© Layout by Julia E.

NEULOMINEN

13 October 2016

Aina syksyisin mun tekee mieli aloittaa joku pieni projekti. Viime vuonna tein valmiiksi isoäidin torkkupeiton, josta kirjoitin TÄÄLLÄ ja tänä vuonna päätin aloittaa villasukista. Neulominen on musta ihanan rauhoittavaa ja vaikka luulisi, että eihän sellaiselle ole aikaa kun on monen monta koulutehtävää tekemättä,  mutta kyllä sille jostain sitä aikaa kuitenkin aina löytyy! Itseasiassa tällainen neulominen on ihanaa vastapainoa opiskelulle! Ei sitä kuitenkaan istuisi koko päivää tekemässä koulutehtäviä, vaan kaipaa välillä jotain rauhoittavaa tekemistä siihen opiskelun väliin. Myös esimerkiksi salkkareita katsoessa, bussissa tai tylsällä luennolla on aina aikaa neuloa pari kierrosta lisää.

Itseasiassa tuo sukan alku, mikä näkyy näissä kuvissa on jo valmis, sen parikin on valmis ja seuraavaksi pitäisi keksiä joku uusi projekti. Ei tee mieli aloittaa mitään ihan hirveen pitkää projektia, mutta en myöskään jaksa tehdä mitään lapasia... Saa nähdä mitä keksin ja jos en keksi, niin kai sitä on sit pakko tehdä toiset villasukat! Niitä ei voi kellään olla liikaa...

IMG_1345 IMG_1406 IMG_1357 IMG_1361 IMG_1354 Ohje tohon valepalmikkoon löytyy TÄÄLTÄ.

12 comments:

  1. oooh ihan superihanan näköinen sukan alku! onko tohon jotain ohjetta jossain? mä oon kans innostunut nyt syksyllä pitkästä aikaa neulomaan niin sormet vaan syyhyäisi uusia ohjeita tutkailemaan! :-D

    ReplyDelete
    Replies
    1. mä en jaksanu tehä perus vartta ja mun yks kaveri ehdotti tollasta valepalmikkoa, jonka ohje löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=-oIf_uRpEEk :-)

      Delete
  2. Löytyykö noihin villasukkiin ohje netistä ? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. täältä : https://www.youtube.com/watch?v=-oIf_uRpEEk :-)

      Delete
  3. Ihanat sukat, itse kaivoin viime syksyn isoäidinneliö projektini esiin ja jospa niistä tänä vuonna sais tehtyy vaikka peiton serkun joulukuussa syntyvälle pojalle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. itsetehty peitto ois kyl täydellinen lahja serkun pojalle! <3 tsemppiä projektiin! :)

      Delete
  4. Ihanan näköinen varsi? Mistä löysit ohjeen 😊?

    ReplyDelete
    Replies
    1. kaveri vinkkas ja täält löytyy : https://www.youtube.com/watch?v=-oIf_uRpEEk

      Delete
  5. Mistä tuo ihana harmaa pyöreä rahi on ?:)

    ReplyDelete
  6. Minkä kokoiset puikot ja langar tässä sulla käytössä? Entä tossa isoäidin torkkupeitossa? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. en muista ollenkaan noita kokoja, mutta isoäidin torkkupeiton ohjeesta löydät ohjeita mun toisesta postauksesta, johon pääset tästä linkistä :))
      http://elizavetaa.blogspot.fi/2016/01/isoaidin-torkkupeitto.html

      Delete