Tällä kertaa hiukan ''laiskempia'' asukuvia. Oli niin rankka viikonloppu, että jaksoin vain kerran käydä ottamassa asukuvat ja nekin otettiin istuen. Alunperin mulla piti olla töitä ainoastaan sunnuntaina, mutta tuli pari muuttujaa ja tein töitä koko viikonlopun. Se ei kuitenkaan mua hirveesti haitannu, sillä töiden tekeminen on loppuen lopuksi ihan kivaa varsinkin kun tietää, että tilille kertyy kokoajan rahaa. (Toisin kuin koulun penkillä istuminen..:D) Mun elimistö ei kuitenkaan tainnu tykätä tästä ja nappasin taas pienen pöpön. Nenä vuotaa ja yskääkin on jonkin verran. Toivottavasti tää ei tästä ainakaan pahemmaksi mee, sillä tulevana viikonloppuna on oltava terveenä!
Asu kuvattiin työpäivän jälkeen väsyneenä.. Sempä takia suht rento asu ja linnunpesä päässä. Mulla muutenkin pientä hiuskriisiä. Jotain tekisi mieli tehdä tän tukan kanssa, mutta en yhtään tiedä että MITÄ?!?
Noh... Sentään timanttisilta saatu ihana kello piristää! Sain siis mahdollisuuden tehdä timanttisten kanssa yhteistyötä ja valita heidän Espritin kellojen uudesta kevät mallistosta itselleni mieluisan yksilön. Mulla oli muutenkin aikomusta hankkia tässä lähiaikoina kokonaan hopeinen kello, joten tämä tuli juuri sopivaan kohtaan! Täydellinen kello! ♥ Voin sanoa, että koin rakastumista ensisilmäyksellä! TÄSTÄ pääset timanttisten facebook sivuille ja TÄSTÄ pääset instagrammiin. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Timanttisten upeaa valikoimaa!
jacket h&m || shirt mango || jeans bik bok || watch* timanttiset (esprit) (<<click) || sunglasses cubus || backbag bershka
(*saatu blogin kautta/gifted)
millä muokkaat kuvas ? :-)
ReplyDeleteAfter light sovelluksella :)
Delete