© Layout by Julia E.

KULTAINEN LEIJONA & ARVONTA

23 May 2016

Mun kellokokoelma kasvoi viime viikolla yhdellä kellolla, kun pääsin mukaan Indiedays ja Leijonan kampanjaan ja sain valita itselleni uuden kellon heidän valikoimastaan. Voitte vaan kuvitella kuinka innoissaan tällainen kellojen ystävä oli!
Mä valitsin tuttuun tapaan itselleni ajattoman, tosi simppelin, mutta ison ja näyttävän kellon, koristamaan mun rannetta. Tämä ihana kello hyppäsi heti silmille, mutta valinta ei kuitenkaan ollut helppo, sillä esimerkiksi Leijonien uudesta mallistosta löytyi monta upeaa ja ajatonta kelloa lisää.
Tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneet, että mun ranteesta löytyy aina kello! Lähdin mä sitten pikaystävän kanssa iltakävelylle, moikkaamaan perhettä kotikotiin, kaupungille kavereiden kanssa, mökille tai vaikka hienompiin juhliin, on mulla aina kello kädessä. Aluksi käytin kelloa ihan vaan sen takia, koska se näyttää hyvältä, mutta nyt olen myös pikkuhiljaa oppinut katsomaan aikaa ranteesta. Tämän olen huomannut etenkin silloin, kun kello on jäänyt vahingossa kotiin ja olen jossain kohtaa päivää vilkaissut tyhjää rannetta. Kellon kotiin jättäminen on yksi hirveimmistä asioista, sillä olo on todella alaston ilman kelloa. Sen vaan kuuluu olla aina ranteessa.

Eilen puin mun kultaisen Leijona kellon käteen ensimmäistä kertaa ja koska olen ihan älyttömän taikauskoinen... Miettisin, että tää on varmaan joku merkki siitä, että  Suomen Leijonat voittavat kultaa.  Koko pelin ajan mulla oli kultainen Leijona kädessä, mutta valitettavasti tällä kertaa ei tullut Venjälle, eikä Suomelle voittoa.  Ei siis tainnut auttaa mun taikauskoisuus tällä kertaa.. Tämä kello taitaa kuitenkin pelastaa mut monessa muussa tilanteessa. Pelastaa esimerkiksi tulevien yo-juhlien austekriisin ja pääsee nätisti viimeistelemään juhla-asun.
Kelloja ei mielestäni voi olla koskaan liikaa ja siksi joku ihanan ajaton kello on aina hyvä lahjaidea, vaikka rippilahjaksi tai ylioppilaalle! Itse ainakin tykkäisin todella paljon jos kellon joskus lahjaksi saisin!

Leijona haluaa ilahduttaa myös teitä lukijakilpailulla, jossa yksi onnekas voittaa itselleen kellon!  Arvontaan osallistut kertomalla kommentissasi, että missä tilanteessa käyttäisit Leijonakelloa.! Muista liittää mukaan sähköposti.
Tarkemmat osallistumisohjeet löytyvät kampanjasivuilta täältä.
Tsemppiä kisaan! 
thumb_IMG_2754_1024 thumb_IMG_2788_1024 thumb_IMG_2759_1024-2 PicMonkey Collage11 thumb_IMG_2826_1024 thumb_IMG_2791_1024
photos by Waltteri
Watch Leijona

117 comments:

  1. Käyttäisin kelloa ihan vaan arkena! :)
    paulina.oittinen(at)gmail.com

    ReplyDelete
  2. Käyttäisin kelloa kun haluan panostaa asukokonaisuuteen. :)
    riikka.reponen@hotmail.com

    ReplyDelete
  3. Oon viimeks omistanu kellon ala-asteella niin nyt ois hyvä aika opetella arkikäytöllä ja tietysti aina juhlissa ;D
    eerikaa@hotmail.fi

    ReplyDelete
  4. Käyttäisin kelloa niin arkena kuin juhlanakin :)
    juli.saarto@gmail.com

    ReplyDelete
  5. Ihan nappivalinta tuo sun kultainen kello, rakastuin. Oon aina ajatellut, että vaaleehiuksisille (olen itse) ei sovi kultaiset asusteet, mutta sulla toi kombo toimii! ...ehkä mä joskus pääsen tästä mun kammosta ja ostan itelleni kultaisen kellon :-)

