Viikonlopun yövuoroista on nyt selvitty ja edessä on uusi viikko! Sunnuntaina oli tarkoitus maata vaan sängyssä ja laiskotella, mutta kavereiden extempore reissu Helsinkiin pelasti mun päivän! Sain meinaa pakotettua Jeminan ja Jevin tulla moikkaamaan mua ja vastapalvelukseksi loihdin heille illallisen.. Tai no mun kokkaustaidoilla ei mitään viiden tähden illallista loihdita, mutta ihan hyvän kanasalaatin onnistuin kuitenkin tekemään ja jälkkäriksi vielä joulutorttuja! Oli ihanaa pitkästä aikaa päästä vaihtamaan rakkaiden kavereiden kanssa kuulumisia ihan kasvotusten, eikä pelkästään kännykän välityksellä.♥
Eilen oli suunnitelmissa Waltterin kanssa kuvata asukuvat, mutta koska hänellä kesti ikuisuus lähtemisessä (KYLLÄ! Luitte aivan oikein, että HÄNELLÄ!), ei loppu peleissä saatu yhtäkään kuvaa otettua. Ulos päästyämme oli meinaa jo ihan liian pimeetä ja vettäkin tuli taivaalta. Ai, että mua siinä vaiheessa suututti, kun kerrankin olisi ollut mahdollisuus kuvata, mutta eeeiii....Päädyttiin sit ihan vaan kiertelee kauppoja, miettimään joululahjoja ja no pitihän ne masutki sit käydä tankkaamassa, joten eksyttiin mäkkiin läskeilemään. Ilta vierähti leffaa katsoen ja virkaten. Mun ikuisuus projekti alkaa muuten olla loppusuoralla ja en malta odottaa sitä hetkeä, että pääsisin jo ihastelemaan sitä täysin valmiina! Nyt on kuitenkin laittauduttava loppuun ja lähdettävä näkemään Lindaa, joka tuli pikavisiitille tänne Helsinkiin!♥ Palaillaan!
No comments:
Post a Comment