset korut ja kulta tuntui aina olevan jotenkin vähän too much. Nyt loppukesästä mä kuitenkin päätin vaihtaa mun lävistyskorut kultaisiin ja siitä asti oon käyttänyt pelkästää kultaisia koruja. Saa nähdä, että onko enää paluuta hopeeseen vain onko tää vaan tällainen hetkellinen ilmiö...

IMG_6654 Untitled

Lenkkarit. Tai no sanotaan nyt, että kaikki mukavat kengät! Syksyn tullessa ja kelien kylmetessä, muuttuu entistä mukavuudenhaluisemmaksi ja siksi suosin silloin lämpimien vaatteiden lisäksi myös mukavia kenkiä. Hullua ajatella, että joskus en pukenut jalkaani mitään muuta kuin korkkareita ja huvittavinta oli se, että ajoin jopa skootteria korkkarit jalassa! Musta on tullut varmaan ihan mummo, ku mukavuus menee kaiken muun edelle ja jopa viikonloppuna ulos lähtiessä puen mielummin martensit korkkareiden sijaa!

Kangaskassi. Mulla on aina koko omaisuus mukana ja koska en omista tällä hetkellä (en oo pariin vuoteen tai jopa muutamaan vuoteen omistanut) mitään kivaa laukkua, niin siksi kangaskassit ovat olleet kovassa käytössä! Etenkin tämä nanson ihana kangaskassi, jonka sain pari viikkoa sitten nanson aamupalatilaisuudesta, on mennyt muiden kassien ohitse ihan heittämällä! Alkaa meinaa tulla ne kaiken väriset marimekon kassit korvista ulos!

IMG_6659 Untitled

Ray Banit. Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä on tottakai mun Ray Banit! Ne on kyllä ehdottomasti mun ikisuosikit, joita käytän ympäri vuoden! Best lasit ikinä!

Tämä asu. Tässä asussa tuli esille kaikki mun syksyn suosikit ja ei siis mikään ihme, että viime viikkoina oon käyttänyt melkein ainoastaan tätä asua pienillä variaatioilla. Välillä nahkahousujen sijaan on ollu farkut jalassa ja hupparin tilalla neule. Muuten oon sit näyttäny aika lailla samalta kaikki päivät parin viikon sisällä, mutta ei se väärin oo!

IMG_6583
huppari cubus || housut na-kd || takki h&m || kengät zara || kangaskassi nanso || panta zara || arskat ray ban 

HYVÄ FIILIS!

24 September 2019

Täydellinen sunnuntai ja maanantai takana. Tai no oli lauantai päiväkin aika jees, vaikka skippasin yhdet juhlat ja päätin sen sijaan jäädä työpäivän jälkeen vaan kotiin lepäämään. Sain kuitenkin ihanan Idan mun seuraksi löhöilemään sohvalle ja katsomaan Love Islandia... Ja kyllä! Jäin koukkuun kyseiseen ohjelmaan pari viikkoa sitten, kun Silja oli meillä yökyläilemässä muutaman päivän ajan. Noh, en kyllä valita. Ihan kivaa hömppää, mikä sopii katsottavaksi työpäivän jälkeen, kun haluaa heittää aivot narikkaan.


Sunnuntaina alustavasti suunnitelmiin kuului ainoastaan treffit Sonyan kanssa. Suunnattiin Green Hippoon brunssille herkuttelemaan ja se oli itseasiassa mun ihan eka kerta kyseisessä paikassa! Pakko myöntää, että oli kyllä hyvää ja jokaisen pennin arvoinen brunssi, vaikka 18,50€ kuulosti alkuun aika suolaiselta hinnalta! Brunssitreffien jälkeen mun oli tarkoitus vaan nopeasti piipahtaa Saran luona, mutta päädyin viettää hänen kanssa koko sunnuntai päivän. Vaihdettiin kuulumisia pitkästä aikaa ihan kunnolla, käytiin katsomassa öljysäiliötä, kun siellä oli avoimet ovet ja loppuillasta Sara teki meille ihan super hyvää Tom Yam -keittoa! Ruuan jälkeen vielä makoiltiin yhdessä sohvalla ja naureskeltiin tyhmille jutuille. Täydellinen lopetus viikolle! Kyllä mä vaan niiin rakastan sunnuntai päiviä, oli sillon töitä tai ei, sillä töistäkin saa silloin kivasti tuplapalkkaa! :D