    Leijonakelloa käyttäisin niin arkena kuin juhlissa. Heidän kellonsa on niin yksinkertaisia sekä simppeleitä, mutta silti tosi kauniita ja naisellisia - tahdon!

    sivoemi@gmail.com

    ReplyDelete
  6. Käyttäisin kelloa siskoni tulevan kesän rippijuhlissa. :)
    jennuli_n@hotmail.com

    ReplyDelete
  7. Noin kaunista kelloa vois käyttää ihan arkisena asusteena tai myös vähän juhlallisemmissa tilaisuuksissa. :-)

    amlpeppi@gmail.com

    ReplyDelete
  8. Käyttäisin kelloa sekä arjessa että juhlassa��
    nurminen.iris@gmail.com

    ReplyDelete
  9. Kelloa käyttäisin töissä ja arjessa :) Tarjoilijan työssä se olisi enemmän kuin tarpeellinen!
    laura@lahdemaa.com

    ReplyDelete
  10. Käyttäisin kelloa erityisesti koulussa ja töissä, kun kännykkää ei siellä koko ajan viitsi katsella :)

    oona.jaaskelainen@outlook.com

    ReplyDelete
  11. Aivan jokapäiväisesti käyttäisin ja muistan että se ihka ensimmäinen kello oli Leijona - ei kuitenkaan kultainen.
    hippu@outlook.com

    ReplyDelete
  12. Mulla täytyy olla aina kello ranteessa kun oon töissä tai muuten vaan menossa. Tolle tulis siis käyttöö niin arkena kun juhlanakin. :)
    maiju-jokinen@hotmail.com

    ReplyDelete
  13. Kello kulkisi ranteessani arjessa ja juhlassa!
    hamalainentm@gmail.com

    ReplyDelete
  14. Mulla ei oikeestaan oo mieluista kelloa tällä hetkellä, joten käyttäisin leijonakelloa sekä arjessa että juhlavammissa tilaisuuksissa. :-)

    ReplyDelete
  15. Sähköposti unohtu, joten otetaanpa uusiksi. Eli siis käyttäisin kelloa sekä arjessa että juhlavammissa tilaisuuksissa. :-D

    eveliina.pigg@gmail.com

    ReplyDelete
  16. Onpas kaunis kello!!

    Olen aina ollut huono käyttämään kelloja, joten olisi jo korkea aika opetella :) Varmaan pikku hiljaa totuttelisin aina yhdistelemällä sen sopivaan asuun!
    ssonvas@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Tykkään pitää kelloa arkisin ja juhlissa! :-)
    emmih96@hotmail.com

    ReplyDelete
  18. Käyttäisin sitä aivan kaikkialla!
    heidi.peranikara@hotmail.com

    ReplyDelete
  19. Itse käyttäisin kelloa arkisin.

    hilja.viitaniemi@gmail.com

    ReplyDelete
  20. Käyttäisin kelloa arkena, koulussa ja vapaa-ajalla! Töissäni ei valitettavasti saa pitää ranteissa mitään. Hienompaa kelloa käyttäisin ehdottomasti myös juhlissa asusteena! :-)
    iirismik@gmail.com

    ReplyDelete
  21. Kelloa käyttäisin arkena, se tuo vaan heti piristystä asuun :)

    ReplyDelete
  22. Kesän tulevissa juhlissa ehdottomasti! :)

    ReplyDelete
  23. Ehottomasti kesän juhlissa :)
    jenna.tennila@gmail.com

    ReplyDelete
  24. Käyttäisin arkena, erityisesti nyt kesänä, ku rusketus ja kulta sopivat yhteen.
    anna.ageenkova@gmail.com

    ReplyDelete
  25. Airiina
    Jokapäiväisessä käytössä käyttäisin hienoa Leijonakelloa.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    ReplyDelete
  26. Käyttäisin kelloa lähinnä arkena.
    Ihana asu sulla, sopii tosi hyvin :)
    nelliina at yahoo.com

    ReplyDelete
  27. Käyttäisin kelloa varmaan eniten arkisin. Tosi nätti paita sulla, sopii hyvin :)
    nelliina at yahoo.com

