Ulkona on ihana keli! Voi kun pääsis tonne ulos kuvailemaan.. Valitettavasti se ei kyllä nyt onnistu, sillä koeviikko painaa päälle ja kuvaajaa ei tähän hätään löydy. En oo itsekkään siinä edustavimmassa kunnossa, sillä oon nyt muutaman päivän jo liikkunu paikasta toiseen lenkkarit ja lökärit jalassa sekä pipo päässä. En oo myöskään meikannu taikka laittanu hiuksia tällä viikolla mitenkään, mutta tekee välillä kyllä ihan hyvää kasvoille, keholle ja hiuksille tälläinen pieni tauko kaikenlaisesta laittautumisesta.
Mulla oli tässä jaksossa vaan kolme kurssia, mutta sain kerättyä tälle koeviikolle kuitenkin kuusi koetta... Saan olla kyllä ylpee itsestäni kun saan nämä kaikki alta pois! Suurinosa on jo selätetty ja voimia pitäisi löytyä vielä kahteen kokeeseen. Onneksi toinen niistä on Venäjän koe, mihin valmistaudun oikeastaan vaan lukemalla lehtiä ja pikkasen kielioppia kertaamalla. Sen jälkeen alkaakin loma ! Loma luistelusta, mutta myös koulusta! Saa nähdä, että heittäydynkö lomailemaan myös blogin suhteen vai jatkuuko kova postaustahti silloinkin. Kauheesti on kyllä ideoita ja kysymyspostaukseen vastailukin odottaa, joten saattaa olla että postailu vaan jatkuu, sillä kummasti löydän aikaa tälle näin keskellä koeviikkoakin!:-D
oi, miten kiva kuva toi vika! :) tsemppii loppuihin kokeisiin, itellä koeviikko on vasta tammikuun lopussa :D
ReplyDeletejep, ihanaa kun pitkästä aikaa on sininen taivas<3 ja kiitoksia, tsemppiä todellakin kaivataan :D
DeleteMitä tuo sun kynsilakka on? Näyttää nimittäin tosi kivalle! :)
ReplyDeleteH&M:stä, semmonen pieni euron lakka :) YLLÄTTÄVÄN HYVÄÄ!
DeleteTosi kivoi kuvii ja muutenkii ihana blogi!! :)
ReplyDeletehttp://sannii1998.blogspot.com/
Kiitoksia !<3
DeleteTosi kiva kun päivittelet blogia niin useesti :) ja voi kun olis itsekin yhtä upea ilman laittautumista...
ReplyDeletetsemppiä kokeisiin!
Oi että noi sun ripset on ihanat! :) Onks tää jo sun viimeinen koeviikko? :o Entä oletko suunnitellut miksi pukeudut penkkareissa? Tsemppiä lukion viimeisiin rutistuksiin! :)
ReplyDelete