© Layout by Julia E.

MIELENI PÄÄLLÄ AAKKOSET

11 September 2018

Bongasin eilen tällaisen postauksen Saran blogista ja päätin itsekin miettiä, mitä juttuja mulla tulee mieleen eri kirjaimista just nyt...

IMG_8331

Aamupala. Lukiosta lähtien aamupalan syöminen on tuottanut mulle ongelmia... Ruoka joko ei vaan maistu aamuisin tai sitten en vaan kerkeä. Pari viikkoa sitte otin kuitenkin tavoitteeksi sen, että opettelen syömään aamupalaa ja haukkaan edes jotain pientä aamuisin. Onhan se kuitenkin päivän tärkein ateria!

Bussilla kulkeminen on musta jotenkin ihanan tunnelmallista. Istut kaikessa rauhassa, sulla ei oo mihinkään kiire, kattelet ikkunasta ulos ja ihmettelet maailman menoo. Kaiken lisäks se tulee melkein kotiovelle asti, kun taas juna-asemalta pitää kävellä hetken matkaa. Tulin tänään keskustasta bussilla kotiin ja se oli ihanaa, sillä keli ei ollut mikään parhain mahdollinen kävelyä ajatellen.

Chia siemenet on mulle ihan uus tuttavuus. Kokeilin viime viikolla tehdä ekaa kertaa chia-vanukkaan ja oli muuten hyvää! Tämän hetken lemppari aamupala.

Dom2 on venäläinen realitysarja, johon olen jäännyt koukkuun. Sarjassa ei ole mitään järkeä. Siellä vaan riidellään, huudetaan ja tapellaan, mutta silti katson sitä?

En tiedä miksi, mutta mua ei ollenkaan harmittanut tänään se, että ulkona satoi vettä. Kaipaan jo ihan kunnon syyskelejä ja punertavia lehtiä!

Fetaa tungen nykyään joka paikkaan. Oli se sitten salaatti, pizza, avocadopasta tai vihannespiirakka. Aina pitää olla edes hitusen fetaa mukana!

Google kääntäjä on mun paraskaveri. Sitä tulee käytettyä aika tiuhaan tahtiin ja viimeksi käytin sitä pari tuntia sitten, koulutehtäviä tehdessä.

IMG_8255 IMG_6469
Helsinkiin rakastun joka päivä entistä enemmän. Vielä vuosi sitten olin sata prosenttia varma siitä, että haluun heti vaan kun mahdollista, muuttaa täältä pois johonkin pienempään kaupunkiin, mutta nyt kauhulla odotan sitä hetkeä. Niin se mieli vaan muuttuu, mutta ehkä se muuttuu tästä tilanteesta vielä moneen otteeseen. Maalla on kuitenkin kans tosi mukavaa, vaikka olenkin rakastunut Helsinkiin!

Innoissaan tulevasta viikonlopusta, sillä se on kokonaan vapaa! En tiedä milloin seuraavan kerran pääsen nauttimaan vapaasta viikonlopusta, joten otan kaiken ilon irti tästä!

Juomapullon kantaminen mukana on myöskin sellainen asia, jota olen yrittänyt nyt opetella. Hyvin olen siinä onnistunut!

Kävelylenkillä aloitin tänään mun päivän. En oo pitkään aikaan ollut lenkillä, joten reipas kävely oli ihan tarpeeksi mulle. Sai kropan hereille ja mieli oli sen jälkeen paljon virkeämpi!

Läppäri on kulkenut viime päivinä koko ajan laukussa mukana. Tästä tulikin mieleen, että voisin hankkia jonkun uuden koululaukun tai repun, sillä parhaillaan käytössä olevat alkavat vedellä jo viimeisiä.

Mila lähetti mulle snäpissä viestiä just ku olin miettimässä tätä M -kohtaa. En saanut sen jälkeen enää mitään muuta mieleeni.

Nukkumaan meno viivästyy tänään. Tiedän sen jo nyt!

Onneksi mulla on huomenna vasta neljältä luento, joten saa sit nukkua pidempää jos oikein kovin väsyttää. Suunnitelmissa ois kuitenkin se, että vetäisin itteni suht aikaisin sängystä ylös ja tekisin heti aamupäivästä jotain fiksua.

IMG_8342 IMG_8282-2

Pizzaaaa tekisin nyt kovasti mieli! Mulla olisi jääkaapissa kaikki tarvittavat ainekset, mutta ehkä mä en enää tähän aikaa jaksa alkaa väsäämään taikinaa sun muuta. Ehkä sitten huomenna!

Roadtrip – ajateltiin torstaina lähteä Waltterin kanssa ajelemaan muutamaksi päiväksi jonnekki päi Suomea. Meillä on näillä näkymin tiedossa yksi päämäärä, mutta katsotaan, mihin sitten loppupeleissä päädytään.

Sipsit, sohva ja sänky ovat asioita, joita rakastan! :DDD

Torkuttamista oon viime päivinä harrastanut ihan liian paljon. Jokaisena aamuna olen pompannut sängystä ylös vasta siinä vaiheessa, kun aikaa on ollut ovesta ulos astumiseen ainoastaan 15minuuttia.

Ulkona sataa... on jotenkin ihanan tunnelmallista istua täysin hiljaisessa huoneessa ja kuunnella kuinka sade ropisee.

Vuorokaudessa on ihan liian vähän tunteja... Tuntuu, että joka päivä loppuu aika kesken!

Waltteri oli viime yön Salossa ja mulla ehti tulla jo näin pienessä ajassa ikävä! Nyt tekisi mieli vaan käpertyä saman viltin alle katsomaan Salkkareita, mutta eeei... mulla on tuhat asiaa tehtävänä tässä vielä.

Yliopisto vie tällä hetkellä suurimman osan ajastani!

Zadaa sovellusta en oo ikinä testannut. Pitäisi varmaan ladata tässä joku päivä kyseinen sovellus ja tutustua siihen vähän tarkemmin! Olisi meinaa jotain juttuja, mitkä pitäisi myydä pois...

Ärsyttää, ku on niin monta asiaa, mitkä pitäisi tehdä, et ei edes tiedä mistä aloittaa! Aika kuluu, mutta todo -listan lyhentäminen ei kyl etene. Heti ku saan painettua julkaise -nappia, niin rupean hommiin! Tai ainakin toivon niin!

Öisin... en tiiä mitä mä öisin teen? kuulema kuorsaan! XD

IMG_8256

1 comment: