© Layout by Julia E.

MONDAY

07 December 2015

Nähtiin Essin kanssa tänään aamupäivällä kahvittelun ja asukuvien merkeissä ja hyvä, että nähtiin. En olisi muuten saanut itseäni ylös tänään sängystä ollenkaan. Ulkona oli taas todella kylmää ja tuulista, mutta kuitenkin ihanan kirkas taivas! Kerrankin mulla oli hyvä tuuri sään puolesta näin vapaapäivänä. Kiersin pari kauppaa meidän tapaamisen jälkeen ja lähdin hetkeksi kotiin. Hengailin hetken, siirsin kuvat ipadille, vaihdoin lämpimämmät vaatteet päälle ja lähdin takaisin keskustaan. Mun oli alun perin tarkoitus viettää koti-iltaa, mutta Sara pyysi mua ulos, niin enhän mä tietenkään voinut kieltäytyä, kun Waltterikin oli koko illan töissä. Lähdettiin käppäilemään ympäri kaupunkia, kierreltiin erilaisissa sisustuskaupoissa, käytiin haukkaamassa vähän suolaista, kolmen tunnin kiertelyjen jälkeen ja jälkkäriksi haettiin vielä kahvit. Kyllä noista kauniista jouluvaloista, ulkona vallitsevasta kylmyydestä ja ihanan lämpimästä piparkakku latesta tuli sitä joulufiilistä! Enään puuttuu vaan se lumi.. Illan päätteeksi kävästiin vielä ruokakaupassa ja oli iso houkutus lähteä vielä kavereiden kanssa yksille, mutta ihan suosiolla tulin tänne kotisohvalle makoilemaan. Nyt uunista valmistuu iltapalaksi joulutortut ja tämän päivän salkkari jaksokin on vielä katsomatta.. eli siinä taitaakin olla mun suunnitelma loppuillaksi!
Tänään on päässyt testailemaan tätä mun uutta kameraa oikein kunnolla ja AI, ETTÄ MÄ TYKKÄÄN TÄSTÄ! Vielä on opettelemista tarkennuksen ja muutenkin asetusten kanssa, mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa! Vielä kun saisi sen kunnolla toimivan koneen ja siihen hyvän kuvanmuokkausohjelman, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen!!♥
Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

13 comments:

  1. Vitsi mitä kuvia tolla sun kameralla saa!! Oon über kateellinen ku sait tollasen upeuden käsiis :-) Mä koitan vielä pärjäillä Canonin 600D:n kanssa ja ehkä mäkin joskus saan ostettua vähän kalliimman kameran kuville.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä heti näin ensimmäisten kokeilujen jälkeen oon tullu siihen tulokseen, ett tää kamera on kyl hintansa arvoinen!<3

      Delete
  2. Iha mielettömiä kuvia! :D jotenki het ihan eri tasoo, voi apua kohta iskee köyhälle opiskelijalle kamerakuume....

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia!<3 ja eiku pikkuhiljaa säästämään.... :D

      Delete
  3. Ui vitsi miten hyvä laatu näissä kuvissa! *sydänsilmä emoji* !

    ReplyDelete
  4. Ihania kuvia! Voisitko tehdä postauksen missä kerrot vinkkejä yo kirjoituksiin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitos! ♥ tekisin mielelläni jos olisin lukenut yo-kiroituksiin ..:D mutta tässä ois linkki postaukseen, jossa kerron vähän fiiliksiä yo-kirjoituksista: http://elizavetaa.blogspot.fi/2015/05/fiiliksia-yo-tulosten-selvittya.html

      Delete
  5. ihania kuvia! :) tykkään sun blogista tosi paljon!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon! ♥ ja ihana kuulla, että tykkäät! :)

      Delete
  6. En pitänyt aikaisempia kuvia huonoina, mutta uskomaton ero näissä uusissa kuvissa. Ihania! :)

    ReplyDelete
  7. Upeita kuvia! Tolla sun kamerallas saa kyllä supertarkkoja otoksia!

    http://ennnimaria.blogspot.fi

    ReplyDelete