    ReplyDelete
  28. Käyttäisin kelloa arkena, koska olen ihastunut niihin viime aikoina ja ne tuovat kivaa piristystä asuun :)

    nora.adler@hotmail.com

    ReplyDelete
  29. Käyttäisin kelloa ihan tavallisessa arjessa asua piristämässä mutta myöskin juhlavimmissa asuissa :)
    jonna.frosti@gmail.com

    ReplyDelete
  30. Käyttäisin kelloa arjessa sekä kesän tulevissa juhlissa :-)

    heikkinen.mari.anna@gmail.com

    ReplyDelete
  31. Käyttäisin kelloa arkisin esim. kaupungilla (en välttämättä kuitenkaan töissä) ja juhlissa.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    ReplyDelete
  32. Mahdotonta sanoa, että missä, tai millon kelloa käyttäisin, koska lukeudun myös kellojen suurkäyttäjiin! Mulla on kello AINA kädessä. Samoin kuin kerroit itsestäsi, myös minä käytän kelloa joka tilanteessa. :)
    janikam@hotmail.fi

    ReplyDelete
  33. Käyttäisin aivan kaikkialla, suuri kellojen ystävä! Menee asusteessa kuin asusteessa:)

    sofia.kapulainen@windowslive.com

    ReplyDelete
  34. Arkisin asusteena :)
    johannawestman@hotmail.fi

    ReplyDelete
  35. Käyttäisin ihan arjessa joka paikassa! :) essiwou@hotmail.com

    ReplyDelete
  36. Itse käyttäisin oikeastaan missä vain! Töissä, koulussa, kaupungilla, juhlissa, kaikki käy! :D pinja.kuivalainen@gmail.com

    ReplyDelete
  37. Leijonan kellot ovat kauniita ja laadukkaita. Sopivat mainiosti niin arkeen kuin juhlaan. Minulla on kello päivittäin ranteessa. Lomilla saatan raaskia heittää lemppariasusteeni hetkeksi pois. ;)

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    ReplyDelete
  38. Käyttäisin varmaan melkein joka päivä, ja varsinkin töissä, niin ei tarvis puhelinta kantaa koko ajan mukana! :-)

    jasmine.laine95@gmail.com

    ReplyDelete
  39. Käyttäisin arjessa ihan päivittäin :-) ! Ennnim@gmail.com

    ReplyDelete
  40. Arjessa ja juhlassa, oikeastaan milloin vaan! Rakastan kelloja!
    virtanenjasmina@gmail.com

    ReplyDelete
  41. Käyttäisin kesän juhlien lisäksi ihan arjessakin.
    sinilintu_@hotmail.com

    ReplyDelete
  42. Arjessa ja juhlassa :)

    marianna.kastinen@outlook.com

    ReplyDelete
  43. Kaikissa tilanteissa :)
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    ReplyDelete
  44. Käyttäisin arjessa ! Rebekka.peltomaki@hotmail.com

    ReplyDelete
  45. Leijona kulkisi ranteessani ihan kaikkialle, sillä en osaa olla ilman kelloa! Rannekello kuuluukin ehdottomasti sekä arkeen että juhlaan.
    T. Miukkis
    birgit82@suomi24.fi

    ReplyDelete
  46. Luultavasti kello kulkisi ranteessani lähes kaikkialle :)

    katariin96@gmail.com

    ReplyDelete
  47. Käyttäisin kelloa ehdottomasti ystäväni häissä elokuussa, sopisi pukuni kanssa täydellisesti :) tiiakemppi(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  48. Töissä olisi ainakin kiva, kun yleensä en pidä kännykkää töissä taskussa niin näkisi kellon helpommin :)
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    ReplyDelete
  49. Ihan päivittäiseen käyttöön, samalla koru ja käyttöesine.
    postin.tuomaa@gmail.com

    ReplyDelete
  50. Kello olisi mukana sekä arjessa että juhlassa :)
    anniina.pasi@hotmail.fi

    ReplyDelete
  51. Käyttäisin kelloa sekä arjessa että juhlassa :)
    anniina.pasi@hotmail.fi

    ReplyDelete
  52. Käyttäisin niin arjessa kuin juhlissakin. Lentokoneessa kello on ihan välttämätön. Näkee heti ajan eikä tarvitse katsoa puhelimesta.
    klaara49@luukku.com