Näillä hyvillä fiiliksillä oli myös ihanaa aloittaa uusi viikko! En tiedä miksi, mutta mulla oli paras maanantai hetkeen, vaikka mitään kummallista ei edes tapahtunut. Menin töihin jo kahdelta ja siellä vierähti koko loppupäivä yhdeksään asti, mutta töissä oli kyllä hyvä fiilis ja ennen sitäkin kerkesin kuitenkin hoitaa vähän kotiaskareita, käydä Mashan kanssa ulkoilemassa ja hoitaa parit kamppisjutut alta pois. Illallakin töiden jälkeen tein itselleni täydelliset avocado leivät, mutta kun otin niistä ensimmäisen haukun... tajusin, että avocado oli pilaantunutta. Yleensä tässä kohtaa oisin saanu varmaan itku potku raivarit (perus väsymys töiden jälkeen + nälkä), mutta tällä kertaa vaan nauroin asialle, keitin nuudelit ja söin niitä, kun ei muutakaan jääkaapista löytynyt siihen hätään. Voi ku aina ois yhtä hyvä fiilis ilman mitään syytä!:D


Tänään ei alkanut päivä kauhean vahvasti, sillä Mashan kanssa aamupissalla käydessä, huomasin aulassa lapun, jossa luki, että meillä ei tänään ole lämmintä vettä 8.00-20.00. En päässyt siis suihkuun ja ajattelin, että en saa nyt vapaapäivänä pestyä edes pyykkiä, kunnes joku fiksu seuraajistani kertoi mulle, että pyykkikone itse lämmittää sen veden... Sanokaa pliis, että en oo ainoo, ketä ei tiennyt kyseistä asiaa tai sanotaan nyt näin, että en koskaan aikaisemmin edes tullut ajatelleeksi asiaa. Noh... opinpahan taas jotain uutta! Meidän lähikauppa oli myös tänään poikkeuksellisesti remontissa, mikä tuli myös mulle täysin yllätyksenä ja siksi jouduin hakee aamupala- ja  ruokatarvikkeet vähän kauempaa. Onneksi toinen kauppa sijaitsee kuitenkin suht lähellä ja bussilla sinne menee vajaat viisi minuutti (kaksi bussipysäkkiä+tien ylitys).  Sain itselleni haettua ruokaa, pestyä koneellisen pyykkiä, haettiin Mashan kanssa yksi paketti vähän kauempaa postista ja nyt odotellaan Waltteria kotiin! Alkuviikko on vierähtänyt niin hyvillä fiiliksillä, että nyt ei auta muu kuin pitää sormia ristissä ja toivoa, että loppuviikko sujuis yhtä hyvin! 


Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

PERJANTAIKUULUMISET VAI KOIRAKUULUMISET?

20 September 2019

Viikko on vierähtänyt ihan silmänräpäyksessä ja edessä on viikonloppu. Mulla on viikonlopun suunnitelmat vielä täysin auki, kun en osaa oikein tehdä päätöksiä minkään suhteen... Kaverit pyytää juhlimaan, mutta oon ollu koko viikon jotenkin tosi väsynyt ja siksi tekisi mieli vaan käpertyä lämpimän viltin alle ja viettää siellä koko viikonloppu. Tosin mulla on töitä vielä tänään illalla ja huomenna aamulla, joten tällä viikolla saan nauttia vain puolikkaasta viikonlopusta. Sekin on parempi kuin ei mitään ja eiköhän ne suunnitelmat ratkea taas omalla painollaan! Ajattelin ehkä mennä fiiliksen mukaan ja olla miettimättä mitään etukäteen. Näin ainakin mulla syntyy ne parhaimmat päätökset, kun ei väkisin pakota itseään mihinkään.

Tällä viikolla oon jostain syystä halunnut olla todella paljon Mashan kanssa ja siksi olen yhdistänyt treffejä kavereiden kanssa niin, että Masha on ollut siinä mukana. Maanantaina käytiin moikkaamassa Jeviä keskustassa. Käytiin juomassa teetä, kävelyllä, hakemassa Waltterille uudet kengät kampista ja viettämässä aikaa myös Jevin luona. Siinä oli Mashalle paljon ohjelmaa, kun joutui ekaa kertaa matkustaa lähijunallakin ja oli se kaikki vaan niin super jännää... Kierretään lenkkiä yleensä tässä meidän lähimetsässä, joten kaikki ne autot ja ihmiset saa pienen tytön pään ihan pyörälleen, kun suunnataan vähänkin lähemmäs keskustaa. Keskiviikkona treffattiin meillä Henriikan ja hänen mäyräkoira pennun kanssa. Masha oli siitäkin ihan super innoissaan ja pääsin sitten hyvällä omallatunnolla illalla livahtaa kotoota serkun synttäreille, kun toinen oli ihan loppu. Oli ihanaa käydä syömässä serkun ja hänen ystävän kanssa, vaihtaa pikaiset kuulumiset ja juhlistaa siinä samalla hänen synttäreitä.<3

