© Layout by Julia E.

VAIHTELU VIRKISTÄÄ

23 November 2019

Kaupallisessa yhteistyössä Samsung ja Indieplace kanssa


Sain puolitoista viikkoa sitten Samsungin GalaxyS10 -puhelimen ja siihen yhteensopivan Galaxy Watch Active 2 -kellon ja Galaxy Buds -kuulokkeet käyttööni. En oo koskaan aikaisemmin omistanut Android -käyttöjärjestelmällä varustettua puhelinta, joten valehtelisin jos väittäisin, ettei mua ois muka jännittänyt tämän uuden puhelimen käyttöönotto. Mulla oli päässäni ehkä myös vähän huonoja ennakkoluuloja Android -puhelimista, mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan ja voin sanoa, että ihan turhaan jännitin! Oon meinaa näin vähän päälle viikon jälkeen ihan super innoissani uudesta puhelimestani!

En olisi jostain syystä aikaisemmin voinut edes kuvitella käyttäväni Samsungin puhelinta, mutta jo näin viikon käytön jälkeen uskaltaisin väittää, että tuskin tästä on enää paluuta entiseen puhelimeen. Taidan meinaa olla vähän hurahtanut tähän Samsungin GalaxyS10 -puhelimeen, mutta myös tähän kelloon, joka on kulkenut kädessä viimeiset viisi päivää putkeen ja näihin kuulokkeisiin, mitkä ovat olleet korvissani suurimman osan vuorokaudesta. Kuulostaa varmaan monen teidän korvaan ihan typerältä hehkutukselta, mutta oon vaan oikeasti tosi innoissani tästä vaihdosta ja hassua miten tämä puhelin ylitti mun kaikki odotukset ja ennakkoluulot.


Untitled Untitled


Vaihtaminen android järjestelemään oli ehkä tässä muutoksessa se jännittävin juttu. Mitä jos en ikinä opi käyttämään sitä? Onko se tosi monimutkainen? Mitä jos en ikinä opi käyttämään sitä? Ihan turhaan stressasin! Parin päivän tutkiskelun jälkeen kaikki tuntui jo ihan tutulta ja ihan turhaa pelkäsin tämän olevan jotenkin monimutkainen! Ainoa asia, mihin pitää vielä hetken totutella on uusi soittoääni, jota en vielä tunnista omakseni, mutta ei ihmekään, sillä edellinen soittoääni pysyi samana viimeiset seitsemän vuotta. Ehkä olikin jo aika kokeilla jotain uutta! Ja niin kuin sanotaan, niin vaihtelu virkistää! Ja näin kaamosaikaan, sitä virkistystä ja piristystä todellakin tarvitsee!

SmartSwitch-toiminnon avulla olisi saanut kaikki tiedostot siirrettyä helposti puhelimesta toiseen (oli kyseessä sitten lähes mikä tahansa puhelin), mutta itse halusin aloittaa puhtaalta pöydältä ja jättää kaikki turhat tiedostot vanhaan puhelimeen, joten itse en tätä toimintoa edes kokeillut. Vinkkinä kuitenkin teille, jos puhelimen vaihto on jollain jossain vaiheessa edessä!


Untitled PhotoGrid_1574118004705


Kamera on mulle yksi puhelimen tärkeimmistä ominaisuuksista, sillä sitä tulee käytettyä päivittäin aika moneen otteeseen ja monet blogi- ja Instagram-kuvat tulee otettua puhelimella. Kamerakin ylitti odotukset ja olen kyllä ollut tyytyväinen siihen. Ehkä hienoin ominaisuus oli laajakuva -ominaisuus, joka näkyykin tuossa edellisessä kuvassa. Nuo kaksi kuvaa on otettu täysin samasta kohtaa, mutta vasempaan käytettiin puhelimen normaalia kameraa ja oikeaan laajempaa. Ominaisuus on vaihdettavissa yhdellä näpäytyksellä kuvaa ottaessa ja toimii hyvin myös videoissa. Ihan huikea keksintö!

Myös puhelimen akun kestävyys on yllättänyt positiivisesti ja on ihanaa, kun puhelinta ei tarvitse olla lataamassa joka välissä, vaan akku kestää hyvin kokonaisen päivän ja vielä hyvin toisenki päivän puolella.

Oon siis kaikin puolin tyytyväinen uuteen puhelimeen ja tulen varmasti kertomaan vielä lisää tästä myöhemmin, kunhan olen päässyt tutustumaan tähän vielä paremmin! Mutta näin alkuun olen ainakin ihan älyttömän tyytyväinen!



Untitled

2 comments: