© Layout by Julia E.

KIVOJA JUTTUJA VIIME VIIKOLTA

23 October 2017

Oon jo monta maanantaita putkeen mennyt paikasta toiseen urheilutrikoot jalassa, pipo päässä ja ilman meikkiä. Viikko sitten päätin tehdä poikkeuksen ja pitkästä aikaa vetää maanantaina jalkaan farkut ja jopa meikkiä naamaan.

Yks päivä luentojen jälkeen teki mieli mennä kotiin nukkumaan päiväunet, mutta päiväunien sijaan otin itseäni niskasta kiinni ja tein alta pois yhden koulutehtävän. Olin super ylpee itsestäni!

Tanssitunnilla oltiin Waltterin kanssa molemmat vähän pihalla ja tuntu, että koko tunnin aikana astuttiin vaan toistemme varpaille, mutta se ei lannistanut meitä! Musta on ihanaa välillä epäonnistua ja osata nauraa omille virheille!

IMG_3056

Tiistaina sovittiin pitkästä aikaa kahvittelu treffit Jeminan kanssa ja AI, ETTÄ olin unohtanut kuinka ihanaa on nähdä kavereita arjen kiireiden keskellä! Istahtaa hetkeksi kahvilaan ja ihan vaan jutella kuulumisia läpi. Tätä pitäisi tehdä useammin!

Tiistaina illalla rentouttava joogatunti teki hyvää mielelle ja kropalle. 

Keskiviikkona pakkasin kamat kasaan ja marssin Jeminan luo yökyläilemään. Illan aikana myös Jevi liittyi seuraamme hese aterioiden kanssa ja siinä se ilta sit vierähtikin: syöden, nauraen ja valvoen. Unohdin kuinka hauskaa yökyläily on kavereiden seurassa!

IMG_3283 IMG_3093

Mä tilaan tosi harvoin netistä, koska pelkään että todellisuudessa tilaamani jutut on jotain aivan muuta, mutta pakko myöntää, että nyt tuli tehtyä aika onnistunut tilaus! En malta odottaa, että pääsisin esittelemään myös teille, mitä kaikkea kivaa postimies toi.

Tähän väliin on pakko mainita mun ihanan ymmärtäväiset, tsemppaavat ja ihan vaan maailman parhaat työkaverit! On ilo työskennellä sellaisten HUIPPUtyyppien kanssa!

Lauantaina ja sunnuntaina oli ihanaa nukkua pitkään ja herätä ilman herätyskellon pirinää! 

IMG_3196 IMG_3211

Onnistunut lauantai-ilta kahden vanhan ystävän kanssa. Meillä oli aikoinaan tosi tiivis luisteluryhmä, oltiin kuin yhtä perhettä ja oli ihanaa päästä näkemään edes kahta heistä. On ilo omistaa sellaisia ystäviä, joille voi kertoa kaiken, vaikka aikaa viime näkemisestä olisikin vierähtänyt paljon.

Me käytiin tällä viikolla Waltterin kanssa jopa kahdesti iltakävelyllä Linnanmäellä. Ihanat valot, parasta seuraa ja ihana tunnelma! 

Tuli aloitettua perinteiseen tapaan kutominen näin syksyn tullen. Tämän hetkinen projekti on villasukat!

IMG_3393
IMG_3259
sweater carlings || jacket h&m || jeans bik bok || sunglasses* ray ban || watch* daniel wellington || shoes dr. martens 

(*saatu blogin kautta/gifted)

2 comments:

  1. Upeita kuvia ja miten ihana hyvänmielen postaus <3 oot symppis!

    Mä metsästin kans tollasta kuvauspaikkaa täältä meiltä päin kissojen ja koirien kanssa. Sitkun viimein löysin, ei ollut kameraa mukana eikä oikein aikaakaan. Sovittiin poikaystävän kanssa että mennään seuraavana viikonloppuna kun on aikaa. Kun viimein sinne päästiin niin saatiin kunnon naurut kun lehdet olivat lähes kaikki tippuneet. Oli siellä muutama ristiin rastiin ja saatiin siitä huolimatta ihan kivat kuvat :D vaikka pikku ärsytys siinä samalla vierailikin meikäläisellä..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 ja ahhaha toi on niin perus! :-D Mä ihmettelin kovasti miten yllättävän hyvä tuuri meillä kävi! Oon ollu syksyn aikana ainoastaan kerran Salossa ja satuin olemaan just hyvään aikaan, jolloin noi lehdet oli täydellisen punaiset :D<3

      Delete