© Layout by Julia E.

MAANANTAILISTA

06 May 2019


Tämän vuoden puolella bloggaaminen tai oikeastaan kaikki työt (yliopisto mukaan lukien) ovat vähän tökkineet... Mikään ei oikein tunnu sujuvan ja mihinkään ei tunnu riittävän tarpeeksi motivaatiota. Tänään aamulla kun juteltiin Saran kanssa facetimessa, päätettiin tsempata toisiamme ja ryhtyä hommiin! Vaikka olen jo monesti sanonut tämän vuoden puolella, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja niin edelleen, niin nyt on oikeasti aika ruveta hommiin, sillä näin ei voi enää jatkaa! Aloitetaan siis tällaisella rennolla maanantailistauksella, minkä bongasin ihanan Jonnan blogista.

Untitled Untitled
Untitled


Mikä oli viikonlopun paras juttu?


Ehkä se, että pitkästä aikaa oli viikonloppu ilman minkäänlaisia suunnitelmia, juhlimisia ja muita kissanristiäisiä. Aloitin perjantaina viikonlopun joogalla ja kotona hengailulla, lauantaina oli vähän inhottavampi sadekeli, joten aamupäivästä siivoskelin kaikessa rauhassa kotia ja sen jälkeen lähdettiin Saran ja Waltterin kanssa kaupoille ja cafe bar no9 syömään. Oli ihan parasta päästä viettää laatuaikaa sekä ystävän, että poikaystävän kanssa samaan aikaan. Illalla valmistin vielä extempore kynttiläillallisen Waltterille ja yllätin hänet sillä tavalla salin jälkeen. Sunnuntaina kävin keskustassa kahvilla, piipahdin Saran luona ja kävin Lindan kanssa pitkällä kevlyllä (+hesessä). Vaikea siis sanoa, että mikä oli viikonlopun paras juttu, sillä kaikki tuntui rullaavan jotenkin hyvällä ja rennolla fiiliksellä.


Arvosana viime viikolle?

Ehkä 8,5/10. Vappu oli kiva, mutta toisaalta oli inhottavaa, että se oli jotenkin niiiin keskellä viikkoa, että meni ihan sekasin päivistä ja aikatauluista! Oli myös vähän huonommat kelit, joten parannettavaa olisi kyllä löytynyt. Viikonloppu oli kyllä ihanan rentouttava ja siitä jäi kyllä super hyvä fiilis!

Untitled
Untitled Untitled

Miltä näytät tänään?

En mitenkään erityisen hyvältä... Oon ollu lauantaista lähtien tosi nuhainen ja sen takia näytän koko ajan siltä, että olisin itkenyt viimeiset pari tuntia. Vetiset silmät ja aivan punainen nenä. Oon myöskin hengaillu koko päivän urheilurintsikoissa ja -trikoissa, vaikka tänään suunnitelmissa ei todellakaan ole tehdä minkäänlaista urheilusuoritusta. Nää on vaa tosi mukavat!


Päivän suunnitelmat?

Mä ajattelin pysytellä tänään koko päivän kotona ja levätä, koska haluun päästä tästä flunssasta mahdollisimman nopeasti eroon ja se ei onnistu jos on koko ajan menossa ja tekemässä kaikenlaista.  Huomenna on työpäivä, joten senkin takia ois hyvä saada selätettyä tää flunssa tämän päivän aikana! Parempaan päin ollaan jo menossa... Ajattelin kuitenkin yrittää saada tehtyä täällä kotona edes jotain fiksua, mm. kirjoittaa yhtä koulutehtävää alta pois, täyttää kalenteri ajan tasalle (en oo muutamaan kuukauteen käyttäny kalenteria, vaikka yleensä en oo pystynyt olemaan edes päivääkään ilman sitä), suunnitella tulevan viikon menoja, ostaa junaliput, lähettää pari sähköpostia, maksaa laskuja, pestä pyykkiä, käydä ehkä lähikaupassa... katostaan mitä saan sit loppupeleissä tehtyä! Toivottavasti kaiken edellä mainitun!

Untitled Untitled Untitled


Mitä odotat tältä viikolta?


Odotan sitä, että tämä vapun jälkeinen flunssa olisi vihdoin selätetty ja pääsisin taas urheilemaan ja jatkamaan arkea normaaliin tapaan. Odotan myös treffejä mun yhden pietarilaisen ystävän kanssa ja sitä, että olisin madollisimman tehokas koko viikon ajan! Saa nyt riittää tää lusmuilu! Odotan myös sitä, että Saloon kynsihuoltoon mentäessä nään pitkästä aikaa koiria! <3


Mitä aiot syödä tällä viikolla?

Tätä pitäis tänään pohtia ja käydä sitten kaupassa. Ostin viikonloppuna ison pussin lehtikaalia, joten pitäisi ehkä kokeilla loihtia jotain herkkua siitä... En oo aikaisemmin käyttänyt lehtikaalia ruuan laitossa, joten jos teillä on jotain hyviä lehtikaali reseptejä, niin jakakaa pliis mulle myös!


Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla? 

Nähdä ystäviä, olla tehokas, valmistaa hyvää ruokaa lehtikaalia käyttäen, päästä urheilemaan ja ihan vaan nauttia olosta ja keväästä!

Untitled Untitled Untitled
takki* House of brandon || huppari Cubus || farkut Zara || tennarit* House of brandon || kangaskassi Makia || panta Glitter

(*saatu blogin kautta/gifted)

1 comment:

  1. Voi, mua alkoi hymyilyttää tätä lukiessa, koska musta viikonloppuaamuisiin mikään ei voita kotijoogaa ja kotona hengailua!:)
    Kyselit reseptejä. Jos tykkäät kasvisruoasta, olen koonnut blogiini muutamia meidän lempparireseptejä, jotka ovat vapaasti käytettävissä;)Lehtikaaliahan saa lisättyä melkein mihinvaan noista aina makaronilaatikosta texmex-ruokiin:
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa/helppoa-kasvisruokaa

    Toivottavasti flunssa helpottaa!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    ReplyDelete