Eilen töiden jälkeen päätin skipata jumpan, napata Masha jälleen kerran mukaan ja lähteä Idan kanssa kävelylle. Oli upea auringonlasku ja käytiin samalla kurkkaamassa ekaa kertaa Rajasaaren koirapuistoon. Oli muuten upean näköinen paikka ja voi sitä ilon määrää kun Masha pääsi sinne vapaana juoksemaan muiden koirien kanssa ja itse sain vaihtaa siinä samalla kuulumisia Idan kanssa. Pitääkin useammin tehdä tällaisia treffejä, kun joka tapauksessa olisin mennyt lenkille, niin kivempaa se lenkki on vetää jonkun ystävän seurassa, kuin kahdestaan koiran kanssa. No jooo.. taidan olla ihan sekasin Mashasta, ku oon päivittänyt hänen instagramiakin enemmän kuin omaani ja tässä nyt selitän vaan mitä kaikkea ollaan Mashan kanssa tehty! :D

Kello onkin jo 11.35 ja makoilen edelleen tässä sängyssä, joten nyt lopetan nämä Masha lässytykset, vedän itseni ja hänet sängystä ylös, teen ruokaa ja lähdetään lenkille vielä ennen kuin lähden loppuillaksi töihin! Palaillaan!

@Mashathepitbull

Untitled Untitled

Kokeilin muuten yks päivä tehdä Mashalle villapaidan ja siitä tulikin ihan kiva! Seuraavassa kappaleessa teen pari juttua eri tavalla, mutta tulipahan nyt kuitenkin testattua. Joudun joka tapauksessa tekemään pian uuden, ku hän kasvaa ihan silmissä...

Untitled  Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

RENTOUTTAVA VIIKONLOPPU

16 September 2019

Mulla ei ollu mitään suunnitelmia viikonlopulle, mutta ehkä ihan hyvä niin. Kaikki meni omalla painollaan ja loppupeleissä kulunut viikonloppu oli yksi parhaista vähään aikaan. En tehnyt mitään sen kummempaa, mutta ehkä semmoinen kiva balanssi kaiken suhteen, ilman ahdistavia aikatauluja oli juuri sitä mitä tähän hätään kaipasin. Viikonlopun aikana tuli siis ladattua akkuja, mutta myös tehtyä kivoja juttuja.

Perjantaina aamupäivästä kävin Liisan kanssa kahvilla, kiertelemässä kirppareita ja lounaalla unicafessa. Oli ihanaa päästä vaihtamaan taas kuulumisia ja treffit kruunasi ihanat löydöt, jotka tehtiin uffilla. Käytetyn aarteen löytäminen pistää hymyilyttämään ja siitä olikin sitten hyvä suunnata Elixialle tekemään viikon viimeinen treeni hymyssä suin. Mun oli tarkoitus löhöillä perjantai-iltana ihan vaan kotisohvalla, mutta Sini pyysi mut ja Lindan hänen luokse viettää iltaa, joten treenin jälkeen kävin pikaisesti suihkussa, vedin mukavat vaatteet päälle ja lähdin Sinille. Ihanan rentouttava rupatteluilta tuli vietettyä tyttöjen kanssa ja vaikka meidän kokkaukset eivät alkuun hirveän lupaavalta vaikuttanu... niin onnistuttiin (tai siis Linda onnistui) kuitenkin loihtimaan meille ihan älyttömän hyvää pestopastaa! Pakko myöntää, että oli parasta pestopastaa ikinä!

Lauantaina oli ihanaa herätä rauhassa uuteen päivään ja kiva, että perjantai-iltanana ei vierähtänyt yhtään puoliyötä pidemmälle. Käytiin lauantaina tuttuun tapaan Mashan kanssa pitkällä metsälenkillä ja lähdettiin sitten koko perheen voimin keskustaan syömään korvapuusteja. Mä en yleensä tykkää korvapuusteista tai pullista, mutta succes -kahvilan korvapuusteja mä en pysty vastustaa! Kun masut oli täynnä, käytiin vielä pienellä kävelyllä ja kiertämässä Redissä parit kaupat. Illaksi heitin Waltterin kaverille, itse hain sipsejä ja rojahdin sitten sohvalle nauttimaan olostani. Nyt on jo useampi viikonloppu vierähtänyt ilman juhlimisia ja on kyllä tehnyt hyvää. Ihan selkeästi meneillään nyt kesän jälkeen tällainen akkujen lataus kausi... eli selkeesti syksy on nyt alkanut!