    ReplyDelete
  53. Oon tosi kova käyttämään rannekelloja, multa löytyy ihan joka tilanteessa kello kädestä :-) Leijonakello olisi siis täydellinen lisä mun aika tyhjään kokoelmaani!

    j.kakko@hotmail.com

    ReplyDelete
  54. Käyttäisin arjessa, ja juhlassa sopivan asun kanssa :-)!

    saara.markkanen@hotmail.com

    ReplyDelete
  55. pakko sanoa että wau!! Mitä kuvia. Oot mielettömän kaunis ja tuo tausta on mahtava.
    Käytän kelloa oikeastaan aina, kun lähden kotiovesta. Paitsi urheillessa. Muutama kello löytyy, mutta niitähän ei voi liikaa olla joten kelpaisi tämmönen ihanuus ;)

    ReplyDelete
  56. Ja unohtui s-posti. Hillamaria96@hotmail.com tuohon edelliseen kommenttiin.

    ReplyDelete
  57. eeemaaria@gmail.com

    Käyttäisin kelloa ihan arjessa ja juhlassa vaikka joka päivä. Tollaisen saa yhdistettyä moneen asuun.

    ReplyDelete
  58. Käyttäisin kelloa kaikkialla! :-)

    juliana.p@hotmail.fi

    ReplyDelete
  59. Ihan arjessa :)

    kattimanialaiset(ät)gmail(piste)com

    ReplyDelete
  60. Käyttäisin kelloa aina, kun sopisi asuun :) nappe95@hotmail.com

    ReplyDelete
  61. Arjessa käyttäisin :)
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    ReplyDelete
  62. käyttäisin kelloa asusteena ja mahdollisimman usein sillä kännykän kello ainoana kellona olisi näppärää kun olisi ajan tarkistaminen vähän lähempänä kuin aina kaivamalla puhelin taskusta!

    jennika_t@msn.com

    ReplyDelete
  63. Käyttäisin kyllä kyseistä kelloa tilanteessa kuin tilanteessa! Päivittäin - arjessa ja juhlassa. :-)

    jassuinassuin@hotmail.com

    ReplyDelete
  64. Käyttäisin kelloa asusteena, luultavasti koko ajan :)
    miianblogi(at)suomi24.fi

    ReplyDelete
  65. Käyttäisin ehdottomasti kelloa aina vaan kuin on mahdollista!

    hipsuntuu@gmail.com

    ReplyDelete
  66. Täällä kans yks jolta löytyy aina kello ranteesta, joten käyttäisin niin arkena kuin juhlissakin! :-)
    inkapietila@gmail.com

    ReplyDelete
  67. Ensimmäinen kelloni jonka sain 8 v lahjaksi oli Leijona! Tuon käyttäisin juhlissa
    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    ReplyDelete
  68. Mulla on kello aina kädessä! Käyttäisin siis joka tilanteessa!
    ttanjatuulia(at)gmail.com

    ReplyDelete
  69. Käyttäisin kelloa aina vain kuin on mahdollista!

    19jenna97@gmail.com

    ReplyDelete
  70. Mun eka kello oli muuten Leijona. =) Olin silloin varmaan menossa ekalle tai tokalle, kun sain sen syntymäpäivälahjaksi ja se on vieläkin tallessa.

    Mulla on kello lähes aina ranteessa, joten pitäisin tätäkin asusta riippuen niin arkena kuin juhlissa. Kello on hieno asuste ja niitä on kiva vaihdella. Yläasteella olin sellainen kellofani ja halusin erottua joukosta, että pidin välillä kahta tai kolmea kelloa. =D

    sannamaria77 at gmail.com

    ReplyDelete
  71. Vitsi miten kaunis kello! Mä käytän kelloa oikeastaan ihan joka päivä ja ihan joka paikassa. Töissä, vapaa-ajalla, juhlissa ja jopa urheillessa ja myös tätä upeaa Leijonan kelloa käyttäisin samalla tavalla ja mahdollisimman paljon :-)

    ReplyDelete
  72. Vitsi miten kaunis kello ♥ Mä käytän kelloa oikeastaan ihan joka päivä joka paikassa. Töissä, vapaa-ajalla, juhlissa ja jopa urheillessa ja tätä Leijonan kelloa käyttäisin varmasti ainakin kolmeen ekaan vaihtoehtoon ja käyttäisin sitä myös mahdollisimman paljon, koska onhan se nyt upea :-)

    Laitoin jo yhden kommentin, mutta unohdin kommentista sähköpostin: noorainkilainen@outlook.com.

