© Layout by Julia E.

ONNELLISUUS ON OUTO JUTTU

12 May 2019

Mä oon viime päivinä miettinyt sitä, että mitä onnellisuus oikein on ja mitä se kenellekin tarkoittaa? Pistin kyselyn instagramin puolelle ja monen vastauksissa oli että: ''ihanat ihmiset mun ympärillä<3'', ''poikaystävä''  tai muuta vastaavaa. Tää tuli mulle ehkä jotenkin yllätyksenä, vaikka itse olen myös sitä mieltä, että vaikka onnellisuus lähtee omasta itsestä eikä toisista ihmisistä, en kuitenkaan itse voisi olla onnellinen yksikseni. Hyvät ihmissuhteet ja uusien ihmisten tapaaminen ovat niitä asioita, joista saan voimaa, koen eniten kiitollisuutta, enkä voisi kuvitella pärjääväni ilman ihmisiä mun ympärilläni. Kyllä, olen ekstrovertti...

 Untitled

Hauskinta onnellisuudessa on myös se, että sitä ei voi saavuttaa. Tai ainakin itse koen onnellisuuden sillä tavalla. Mulle se on enemmänkin tila, joka avautuu itsessään. Jotenkin sellainen hyvä tasapaino kaiken suhteen, eikä esimerkiksi menestyminen työelämässä tai se, että kaikki asiat olisivat hyvin. Huomasin yksi päivä myöskin sen, että mulla oli oikeasti aika montakin asiaa pielessä, mutta koin silti olevani onnellisimmillaan. Mitä mulla sitten oli pielessä? No esimerkiksi se, että hukkasin Tallinnassa kukkaroni. Sinne meni ajokortti, pankkikortit, opiskelijakortti yms. Sen lisäksi mulla on tällä hetkellä rikkinäinen puhelin. Kyllä, onnistuin taaas rikkomaan puhelimen. Eikä ole mikään näytön rikkoutuminen vaan mikrofoni... En pysty soittaa puheluita, en pysty lähettää ääniviestejä tai kuvata videoita äänillä. Surullista, mutta niin olen tässä sinnitellyt kohta kaksi viikkoa. Tämän kaiken lisäksi olen melkein kokonaan luovuttanut yliopiston suhteen, ainakin toistaiseksi. Ei vaan ole motivaatiota sellaiseen. Olen harkinnut alan vaihtoa ja ehkä sitten vuoden päästä ryhdyn oikeasti tosi hommiin!  Töissäkin on vähän stressiä, sillä mun työpiste vaihtui pari viikkoa sitten ja näin kesää ennen on uudessa paikassa tottakai taistelua kesäloman ajankohdista... Kaikesta tästä huolimatta sisimmässäni oli ja on silti onnellinen olo.

Untitled Untitled

Mistä se mun onnellisuus sitten koostuu? No tottakai ympärillä olevista ihmisistä, joilta saan ja joille on ihanaa antaa ja jakaa muutakin kuin rahaa. Sitä hyvää oloa, aikaa, rakkautta, huolenpitoa ja apua. Sen lisäksi kiitollisuudesta, hyvinvoinnista ja tasapainosta, mutta mitä tärkeintä siitä, että hyväksyy itsensä juuri sellaisena kuin on. Siitä, että ei ole turhan ankara itselleen, vaan muistaa välillä pysähtyä ja antaa itselleen voimahalin, vaikka onkin ollut laiska ja aikaansaamaton. Voi olla, että keho tai mieli on vaan sillä hetkellä kaivannut lepoa ja se on ihan okei. Ei aina tarvitse jaksaa ja olla menossa duracell pupuna hoitamassa sitä ja tätä

