© Layout by Julia E.

OPISKELIN 3VUOTTA YLIOPISTOSSA JA LUOVUTIN

01 November 2019

Yliopisto. Huhhuh, mistäs sitä sit alottais.

Aloitetaan aivan alusta. En IKINÄ osannut kuvitella itseäni yliopistoon, enkä ikinä edes harkinnut asiaa. Tiesin yläasteesta asti lähteväni opiskelemaan jotain sosiaali- ja terveysalaa, vaikka myös hammaslääkärin ja opettajan ammatit kiinnostivat. Ne mä kuitenkin ihan alusta asti suljin pois listalta, sillä en vaan uskonut, että musta ois niihin. Lukion aikana opiskelin hetken aikaa myös lähihoitajaksi, tykkäsin, mutta päätin kuitenkin kolmen jakson jälkeen keskittyä ihan vaan lukioon.

Lukio lähestyi loppua, edessä oli venäjän kirjoitukset ja aika tehdä päätöksiä yhteishaun suhteen. Suoritin ennen venäjän kirjoituksia kursseja itsenäisesti ja jotenkin mä sit vaa innostuin omasta äidinkielestä ihan uudella tavalla ja sain pari kuukautta ennen hakuaikaa päähänpistoksen lähteä opiskelemaan venäjän kieltä ja kirjallisuutta eli venäjänkielen opettajaksi Helsingin yliopistoon.


Untitled


Ekalla kerralla ei tärpännyt, joten vietin rauhassa välivuoden ja hain sitten uudestaan yliopistoon. Muistan sen kamalan paineen, mikä silloin lukion jälkeen vallitsi. Kaikilla oli kova hinku päästä opiskelemaan ja minulla tietenkin myös, vaikka en edes tarkalleen tiennyt mitä halusin. Halusin vaan äkkiä kouluun, hoitaa sen mahdollisimman nopeasti alta pois, hankkia oman asunnon, perheen ja kaikkea sellaista. Mulla oli suoraan sanotusti aivan järkyttävän kova kiire saada kaikki edellä mainitsemat asiat NYT HETI, kunnes vähän päälle vuosi sitten tajusin, että tässä elämässä ei oo mihinkään mikään kiire! Kaiken varmasti kerkeää tekemään jossain vaiheessa ja kaikella on oma aikansa. Pitää nauttia hetkestä, eikä turhaan kiirehtiä vaan pää kolmantena jalkana eteenpäin, sillä tätä hetkeä ei saa takaisin! Tästäkin voisin jossain kohtaa kirjoittaa ihan oman postauksen, sillä mulla on jonkin verran ajatuksia tästäkin aiheesta. Nyt kuitenkin takaisin opiskeluun...

Yliopisto opinnot alkoivat ja aika pian huomasin, että yliopisto tai ainakin kielen opiskelu ei oo ollenkaan mun juttu. Muistan kun tulin yliopistolta kotiin itkien ja kaikki vaan tuntui olevan ihan liian raskasta mulle. Suurin syy sille, miksi yliopisto opiskelu ei lähtenyt sujumaan oli se, että en ollut valmis antamaan kaikkea vapaata-aikaa pelkästään opiskelulle. En ehkä ollut myöskään tarpeeksi motivoitunut ja kypsä siihen. Jos aloittaisin nyt, olisin tehnyt varmasti monta asiaa aivan eri tavalla. Koska en ollut valmis antamaan kaikkea aikaa yliopistolle, jäi mulla heti ekana vuotena kursseja rästiin ja siitä alkoikin sitten alamäki. Elättelin kuitenkin toivoa ja koska en oo luovuttaja, uskoin siihen, että kyllä mä nyt vähintään kandin paperit saan tuolta ulos. Yritin loppuun asti, mutta ei vaan ollut mun juttu. Viimeinen vuosi vierähti luennoilla istuen, mutta kun oli aika palauttaa lopputehtävät tai raahautua tenttiin, en vaan saanut sitä tehtyä. Olin jo mielessäni luovuttanut.