    ReplyDelete
  73. Käyttäisin kelloa arkena kuin juhlanakin :)
    jennasusanna96@gmail.com

    ReplyDelete
  74. Käyttäisin varmasti päivittäin, niin arkena kuin juhlana :)
    ainojalas@gmail.com

    ReplyDelete
  75. Käyttäisin kelloa niin arjessa kuin juhlissakin :)
    annika-ahonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  76. Käyttäisin kelloa ihan arjessa. Minulla ei olekaan rannekelloa, joten kovasti olisi tervetullut :)
    netteri@gmail.com

    ReplyDelete
  77. Hennajenniina
    Tätä Leijona kelloa pitäisin juhlissa ja ns. parempana kellona.

    henna.holappa1@luukku.com

    ReplyDelete
  78. Peppinen
    Antaisin äidille koska hän täyttää 50 ja minulla ei ole hänelle mitään kunnon lahjaa hankittuna vielä.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    ReplyDelete
  79. käyttäisin päivittäin arjessa ja ehkä joskus juhlissakin :)
    noorahirviniemi@gmail.com

    ReplyDelete
  80. Käyttäisin kelloa varsinkin koulussa ja töissä, aina ei voi kaivaa kännykkää esiin katsoakdeen kelloa. nel-laa
    @luukku.com

    ReplyDelete
  81. Käyttäisin kelloa töissä :)
    olivertekimeistaperheen@gmail.com

    ReplyDelete
  82. Käyttäisin kelloa arjessa! En ole koskaan omistanut kelloa, joten olisikohan se jo vihdoin kellon aika :) -Annikka
    awwi_03@hotmail.com

    ReplyDelete
  83. Jokapäivä kellopäivä!

    ReplyDelete
  84. Jokapäivä kellopäivä! anniina.aittooja@gmail.com

    ReplyDelete
  85. Kello pitää olla aina mukana, lisäksi ainut koriste mitä käytän vihkisormuksen lisäksi.

    ReplyDelete
  86. Jokapäivä on kellopäivä, onkin vihkisormuksen lisäksi ainut koriste mitä tulee käytettyä.

    ReplyDelete
  87. Kello toimisi hyvin vesitiiviytensä ansiosta ihan jokapäiväisessä käytössä työkellona.

    maarit3103@gmail.com

    ReplyDelete
  88. Käyttäisin arjessa että juhlassa!
    irma.jeskanen@hotmail.com

    ReplyDelete
  89. Sopii kaikkiin tilanteisiin :)
    marjajkivinen at gmail.com

    ReplyDelete
  90. Täältäkin tämä sama vastaus, eli käyttäisin ihan joka tilanteessa, arjessa että juhlassa!

    katariina.karhu96@gmail.com

    ReplyDelete
  91. Käyttäisin kelloa missä vain =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    ReplyDelete
  92. -OnneliAnneli-
    Kello olisi ranteessani jokapäivä.
    anneli.juvasmaa@suomi24.fi

    ReplyDelete
  93. Käyttäisin kelloa jokapäiväisessä arjessa. Pidän aina rannekelloa ranteessa ja uusi kello kokoelmaan olisi kiva lisä. Ilman kelloa olo on ”alaston” ja kiirepäivinä kello korvaakin kaikki muut asusteet :) Tunnen rannekellon välttämättömyydeksi, mitä ilman esimerkiksi työpäivän taukojen mittaaminen ja ylipäätään missään ajoissa oleminen tuntuu mahdottomalta.

    lotta_hintikka@dnainternet.net

    ReplyDelete
  94. Käyttäisin kelloa luultavasti joka päivä, mutta se sopisi erityisesti asusteeksi kesän ylioppilas ja rippijuhliin. :)
    aino.m.honkamaki@gmail.com

