© Layout by Julia E.

TIKIS

05 October 2016

Ootteko koskaan kuulleet Tikiksestä? Tikis on Suomen motivoivin treenimedia, jonka tavoitteena on lisätä yleistä hyvinvointia ja auttaa ihmisiä pääsemään tavoitteisiin. Tämän viikon alussa Tikis julkaisi ensimmäisen kirjansa, joka sisältää erilaisia treenihaasteita. Mä innostuin kirjasta ensinnäkin siksi, että mun oma serkku on osallistunut kirjan tekoon, mutta myöskin siksi, että näin syksyllä innostuu kynttilöiden polttelun ja teen juonnin lisäksi myös urheilusta. Tikiksellä on nyt myöskin ihan huippu kampanja menossa, sillä kaikki, jotka ostaa kirjan perjantaihin mennessä, saavat kaupan päälle treenaajan ravinnon ABC ja 7 herkullista smoothie -reseptiä.

Mä oon ehtinyt tässä jo jonkin verran selailla tätä kirjaa ja voin sanoa, että on kyllä mukaansa tempaava. Tätä selatessa haluaa tarttua jokaiseen haasteeseen ja jos ei muuta, niin motivoi ainakin liikkumaan! Mä oon meinaa just sellanen henkilö, joka tarvitsee liikkumista varten ehkä niitä jotai ulkoisia juttuja motivoimaan. Esimerkiksi uudet reseptit motivoi mua syömään terveellisesti, uusi työpöytä tekemään koulujuttuja, uudet lenkkarit ja vaikka tällainen kirja motivoi mua liikkumaan jne. Liikkumisen pitäisi olla intohimo, mutta pitkän tauon jälkeen kun motivaatio on hukassa, siihen tarvitaan ulkoisia juttuja apuun! Toisin sanoen joku potku persuksille! Toivottavasti tästä kirjasta on siihen!

En malta odottaa, että pääsisin lukemaan koko kirjan kannesta kanteen ja kokeilemaan näitä haasteita...

IMG_1553 IMG_1546 IMG_1493 IMG_1577

Kirjan saat hankittua kirjakaupasta tai jos oikein helpolla haluat päästä, niin sen saa tilattua myös Tikiksen nettisivulta eli TÄÄLTÄ!

No comments:

Post a Comment