© Layout by Julia E.

HETKEKSI POIS ARJESTA

27 November 2019

Kaupallisessa yhteistyössä Olympus ja Indieplace kanssa.

Mä rakastan kuvaamista ja etenkin ihanien hetkien ikuistamista, mutta valitettavasti viime vuosina musta on pikkuhiljaa kuoriutunut mukavuuden haluinen tyyppi, joka ei jaksa raahata enää mukana isoa ja painavaa järjestelmäkameraa. Se vaatii aina isomman repun tai kangaskassin, mikä ei aina sovi mukaan. Onneksi apuun on tullut Olympuksen PEN E-PL9 -kamera, jonka sain keväällä kaupallisen yhteistyön merkeissä ja mikä mahtuu helposti vaikka takintaskuun tai pieneen vyölaukkuun mukaan. Mulla on ollut Olympuksen kamerassa käytössä 45mm objektiivi, mikä toimii erityisen hyvin mm. asukuvissa ja silloin kun haluaa hienosti sumean taustan. Viikko sitten sain 45mm kaveriksi vielä 17mm linssin ja se onkin ollut nyt viimeisen viikon verran myös kovassa käytössä.

Lähdettiin sunnuntaina aamulla yhdeksi yöksi Henriikan kanssa Tallinnaan. Eikä käynyt edes mielessä napata isoa järjestelmäkameraa mukaan, vaan reissuun lähti tottakai kätevän kokoinen Olympus PEN E-PL9. Pienen koonsa ansiosta, on paljon pienempi kynnys ottaa kamera esiin vaikka ravintolassa tai muissa julkisissa paikoissa, sillä silloin kamera ei kiinnitä niin paljon huomiota ja se tekee kuvaamisesta ainakin omassa tapauksessa paljon miellyttävämpää.

Me vietettiin Tallinnassa pari päivää ja reissun kohokohtana oli Timatin keikka. Tästä alkaakin jo muodostumaan jonkinlainen perinne, kun joka marras-/joulukuun vaihteessa käydään jonkin venäläisen artistin keikalla. Viime vuonna oltiin Pietarissa Egor Kreed -keikalla. Ekana päivänä käytiin Kaks Kokka nimisessä ravintolassa syömässä ihan älyttömän hyviä simpukoita, otettiin rennosti hotellilla ja käytiin keikalla. Toisena päivänä keskityttiin vaan kiertelyyn. Kierettiin vintage kauppoja, käytiin Fotografiska -museossa, kuvailtiin ja vielä juuri ennen lähtöä käytiin juomassa lämmintä glögiä joulutorilla. Ihanan rentouttavat pari päivää! Oli ihan super päästä hetkeksi pois arjesta. Jos teitä kiinnostaa Tallinnan kirpputoritarjonta, niin kannattaa tsekata Idan hyvät vinkit täältä.

Ajattelin nyt loppuvuoden raahata useammin kameraa mukanani ja yrittää ikuistaa vielä enemmän ihan arkisia hetkiä. Tuo kamera kun ei kuitenkaan vie paljoa tilaa eikä paina juuri mitään. Yksi uuden vuoden lupauksista voisi olla se, että pyrin ottamaan entistä enemmän kuvia ja myös entistä useammin jakaa niitä myös tänne. Kannattaa tsekata postauksen lopusta myös huikea tarjous!

Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
Untitled Untitled Untitled

Olympuksella on tällä hetkellä ihan älyttömän huikea tarjous! Saat nyt Olympuksen PEN E-PL9 -kameran ja 45mm objektiivin pakettihintaan pelkän kameran rungon hinnalla! Tätä tarjousta ei kannata missata! Muun muassa NÄMÄ kuvat on otettu kyseisellä kombolla!

Kaikki Olympuksen huikeat tarjoukset löydät TÄÄLTÄ.

Untitled

2 comments:

  1. Hei,
    muistelin sun käyneen tässä jokin aika sitten Mellunmäessä hampaidenvalkaisussa? Maxihammas tms.? Olitko tyytyväinen lopputulokseen? Kuinka kauan valkaisu pysyi? Mietin et kannattaako siitä maksaa lähemmäs 300e, jos lopputulos ei pysy kovinkaan kauaa. Juon siis esim. kahvia ja syön usein hampaita värjäävää ruokaa, suklaata, salmiakkia esim.

    ReplyDelete
    Replies
    1. http://elizavetaa.blogspot.com/2018/03/helppo-hymyilla-hampaiden-valkaisu.html tossa postaus valkaisusta! Itse oon kyllä ollut tosi tyytyväinen ja musta on pysynyt aika hyvin valkoisina! tai itse sitä tulee vähän sokeeksi sille, että onko ne valkoiset vai ei, mut oon saanut välillä kuulla että ''onpas sulla valkoiset hampaat''! Voi olla et mul ihan luonnostaanki aika vaaleat, enkä esimerkiksi juo kahvia, mut sit taas juon teetä ja kokista :D

      Delete