© Layout by Julia E.

VUOSI 2016

03 January 2017


Vuosi 2016 on nyt paketissa ja pakko myöntää, että se oli tähän asti elämäni parhain vuosi! Se ei ollu täydellinen, mutta paras kuitenkin! Matkaan mahtui myös alamäkiä, mutta mieleen päälimmäiseksi jää ne huikeat ylämäet, jotka vuoden aikana koin! Olisin saanut tästä kollaasista kilometrin pituisen, mutta yritin tiivistää vuoden kohokohdat kymmeneen kuvaan...

Vuosi lähti käyntiin aika heikosti, sillä vuoden aloitin antibiootteja syöden. Ei mikään ihanteellinen alku, mutta en antanut sen lannistaa, vaan potkin eteenpäin ja pian olikin jo helmikuu. Mä täytin silloin 20 ja vietin pienet synttärit läheisempien ystävien seurassa, täällä Helsingissä. Helmikuun lopussa suunnattiin perheen ja Waltterin kanssa mun kotikaupunkiin Petroskoihin, hoitamaan mulle uutta passia ja samalla käytiin moikkaamassa mun kaikkia sukulaisia. Tää reissu jäi sekä mun, että Waltterin mieleen tosi kovasti, sillä tämän reissun aikana Waltteri näki sen, mistä mä oon kotoisin ja paikat, jossa vietin elämäni ensimmäiset vuodet. Tää oli ihan ehdottomasti alkuvuoden kohokohta!

Reissun jälkeen seurasi pieni alamäki, sillä kevät vierähti aikalailla vaan pääsykokeita stressaten ja kovasti töitä tehden. Se onneksi vierähti ihan silmän räpäyksessä, minkä jälkeen tuli se pitkään odotettu kesä! Se oli tosiaankin kaiken sen odottamisen arvoinen! Kesä lähti kivasti käyntiin, sillä suunnattiin Saran kanssa heti kesäkuun ensimmäisellä viikolla Pietariin. Pietarista ei palattu tyhjin käsin, vaan mukaan lähti huikeat muistot ja ikuinen matkamuisto... tatuointi! Olen pitkään haaveillut tatuoinnista ja kesällä mä vihdoin keräsin rohkeutta sellaiseen! Siellä se nyt on ja pysyy!

Innostuttiin Pietari reissun jälkeen Saran kanssa yhdessä menemisestä ja melkein heti Suomeen palattuaan, ostettiin liput Pariisiin! Ennen Pariisia vietin monet kesäillat kavereiden kanssa ja no tietenkin myös Juhannuksen. Tässä vaiheessa sain tietää myös opiskelupaikasta ja se teki musta ihan super onnellisen! Pääsin opiskelemaan Helsingin yliopistoon Venäjää. Sitten oli Pariisin aika ja sitä reissua en tule unohtamaan ikinä! Se on ainoa paikka, jonne olen pikkutytöstä asti halunnut kovasti päästä ja nyt minä itse toteutin mun pitkäaikaisen unelman. Pääsin Pariisiin ja näin Eiffel tornin! Siinä vaiheessa tunsin olevani maailman onnellisin ihminen!

Loppukesästä kävin festareilla ja ihan vaan nautin olostani! Olin maailman onnellisin ja otin kaiken ilon irti jokaisesta hetkestä! Tässä vaiheessa lopetin työt Splizzeriassa ja pian alkoi opiskelut yliopistossa. Ensimmäinen syksy yliopistossa ei ollut helppo... Stressiä, kyyneleitä, väsymystä, mutta Waltteri oli aina tukena! Tuli nostamaan mut eteisen lattialta, kun koulun jälkeen vaan rojahdin itkemään. Antoi halin, toi kylmää vettä ja rauhotteli mua kaikilla mahdollisilla keinoilla. Myös uusilta opiskelija kavereilta olen saanut vertaistukea ja tottakai myös vanhat ystävät ovat auttaneet jaksamaan!♥  Vaikka syksy ei ollut kovin helppoa aikaa, sekaan mahtui myös mukavia juttuja. Uusi työpaikka, mahtavia viikonloppuja, uusia tuttavuuksia, luistelua, kivoja blogihommia ja ihan vaan niitä pieniä ilonaiheita, jotka auttoivat jaksamaan! Vuoden viimeisten viikkojen aikana sai onneksi heitettyä aivot ihan kunnolla narikkaan ja nautittua rauhassa joulusta ja kaikista juhlista, mitä joulukuun aikana oli!

Kaiken kaikkiaan vuosi 2016 oli ikimuistoinen ja täynnä huikeita juttuja, joita tulen varmasti muistelemaan vielä keinutuolissa! Olen älyttömän kiitollinen kaikesta! Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille!


2016kollaasi!

4 comments:

  1. Tosi kivasti toteutettu katsaus viime vuoteen! Hieno vuosi ollut sulla :) Ihanaa uutta vuotta 2017 sinullekin! <3

    ReplyDelete
  2. Pakko kysästä kun moneen kertaan oot maininnut, että opiskelu on ollut tosi raskasta ja väsyttävää: millaiset odotukset sulla oli ennen yliopistoon pääsyä? Luonnollisesti yliopistomaailmassa vaatimukset on paljon korkeammat kuin lukiossa niin millaiset sun omat odotukset oli ennen koulun aloitusta?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tiesin, että yliopistossa ei tuu olemaan helppoa, mutta en ehkä ihan tällaista odottanut. Kaikki kuitenkin sanovat, että se ensimmäinen vuosi on vaan näin raskas, niin mä myöskin toivon niin. Ehkä kaikista rankinta on ollut miettiä yliopiston tulevia vuosia ja tajuta se, että sivuaineita ei voi valita vapaasti... Se tuli isona yllätyksenä, sillä jos oikein ummärsin, niin sellaista ei ole kaikissa paikoissa. Myös jos haluan opettaja linjalle, siinnekkin mun pitää hakea ja suorittaa testit. Jos haluan suomen kielen sivuaineeksi, niin pitää suorittaa sama pääsykoe, minkä suorittaa pääaineena sitä hakevat, joten ei mikään helppo juttu..... -.- ehkä tää on ollut se stressaavin asia koko opiskelussa, mikä tottakai on laskenut motivaatiota.

      Delete