© Layout by Julia E.

BEANIE + HOODIE

29 November 2016

Rento pipo + huppari yhdistelmä on pelastanu mun päivät viimeaikoina! Väsymys painaa aika kovin päälle näin kaamoksen aikaan ja siksi aamuisin on tehnyt mieli nukkua niin pitkään kuin mahdollista. Musta on tullut maailman pahin torkuttaja ja torkutan valehtelematta niin pitkään, kunnes jää vaan vähän alle vartti aikaa pestä hampaat, heittää jotain päälle, pistää pakkelia naamaan, ottaa kassi olalle ja juosta bussipysäkille! Oishan toki kivaa viettää hitaita aamuja, syödä kunnon aamupala, laittautua rauhassa, mutta ei kai tällaisessa pikaisessa aamussakaan mitään vikaa oo! Onneksi enää muutama hassu viikko koulua, jonka jälkeen pääsee lomailemaan ja nauttimaan kyllästymiseen asti niistä hitaista aamuista. Siihen asti sinnitellään torkuttamisen ja kofeiinin voimalla!

Ja eilen oli muuten taas kunnon maanantai... Mä onnistuin hävittämään koneelta koulutehtävän, jota olin tehnyt yli kolme tuntia. Ei auttanut muu kuin, hengittää muutaman kerran syvään, pistää wordi päälle ja aloittaa kaikki alusta. Voin sanoa, että siinä vaiheessa teki mieli paiskoa kone ikkunasta ulos! Ei ollut kauheen kiva tilanne, mutta pääsin onneksi ärsytyksen yli ja sain tehtävän tehtyä!

IMG_6755 IMG_6725 IMG_6773 IMG_6745 IMG_6765 IMG_6734
photos by Waltteri

3 comments:

  1. ihanaa huulipunaa sulla näissä kuvissa! mitä mahtaa olla?

    ReplyDelete
    Replies
    1. apua... en yhtään muista! :D oisko ollu sellanen aika vaalee maybellinen 930 nude embrace yhdistettynä chanelin aika tummaan huultenrajauskynään :)

      Delete
  2. mistä toi takki on? :)

    ReplyDelete