© Layout by Julia E.

GARDEN PARTY

08 August 2017

Päätettiin jo keväällä, että tulevana kesänä järjestetään Waltterin kanssa jonkinlaiset pihajuhlat. Meillä oli suunnitelmissa, että illasta tulee kiva, mutta mitään näin upeaa ei osattu edes kuvitella. Ensinnäkin saatiin paikasta tosi viihtyisän näköinen, vieraita saapui paikalle odotettua enemmän, mikä oli ihan positiivinen juttu ja ilta kokonaisuudessaan sujui ihan älyttömän hyvin. Paikan päällä oli joukko meidän molempien hyviä ystäviä ja tuntui älyttömän kivalta saada kaikki samaan paikkaan viettämään ihanaa kesäiltaa. Tällä hetkellä moni meistä menee eri puolilla Suomea ja tällaiset illat ovat todella harvinaisia, joten niistä pitää ottaa kaikki ilo irti! Monta tuntia vierähti ihan silmänräpäyksessä ja tekisin nyt mitä vaan, että voisin elää kyseisen illan uudestaan. Pakko sanoa, että tähän asti oli elämäni parhaat juhlat!

Me ei olla koskaan aikaisemmin järjestetty Waltterin kanssa mitään isompia juhlia, mutta näin heti ekan kerran jälkeen voin melkein sataprosenttisella varmuudella sanoa, että näistä juhlista tulee jokavuotinen juttu! Edes sadekuurot eivät lannistaneet menoa, joten huono keli ei voi olla ensi vuonnakaan esteenä. Kuvia tuli otettua ainoastaan alkuillasta, eikä niitäkään hirveen montaa, mutta se kertoo ainoastaan siitä, että hauskaa on ollut!

Pakko myöntää, että saa olla kyllä onnellinen siitä, että ympärillä on näin iso joukko upeita tyyppejä! <3

IMG_9781 IMG_0062-2 IMG_0049 IMG_9934 IMG_0156 IMG_9834 IMG_9810 IMG_9895 IMG_0008 IMG_9852 IMG_9797 IMG_9840 IMG_0123 IMG_9919 IMG_0036-2 IMG_0046 IMG_9807 IMG_0050 IMG_9862 IMG_0167

5 comments:

  1. Maksoitteko itse kaiken tarjottavan? :o hienon näköistä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Saatiin juomasponssia ja meidän äidit auttoivat meitä myöskin tarjottavien kanssa! :-)

      Delete
  2. Mistä sun kaverin raitamekko ja armeijan takki on?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on jumpsuit ja se on bik bokista!:) takki on carlingsista!

      Delete
  3. Heippa! Toivon että vastaat, vaikka ei mitenkään tähän kyseiseen postaukseen liity. Missä hotelleissa olitte Pariisissa Saran/Waltterin kanssa? Plussat/miinukset? :)

    ReplyDelete