© Layout by Julia E.

PALUU ARKEEN

17 January 2017

Eilen koitti paluu arkeen, näin kuukauden mittaisen loman jälkeen. Tavallaan on kivaa tarttua taas arjesta kiinni, mutta toisaalta yksi viikko lisää ois ollu aika jees! Vaikka koulua on nyt takana yhden päivän verran, tuntuu että tehtävää on jo nyt ihan liikaa... Tottakai siihen vaikuttaa vielä viime periodista kerääntyneet rästitehtävät ja uusinnat. Siitä ei voi kuitenkaan syyttää ketään muuta kuin itseään, joten pakko vaan jaksaa ja lopettaa valittelu. Aika positiivisin mielin nyt kuitenkin mennään, ainakin näin alkuun! Eilen raahauduin noutamaan mun salikorttia ja samalla kävin vähän juoksumatolla juoksemassa. Toivottavasti jo tällä viikolla pääsen alkuun sen treenaamisen kanssa. En malta odottaa!

Viikonloppuna selvitin, että tossa alle kahden kilsan päässä on jäähalli ja lauantai aamuisin siellä on neljän tunnin yleisöluistelu vuoro. Kävin siellä silloin lauantaina pyörähtämässä ja positiivinen yllätys oli myöskin se, että porukkaa siellä ei paljoa ollut. Oli siis tilaa luistella ja tehdä juttuja! Ihmettelen vaan hiukan sitä, etten aikaisemmin ole tajunnut tutkia asiaa. Noo... mielummin myöhään kuin ei milloinkaan! Mun vanha luistelukaveri löysi myös Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa opiskelevien luistelijoiden perustaman ja ylläpitämän luistelukerhon, jonne suunnataan perjantaina katsomaan meininkiä. Oon ihan super innoissani kaikesta tulevasta, sillä eilen pienen harkinnan jälkeen ostettiin Waltterin kanssa lentoliput uutta reissusa varten! Iiks, jännää!

Kuvista sen verran, että tuo vaaleanpunainen nahkatakki oli yhden sormuksen lisäksi ainoa ostos koko Pariisi reissulta. Ei siis hirveästi aikaa tuhlattu kauppojen kiertelyyn, mutta kivaa että edes jotain lähti kuitenkin mukaan! Päällä taas tuttuun tapaan tosi simppeli ja mukava asu.

IMG_0928-2 IMG_0938-2 IMG_0880-2 IMG_0960-2 IMG_0945-2 IMG_0934-2 IMG_0870-2 sweater h&m || jacket forever 21 || jeans bik bok || backbag bik bok || beanie kappahl || shoes dinsko || watch* daniel wellington || sunglasses* ray ban 

(*saatu blogin kautta/gifted)

1 comment:

  1. Ihana takki! ♥︎ Oon tällä hetkellä oudon ihastunut kaikkeen vaaleanpunaiseen ja ai että toi takki näyttää hyvältä! Tsemppiä kevääseen :) xx

    ReplyDelete