© Layout by Julia E.

LÄHDETTIIN AJAMAAN ILMAN MÄÄRÄNPÄÄTÄ...

08 October 2018

Muutama viikko sitten mulla oli tiedossa vapaa viikonloppu, joten päätettiin pakata Waltterin kanssa kamat kasaan ja lähteä ajamaan Lappiin ilman minkäänlaista määränpäätä. Päästiin aloittaa reissu torstaina mun aamuvuoron jälkeen, eli suurin piirtein kolmen aikoihin. Ajettiin suoraa tietä kohti Pohjoista ja pysähdyttiin matkan aikana parisen kertaa vessaan ja jaloittelemaan. Meillä ei ollut koko viikonlopuksi minkäänlaisia suunnitelmia ja vasta automatkalla otettiin hiukan selvää siitä, että minne kannattaa suunnata. Ekana päivänä päästiin Rovaniemelle asti. Siellä kurvattiin auto noin kahdelta yöllä keskelle pilkkopimeää parkkipaikkaa, mikä sijaitsi metsän keskellä, tehtiin iltapalaa, laitettiin peti kuntoon ja ruvettiin nukkumaan. Meidän koko viikonlopun yöpaikkana toimi auto ja vaikka sitä ei ihan heti uskoiskaan, niin saatiin tehtyä meille sinne ihan älyttömän mukava peti, jossa pystyi nukkumaan koko pituuteen.

Aamulla nukuttiin melkein kymmeneen asti, herättiin, haukattiin aamupalaa ja lähdettiin ajamaan Leville. Jo pelkkä ajelu Lapissa on hieno nähtävyys, sillä ympärillä oleva luonto on upeaa. Onnistuttiin valita myös siinä mielessä oikea aika, sillä Lapissa oli tuolloin jo ruska-aika. Leville saavuttua tehtiin ruokaa, syötiin ja aika pian sen jälkeen lähdettiin Levi tunturin huipulle. Oli muuten aivan huikeat maisemat, joita oisin voinut jäädä ihailemaan ikuisiksi ajoiksi. Siinä samalla oli myös hullua ajatella sitä, että vasta nyt matkustin katsomaan näitä Suomen upeita paikkoja! Helposti sitä tulee lähdettyä ulkomaille seikkailemaan, vaikka täällä Suomessakin on vielä paljon kaikkea nähtävää.

Muutama tunti vierähti tunturia tutkien, jonka jälkeen ajettiin laavulle paistamaan makkaraa. Siinä samalla alkoi jo aurinko laskea ja pakko sanoa, että auringon laskettua iski hetkellisesti pieni koti-ikävä... Oltiin vietetty koko päivä ulkoilmassa ja tässä kohtaa alettiin olemaan jo ihan umpijäässä. Hypättiin autoon ja ajeltiin hetken aikaa Leviä ympäri, jotta saatiin itsemme lämpimäks. Sitten etsittiin hyvä parkkipaikka, laitettiin peti kuntoon, tehtiin iltapalaa ja sitten oli ihmisen taas hyvä olla. Enää ei ollut kylmä, sai masun täyteen ja pääsi makuuasentoon rentoutumaan. Uni maistui ja mikä oudointa, niin autossa ei tullut yön aikana edes kylmä! Waltteri ei koko reissun aikana käyttänyt edes makuupussia, vaan lämpimät vaatteet ja peitto oli ihan riittävät. Seuraavan aamuna vaihdettiin paikkaa, mutta siitä teen sitten ihan oman postauksensa.

Untitled IMG_1168 a1 IMG_1130 IMG_0693 a2 IMG_1265 IMG_1203 IMG_1092 IMG_1289 111 IMG_0735 IMG_0981 IMG_0922 Untitled IMG_0747 222 IMG_1057 IMG_1358 IMG_1011 IMG_0998 IMG_1339 IMG_0975 IMG_0709

1 comment:

  1. Upeita kuvia! Kuulostaa kyllä ihan huipulta reissulta :-)

    ReplyDelete