© Layout by Julia E.

BLONDIEN PIKKUJOULUT

06 December 2017

Näin itsenäisyyspäivän kunniaks mun teki mieli tulla lisäämään tänne kuvia meidän viikonlopun  pikkujouluista! Näitä tyttöjä yritän keretä nähdä aina vaan kun mahdollista, mutta täydellä kokoonpanolla tulee nähtyä valitettavasti ihan liian harvoin. Toisaalta niitä harvoja kertoja oppii arvostaa joka kerta entistä enemmän ja näin ollen tulee otettua kaikki ilo irti!

Me treffattiin Jeminalla heti viiden jälkeen. Siellä oli ihanan jouluinen tunnelma, kaikki paikat hienosti koristeltuna ja hetkeksi jo tuli sellainen fiilis, että oltais viettämässä jouluaattoa eikä mitään pikkujouluja. Pöydästä ei puuttunut mikään muu, kuin joulukinkku. Ensin syötiin masut täyteen, sitten vaihdettiin kuulumisia, heti sen jälkeen pistettiin pelit pystyyn, pikkuhiljaa alettiin laulamaan vanhoja biisejä ja vähän ajan päästä Jeminan olohuone muuttui tanssilattiaksi. Ei meinattu millään päästä lähtemään baariin, sillä ihan tällä kuuden hengen porukalla meillä oli hyvä olla. Vasta puoli kahden aikaan puettiin takit päälle napattiin baarilaukut messiin ja suunnattiin keskustaan.

Oli niin kiva ilta, että voisin elää sen vaikka heti uudestaan. Nämä illat kruunaa aina se, että saan Siljan ja Iidan mun luo yökylään ja yleensä seuraava päivä vierähtää heidän kanssa sängyssä tai sohvalla loikoillen! Mihinkään ei oo seuraavana päivänä kiire ja saa kaikessa rauhassa nauttia ystävien seurasta. Mulla on parhaat kaverit ikinä!<3

IMG_6622-2 IMG_6436-2 IMG_6402-2 IMG_6537-2 IMG_6513-2 IMG_6491-2 IMG_6463-2

2 comments:

  1. Kuvaatko raakana vai jpg? hyvii kuvia

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kesällä kokeilin kuvata raakana, mut ne vei niiiin pal tilaa et siirryin takaisin jpg kuviin :) kui ni ?

      Delete