Viimeinen asia, minkä olen oivaltanut viimeisen vuoden aikana on TÄSSÄ HETKESSÄ ELÄMINEN! Ei voi takertua menneisyyteen tai elää koko ajan tulevassa. Suunnitella elämää liian pitkälle, sillä todennäköisesti asiat eivät kuitenkaan mee suunnitelmien mukaisesti. Parasta on vaan antautua elämälle, ottaa kaikki ilo irti juuri siitä hetkestä ja antaa elämän viedä. Tottakai rajansa kaikella ja esimerkiksi säästöjä on hyvä olla pahan päivän varalle, on hyvä hiukan miettiä sitä, mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä, mutta kuitenkin antaa elämän viedä! Me eletään vain kerran ja ainakin tällä hetkellä kun vielä pystyn, niin otan mielelläni kaiken ilon irti, enkä elä vaan odottaen sitä, että ''sitten ku mä valmistun...'', ''sitten ku mulla on oma asunto...'', ''sitten ku mulla on lapsia...'', ''sitten kun...''. Miksi odottaa jotain, kun voi alkaa tästä hetkestä lähtien nauttia elämästä?

Untitled Untitled

Myös jonkinlainen itsensä kuuntelu ja itsensä ymmärtäminen tekee mut onnelliseksi. Tottakai on asioita, joita on vaan pakko hoitaa, kuten työt, kotiaskareet, koiran vieminen lenkille ja niin edelleen, mutta on paljon myös niitä asioita, joista voi oikeasti päästää irti jos ne ei sua enää palvele. Ei oo mitään järkeä hukata energiaa turhiin asioihin. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä, että ketä ja mitä tekee sut oikeasti onnelliseksi. Myönnän, että mulla oli vielä hetki sitten tapa takertua ihmisiin ja asioihin, jotka eivät enää palvelleet minua ja helposti sorruin elämään sen ajatuksen kanssa, että sitten kun... Harvemmin tuli mietittyä oikeasti nykyhetkeä. Mutta niin se vaan menee, että asioita oppii ajan myötä ja tästäkin on suunta vaan ylöspäin!

Tällä hetkellä mun on hyvä olla ja toivon, että nämä ajatukset ja tämä olotila pysyy läsnä mahdollisimman pitkään. Tottakai elämään kuuluu myös alamäkiä, jotta pystyy taas ihan uudella tavalla arvostaa ja nauttia niistä hyvistä hetkistä, mutta huonoinakin hetkinä on hyvä muistaa olla kiitollinen yksinkertaisista asioista ja itse ainakin lohdutan monesti itseäni näillä lausahduksilla:

''Meant to be!''
''Asiat vois olla huonomminkin!''
''Tästä on suunta vaan ylöspäin!''

Untitled

Ajatukset lähti taas laukkaamaan ja aloin jo pohtia sitäkin, että mitä eroa on onnellisuudella ja ilolla? Koen sen ehkä niin, että ilo on ennemmän mielentila, mikä syntyy vaikka saavuttaessaan tavoitteensa tai jotain materialistista, kun taas onnellisuus on mielestäni elämänkatsomus eli se, miten suhtautuu asioihin, miltä kantilta asioita katsoo, miten uskaltaa ja osaa nauttia hetkistä ja asioista, sekä taito arvostaa ja olla kiitollinen kokemista asioista. Jäi varmasti paljon myös sanomatta, mutta ei se mitään! Jatkan sitten joskus toisten jos siltä tuntuu. Halusin nyt vaan tulla jakamaan pitkästä aikaa myös vähän syvällisempiä ajatuksia tänne blogin puolelle! Olisi myös ihanaa kuulla mikä sinut tekee onnelliseksi?<3

1 comment:

  1. Olipas tosi hyvä postaus! Aika paljon samoja ajatuksia onnellisuudesta sun kanssa. Juurikin se tasapaino on elämässä tärkeetä. Ja että löytää asioita, joista nauttii ja löytää aikaa niille, olipa se sit vaikka opiskelu, joku harrastus, taide... Se on myös tärkeetä, että vaikka välillä on elämässä takaiskuja ja vaikeita hetkiä niin muistaa kiitollisuuden siitä kaikesta hyvästä mitä on!

    ReplyDelete