Sunnuntaina töiden jälkeen käytiin vielä Lintsillä pelaamassa Waltterin kanssa ammuntaa niin pitkään, kunnes voitettiin pehmolelu kotiin viemiseksi (tällä kertaa neljäs kerta toden sano) ja sen jälkeen suunnattiin BLINIt nimiseen ravintolaan syömään ihania mäti blinejä ja borshkeittoa. Täydellinen lopetus ihanalle viikonlopulle! Näillä hyvillä fiiliksillä onkin nyt ihanaa aloittaa uusi viikko! Palaillaan!<3

IMG_6142 Untitled IMG_6106 IMG_6072
Untitled
IMG_6138 IMG_6183 IMG_6159 Untitled IMG_6102

TÄÄLLÄ OLLAAN TAAS

14 September 2019

Untitled


Kesä tuli ja meni. Täällä blogin puolella on ollut hiljaista. Oikein hävettää. Tauon jälkeen on vaan niin hemmetin vaikeaa palata takaisin kirjoittamaan... varsinkin kun kesän aikana on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä, eikä tiedä mistä aloittaisi! Ärsyttää sekin, että olen laiminlyönyt oikeastaan koko vuotena tämän blogin ihan kokonaan. Olen jopa ihan tosissani miettinyt bloggaamisen lopettamista. Onko musta enää tähän? Mutta ei, en vaan pysty lopettaa tätä kokonaan ja sulkea viimeistä sivua, sillä tästä on vuosien aikana muodostunut niin älyttömän rakas harrastus/sivutulo, että tauoista huolimatta, mulla on kova halu aina palata tänne.


Untitled


Tämä blogi on ikään kuin päiväkirja, jonne voin vaan oksentaa ajatuksia ja juttuja, mitä päässä on jonakin hetkenä pyörinyt, liittää kivoja kuvia sekaan ja palata näihin postauksiin vielä vuosienkin päästä. Katsoa ja lukea siitä, millaista oli vaikka 18-vuotiaan Liisan elämä ja mitä silloin tuli tehtyä. Harmittaa, että kuluneesta vuodesta ei ole täällä oikein mitään mihin palata ja mitä lueskella, mutta annan vielä itselleni mahdollisuuden korjata asia, sillä todellakin kaipaan tätä! Kun kirjoittaa ajatuksiaan ylös niin, ne muuttuvat enemmän todeksi ja kirjoittaessa oppii myös itsestään tosi paljon. Tai ainakin itse opin, kun joutuu pysähtymään ja miettimään ajatuksia, tunteita ja fiiliksiä hieman tarkemmin.


Untitled


Tämän kesätauon aikana on syntynyt kaipuu takaisin tänne, mutta myös muodostunut pieni ongelma, mikä on ikään kuin esteenä kirjoittamiselle. Mulla on meinaa iskenyt pieni pelko jakaa omia asioita ja ajatuksia niin monen ihmisen luettavaksi, sillä viime vuosina omat ajatukset, fiilikset, mielipiteet ja unelmat muuttuvat jatkuvasti. Toisaalta, en oo varmastikaan ainoa, jolla on tällainen fiilis ja ehkä se vaan kuuluu tähän nuoren aikuisen elämään, pelkoon aikuistua ja semmoseen jonkinlaisen oman paikan etsimiseen. Olin jossain vaiheessa ihmeissäni ja jopa hieman vihainen itselleni siitä, että ajatukset ja unelmat lähtivät muuttumaan jossain kohtaa ihan päälaelleen, mutta tällä hetkellä olen antanut itselleni vaan aikaa! Kaikella on aikansa ja ehkä on ihan hyväkin antaa mielen punnita välillä muitakin vaihtoehtoja! Jos ei jokin tunnu hyvältä, niin sitä on aivan turha pitää väkisin elämässä tai seurata väkisin juuri sitä polkua, jonka oli joskus itselleen mielessään luonut. Elämä on täynnä erilaisia mahdollisuuksia!

Noh... semmosia ajatuksia näin tauon jälkeen ja terkkuja kaikille ihanille vakkari lukijoille, jotka ovat kesän aikana kyselleet mun postausten perään! Täällä nyt ollaan takaisin kirjoittelemassa juttuja!<3 Ihanaa olla takaisin, vaikka samalla myös jotenkin jännittävää. Ihan kuin olisin kirjoittamassa elämäni ihan ensimmäistä postausta.
 

Untitled