© Layout by Julia E.

MY SKIN

19 March 2017

Vielä hetki sitten pesin meikit pois ihan normaalilla käsisaippualla ja kasvojen rasvaaminen tapahtui vain silloin tällöin. Tämä kaikki johtui varmasti siitä, että mulla ei ole koskaan ollut epäpuhtauksia, eikä myöskään minkäänlaisia iho-ongelmia. Yliopiston alku oli kuitenkin tosi stressaavaa, söin huonosti, en liikkunut ja kaikki tämä alkoi näkyä myös kasvoissani. Vuoden alussa pohdin asioita ja tulin siihen tulokseen, että nyt on otettava iso ryhtiliike ja pistettävä ne pienetkin epäpuhtaudet kuriin. Tulin myös siihen tulokseen, että pitää ajatella vähän pidemmän päälle eikä saa pitää omaa ihoaan itsestäänselvyytenä. Iho tarvitsee jatkuvaa hoitoa jos haluaa, että se on hyvässä kunnossa myös muutaman vuoden kuluttua.

IMG_7994 IMG_7876

Juuri kun olin puhunut yksi ilta ajatuksistani Waltterille, niin seuraavana aamuna oli sähköpostiin tullut yhteistyöehdotus MayBeauty sivustolta ja tottakai lähdin testaamaan heidän tuotteitaan. Eniten minuun teki vaikutus tämä Face Gel -tuote. Mulla on meinaa vähän taipumusta olla uskomatta juttuihin, mitä mainokset lupaa ja siksi ehkä tulen kaiken kanssa vähän jäljessä. En omista meinaa vieläkään beautyblenderiä ja monta muuta juttua, joita muut ihmiset hehkuttaa. Siksi en uskonut myöskään tämän tuotteen toimivuuteen. Mutta pakko paljastaa jo tässä vaiheessa, että tämä tuote yllätti minut!

IMG_7991 IMG_8004

Kun avasin pakkauksen olin ihmeissäni! Sisällä oli vaaleanpunaista tosi ohutta geeliä ja aloin entistä enemmän epäillä sitä, että miten tämä aine voi muka poistaa kuolleita ihosoluja, puhdistaa ihohuokosia, poistaa ylimääräistä rasvaa iholta, tehdä ihosta pehmeämmän ja puhtaamman ja kirkastaa ihoa vain sekunneissa!?

IMG_8024 IMG_7968

Poistin meikit ja aloin sitten varovasti hieroa geeliä kuivalle iholle. Ei mennyt kuin ihan hetki kun kasvoiltani alkoi todellakin irtoa sitä kuollutta ihosolukkoa! Tässä vaiheessa leuka loksahti maahan, sillä niin kuin aikaisemmin jo mainitsin, mulla ei oo taipumusta uskoa tällaisiin juttuihin... Eniten kuollutta ihosolukkoa lähti otsasta ja nenästä, eli juuri sieltä missä mulla on eniten kuivaa ihoa. Tulos näkyi siis ihan silmissä!

IMG_8053 IMG_7924

Muutaman minuutin hieroin geeliä kasvoilleni ja ihailin sitä miten kuollut ihosolukko irtoi kasvoiltani. Sen jälkeen lähdin pesemään kasvojani ja tadaa! Tämä geeli todellakin toimi. Koko prosessin jälkeen oli ihanan raikas olo ja iho tuntui jo heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen paljon tasaisemmalta. Pari päivää sitten totesin, että mun iho on tällä hetkellä aika hyvässä kunnossa ja siihen on saattanut vaikuttaa nämä MayBeutyn tuotteet. Tottakai ihon kuntoon vaikuttaa myös moni muu asia, kuten ruokavalio, vitamiinit, hyvät yöunet ja liikunta. Olen nyt yrittänyt parantaa pikkasen jokaista osa-aluetta ja se kyllä näkyy kasvoissani! Olen antanut enemmän aikaa itselleni ja löytänyt ilon kasvojen hoidossa. Ennen ajattelin, että kasvonaamiot, -kuorinnat, sun muut härpäkkeet ovat vain kallista aikaa vievää puuhaa, mutta nyt tämä kaikki on mulle sitä rentouttavaa omaa aikaa. On ihanaa rankan päivän jälkeen hemmotella itseään, levittämällä kasvonaamio ja kuvitella olevansa hetken jossain ihanassa kasvohoidossa. Olla vaan ja nauttia olosta.

IMG_8131

Nyt koodilla elizagel saatte MayBeauty nettisivuilta -30% alennusta. Klikkaamalla tästä, pääsette suoraan MayBaeuty nettisivuille ja koodi aktivoituu automaattisesti! Suosittelen kaikille lämpimästi kokeilla näitä MayBeautyn tuotteita! Ne meinaa oikeasti toimii!

10 comments:

  1. Itsekin tulen aika jälessä kaiken tällaisen kanssa ja kyseenalaistan usein tällaisten tuotteiden toimivuuden (äitini on kosmetologi ja kovasti kannatan hänen tuotteitaan ja hoitomenetelmiään). Olen usein myös miettinyt niitä tuotteita (en muista nimeä) jossa levitetään sitä mustaa geeliä kasvoille ja annetaan puolisen tuntia vaikuttaa jonka jälkeen sen pitäisi kiskoa mukanaan mustapäät...hmm :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, sain testiin tältä samalta nettisivulta sitä mustaa naamioo ja kokeilin sitä ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten! En uskonut senkään toimivan, mutta kun irrotettiin kaverini kanssa ne pois, niin kyllä niihin jäi kiinni kaiken näköistä... :DD Taitaa siis sittenkin toimia, vaikka en aluksi uskonut! :D

      Delete
  2. vaaau!! ihania kuvia! olet niiin kaunis ! <3

    mun blogissa resepti vegaanisiin pannareihin! :)

    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/03/lauantain-vegaaniset-pannarit.html

    ReplyDelete
  3. Ihania kuvia taas. Minä toivoisin että voisit joskus tehdä postauksen kuvauksesta ja kuvien jälkiksittelystä. Voisit vaikka myös kertoa vähän sun kamerasta tms?

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! <3 mun on monesti pitänyt tehdä postaus kuvien käsittelstä, jossa olisi ennen ja jälkeen kuvia, mutta se on jostain syystä aina unohtunut! Nyt kevään aikana yritän muistaa toteuttaa sellainen, meinaa se on aika hauskaa katsoa, miten paljon muokkaus vaikuttaa lopputulokseen!:)

      Delete
    2. Kiitos paljon ! :)

      Delete
  4. Onko nuo kaikki pakkaukset tuollaisia yksittäisiä muovisia? Vaikka huippu tuote olisikin, niin aika epäekologista touhua :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. On, toisaalta toi on kyllä hyvä, kun ei tarvitse miettiä, että paljon sitä geeliä sit oikein laittais! :) Helpottaa tosi paljon, mutta ymmärrän kyllä sun pointin myös!:)

      Delete
  5. Tää oli kyllä tosi hyvä tuote! Paremmin kuori kasvot kuin oma kallis kuorinta-aine eli olin siis tosi yllättynyt :0 mulla riitti kyllä yhdestä paketista kahteen kertaan nätisti

    ReplyDelete