Kolmas vuosi tuli päätökseen ja kasassa oli vasta 100opintopistettä. Tässä kohtaa päätin, että nyt on oikeasti pohdittava asiaa ihan tosissaaan, että onko tässä nyt mitään järkeä? Annoin itselleni kesän verran aikaa miettiä...


Untitled


Tiesin jo keväällä, että syksyllä tuskin jatkan enää opintoja,  mutta ei se päätös mitenkään helppo kuitenkaan ollut. Aina kun kesällä keskustelin jonkun kanssa, oli mulla päällimmäisenä mielessä yliopisto. Mitä ihmettä teen sen suhteen?  Pikkuhiljaa aloin kuitenkin ihan tosissani kallistumaan siihen päätökseen, että lopetan, sillä vaikka mä joskus tuolta kandin paperit saisinkin ulos, niin en ikinä tuntisi oloani sen verran päteväksi, että mulla ois kiva työskennellä kyseisellä alalla. En vaan ollut tarpeeksi motivoitunut.

Kun päätös keskeyttää opinnot oli tehty, kysyin itseltäni, että oliko nämä kolme vuotta hukkaan heitettyä aikaa? Siihen voin kuitenkin rehellisesti käsi sydämellä vastata, että ei todellakaan! En olisi ollut valmis tekemään kokopäivätöitä, sain ikään kuin lisää aikaa olla nuori ja huoleton. Mulla oli aikaa matkustella ja ihan vaan täysin rinnoin nauttia elämästä. Opin myös erittäin paljon kolmen vuoden aikana, eikä opittu tieto ole koskaan hukkaan heitettyä aikaa. Tämän kaiken lisäksi opiskelin omaa äidinkieltä ja kulttuuria paremmaksi ja mikä parasta sain aivan huikeita ihmisiä mun elämään! Nyt yliopistossa opiskelua on myöskin kokeiltu, eikä se ollut mun juttu, joten eipä tuu ainakaan vanhempana jossiteltua.


Untitled


Syksy tuli. Ilmoittauduin vielä tälle lukuvuodelle läsnäolevaksi ihan vaan muodon vuoksi, mutta yliopistolla en oo kertaakaan pyörähtänyt. Tuli päätökseen mun yliopisto elämä. Paljon jäi käteen, mutta papereita en ikinä saanut ulos. Muutama opintotukikuukausi tuli myös käytettyä ja lainaakin nostettua, mutta nyt fiksumpana kohti uusia haasteita.

Mitäs nyt? En tiedä... Haen ammattikorkeakouluun, mutta myöskään ammattikoulu ei oo pois suljettu vaihtoehto. Jos en ensi syksyyn mennessä pääse amk:iin, niin sitten menen amikseen, sillä koen, että joku ammatti on kuitenkin hyvä olla. Todennäköisesti suuntaan alkuperäisen suunnitelman mukaan sosiaali- ja terveysalalle eli suuhygienistiksi, terveydenhoitajaksi, lähihoitajaksi,  hammashoitajaksi tai jotain vastaavaa. Saa nähdä mitä elämä tuo tullessaan. Nyt nautin tästä hetkestä ja vähän kiireettömämmästä arjesta ilman opiskelua.


3 comments:

  1. Heei, en oikeastaan ikinä kommentoi, mutta nyt ajattelin näin tehdä, koska itselläni oli todella samanlainen tilanne kuin sinulla. Enkä siis halua päätäsi kääntää yliopiston suhteen! Ajattelin vaan jakaa kokemuksia, ettet ole asian kanssa yksin.


    Mullakin alussa opinnot takkusi ja en oikein nähnyt mitään järkeä omissa yliopistotouhuissani, jotka käytännössä koostui usein prokrastinaatiosta, sängyllä makaamisesta ja kattoon syljeskelystä. Uusinnat oli mun juttu niin sanotusti. :D Näin jälkikäteen tää johtui osaksi siitä, että tuun perheestä, joka ei ole akateeminen. Monet yliopistojutut tuntui ja tuntuu välillä vieläkin absurdilta oman habituksen pönkitykseltä ja jonninjoutavalta diibadaabalta.

