© Layout by Julia E.

SUNNUNTAI AJATUKSIA

07 October 2018


Ihanaa sunnuntaita tyypit! Mä oon ollut nyt viikon vähän hiljaisempi täällä blogin puolella ja tunnetusti pienen tauon jälkeen on aina tosi vaikeaa palata takaisin kirjoittamaan. Ei saa oikein ajatuksia puettua sanoiksi, eikä tiedä edes mistä aloittaisi. Vaikka oon nähny viimeisen viikon aikana ystäviä, oon ollut myös jonkin verran ihan omissa oloissani. Luin parisen viikkoa sitten kirjan nimeltä Viis veisaamisen elmänmullistava taika. Kyseinen kirja kertoo siitä, kuinka voit hankkiutua eroon ikävistä velvollisuuksista ja odotuksista, häpeästä ja syyllisyydestä - ja alkaa käyttää aikaasi mieluummin niihin ihmisiin ja asioihin, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Viis veisaamisen elämänmullistava taika esittelee menetelmän, joka vapauttaa sinussa vähät välittämisen voiman.

Tästä kirjasta inspiroituneena lähdin vähän tutkiskelemaan itseäni ja hiukan muuttamaan ajatteluani, joidenkin asioiden suhteen. Sen lisäksi viimeisen viikon aikana olen muun muuassa tyhjentänyt mun vaatekaappia ja yrittänyt päästä kaikesta turhasta eroon, mutta vaatekaapin lisäksi olen myös tyhjentänyt instagramista seurattavien määrää ja hetkellisen selaamisen jälkeen seuraajien määrä väheni 400 ihmisen verran. Tästä ajattelin tulla joku päivä kirjoittamaan ihan oman postauksen.

Viime viikko meni myös yhteen tenttiin valmistautuessa ja kyllä oli helpottunut ja jollain tavalla myös tyhjä olo, kun kävelin tentistä ulos perjantaina päivällä. Tää oli jo kolmas kerta kun kävin tekemässä kyseisen tentin ja nyt tuntu vihdoin siltä, että onnistuin. Tentin jälkeen suuntasin vielä illaksi töihin ja sen jälkeen pääsin nauttimaan kahden päivän vapaista. Lauantaina lähdettiin heti aamupäivästä ajelemaan Saloon, mutta Salossa huomasin ikävän jutun. Olin meinaa unohtanut Helsinkiin mun henkkarit ja opiskelijakortin... Mulla oli suunnitelmissa lähteä illalla Turkuun juhlimaan ja olin jo valmiiksi ostanut opiskelijan junalipun, mutta mulla kävikin loppu peleissä hyvä tuuri, sillä sain Frank sovellukseen mun opiskelijakortin ja henkkareille ei ollut tarvetta, sillä kukaan meistä ei baariin lähtenyt. Erittäin mukava ilta tuli vietettyä Turussa ja pääsin vielä yöllä Waltterin kyydillä Saloon.

Tänään menin jo kymmenen aikoihin Ceciliin ripsihuoltoon, sen jälkeen käytiin Waltterin kanssa ajelulla, katsottiin UFC -matsi ja kohta mennään koirien kanssa lenkille. Tänään illalla suunnataan vielä takaisin Helsinkiin ja siellä odottaa koulutehtävien teko. Mulla on aika paljon kuvia, joita en oo saannut aikaiseksi tulla jakamaan, joten yritän ottaa sen ensi viikon tavoitteeksi. Palaillaan!

IMG_2172 IMG_2203 IMG_2263 IMG_2228

No comments:

Post a Comment