    ReplyDelete
  95. Käyttäisin kelloa koulussa ja vapaa-ajalla. Siis joka tilanteessa (:

    sarazxcvbnm@gmail.com

    ReplyDelete
  96. Käyttäisin kelloa ihan arkena :) mutta se sopisi kyllä myös kesän juhliin.
    jenna.pek@hotmail.com

    ReplyDelete
  97. Käyttäisin kelloa etenkin matkustaessani junalla lapsenlapseni luo.
    mummolta@gmail.com

    ReplyDelete
  98. Kelloa käyttäisin ihan arkena :)
    hansuhukka@hotmail.com

    ReplyDelete
  99. En osaa nykyään olla enää yhtään ilman kelloa, joten leijona kello tulisi käyttöön ihan arkeen!:)
    iina.tuovinen2@hotmail.com

    ReplyDelete
  100. Käyttäisin kelloa aina ja kaikkialla! Entinen kello (Leijonan taitaa olla sekin) on pieni ja nahkaranteinen, ja oon pitkään halunnut vähän isomman ja metallirannekkeisen kellon, mutta omassa maailman pienimmässä ranteessani suurin osa kelloista on melkeinpä leveämpiä kuin ranne itse. Leijonalla näyttää olevan 31 mm kellotaululla varustettu teräksinen kello, joka ois just oikean kokonen ja vähän oversized tän tytön ranteelle!

    stripedteacup@gmail.com

    ReplyDelete
  101. Käyttäisin kelloa sekä arjessa että juhlassa, niin upea kello ettei ansaitse jäädä kaappiin pölyttymään. :P juuri itsellä meni oma rannekello hajalle, enkä oikeastaan selviä kunnolla ilman kun olen niin tottunut siihen jo. :D

    henduu_92@hotmail.com

    ReplyDelete
  102. Käyttäisin sekä arjessa, että juhlassa! Minulla ei tällä hetkellä ole käytössä rannekelloa ollenkaan, joten olisipa ihana voittaa <3
    ameliarose211@gmail.com

    ReplyDelete
  103. Kello viimeistelisi töissä tyylini, joten pääsisi matkaani toimistolle päivittäin! :)
    minuhno@gmail.com

    ReplyDelete
  104. Arkena rannekello ois välillä kätevä! sm92755(at)student.uta.fi

    ReplyDelete
  105. Käyttäisin kelloa päivittäin töissä, jossa minun pitää olla aina ajan tasalla :)

    Kiirahelena@gmail.com

    ReplyDelete
  106. Pienen lapsen äitinä rannekello on ehdoton!
    Kiireisimpinä aikoina ei ehdi kaivella laukun uumenista puhelinta vaan parasta on kun kellon näkeminen tapahtuu heti. Kelloa käyttäisin arjessa sekä juhlassa!
    paula.tuomenharju@gmail.com

    ReplyDelete
  107. Toi sopisi minulle sekä arkeen että juhlaan <3 mmi.nieminen@gmail.com

    ReplyDelete
  108. Käyttäisin kelloa ihan arkena ja myös juhlissa! :) cessi123@hotmail.com

    ReplyDelete
  109. Arkikäyttöön menisi :) kipa89@windowslive.com

    ReplyDelete
  110. Kello kulkisi mukana niin arjessa kuin juhlissalin, koska parempaa asustetta ei ole!

    emma-rawwrr@hotmail.com

    ReplyDelete
  111. Juhlakäytössä ja opettelisin käyttämään arkena. paivi.horkko2paimiolainen.com

    ReplyDelete
  112. Kuka ? on ? tuo ? kaunis ? nainen ?
    morgan@kolumbus.fi

    ReplyDelete
  113. Koska vaan! Ovat tyylikkäitä. merena@wippies.fi

    ReplyDelete
  114. Jokapäiväiseen käyttöön tulisi!
    mannanposti(at)luukku.com

    ReplyDelete
  115. arki ja miksei juhlakäyttöönkin

    ReplyDelete
  116. Nykyään kelloa vuosien tauon jälkeen pidän ranteessani lähes päivittäin, niin arkena kuin juhlanakin.

    ReplyDelete
  117. Töissä käyttäisin kelloa. :)

    hippohiiri at gmail.com

    ReplyDelete