    Parin vuoden opiskelun jälkeen lähdin kuitenkin Etelä-Eurooppaan vapaaehtoistöihin, mikä oli kai eräänlainen alku muutokselle. Tän jälkeen sain harkkapaikan ulkomailta ja sen tiimoilta monia mielenkiintosia duuneja/harkkoja, joista osa myöskin ulkomailla. Vasta töiden kautta aloin hahmottaa, että mikä näiden opintojen juju oikein on ja samalla myös vähän tykätäkin opinnoista, kun saattoi laittaa oppimansa käytäntöön.


    Olin ja oon vieläkin oikeesti myöhässä opintojen kanssa, mutta nyt alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä. Itse asiassa kolmannen vuoden jälkeen taisin olla aikalailla samassa opintopistetilanteessa kuin sinä. Opiskelen kahta pääainetta, joista toinen on myös kielitieteitä, niin kuin sinullakin ja siis noh, oletko miettinyt myös kokeilla jotain muita aineita esim. sivuaineena? Viestintää, markkinointia, kauppista, muotoilua? Venäjän voisit sujuvasti yhdistää vaikka mihin ja saisit varmasti mielenkiintoisia hommia, voin kokemuksella sanoa! Mulla tosin toinen kieli kuin venäjä pääaineena. Ja opepuolen opinnot myös tein. :)


    Ei näistä opinnoista kannata ottaa murhetta tai painolastia. Suomessa vaan jotenkin ammatti, koulutustaso ja tietyissä piireissä opintomenestys määrittää melkein ihmisarvon, joten tulee ihan liikaa mietittyä kaikkea jonninjoutavaa... Hullua, että eka kysymys uuden henkilön tavatessa on melkein aina, että mitäs teet työksesi! Ja esim. tuo sinun mainitsema pätevyys. Siis oikeasti, multa ei ole koskaan arvosanoja kysytty vaikka kai aika vaativissakin hommissa olen ollut. :D Persoona ratkaisee, töissä oppii ja pääasia että on päässyt kurssit edes läpi. Kaikki täydellisyyteen pyrkivät pingot tekee vaan omasta elämästään tarpeettoman tuskallista.

    Teet sitten mitä tahansa jatkossa, niin toivottavasti et annan muiden mielipiteiden tai yhteiskunnan paineiden päätöksiisi vaikuttaa. Jokainen opiskelee omaan tahtiin, millä tasolla motivaatiota löytyykään ja jokaisen tulisi ihan vaan olla niiden omien opintojen etenemisestä kiinnostuneita. Ehkä voisit myös mennä jonnekin vapaaehtoistöihin tai löytää mielenkiintoisen harkan ja samalla miettiä hiukan, että wtf should I doooo. AMK-kuulostaa myös kyllä tosi hyvältä!


    Aurinkoa syksyysi!

    ReplyDelete
  2. Ihanaa kun rehellisesti kerroit! Itse oon 23 ja alotin tänä vuonna amiksen. Mulla siis ylioppilastodistus taskussa, mutta koska en päässyt ammattikorkeaan niin ajattelin et järkevämpi mennä opiskelemaan samaa alaa, mutta vähän alemmalla tasolla. Hyödyllisempää se on kuin olla vaan töissä ja odottaa ens kevään hakua, kun kuitenkin vähä jotain hajua mitä haluaisi opiskella. Ja samoja paineita ton kouluun hakemisen kans mulla ollu, eikä oloo oo helpottanut et aina kaikis kissanristiäisis sukulaiset kyselemäs ja odottaa et pääsisin johki.. Mut jokainen täällä menee omaa polkuaan😊

    ReplyDelete
  3. Moi! Miten ois sosionomi amk opinnot? Ootko kattonu mitä se pitäis sisällään? ☺️ T. Pauliina

    ReplyDelete