© Layout by Julia E.

FESTARIT

04 July 2016

IMG_6819
Kesällä on sellaisia pakollisia juttuja, joita pitää toteuttaa. Yksi niistä on ehdottomasti festareilla käynti. Mä oon jo useampana kesänä ottanut tavoitteeksi käydä edes yksillä festareilla. Oli ne sitten yhden päivän tai kolmen, isot tai pienet... Ne vaan kuuluu mun kesään! Tulevana viikonloppuna suuntaan ensin Lahteen ja sen jälkeen Turkuun päin festareille. Tulevan festariviikonlopun lisäksi, mulla ois kuitenkin suunnitelmissa käydä tsekkaamassa myös Salossa järjestettävät festarit.

Mä tykkään olla Salossa silloin kun siellä tapahtuu jotain, sillä silloin näkee kaikkia vanhoja tuttuja ja muutenkin on kiva nähdä miten hommat toimii siellä.  Mites te Salolaiset siellä ruudun toisella puolella? Ootteko jo kuulleet Outfox -nimisistä festareista, mitkä järjestetään heinäkuun lopussa SALOSSA! En tiedä teistä, mutta itse ainakin oon ihan innoissani kyseisestä tapahtumasta ja ajateltiin suunnata kavereiden kanssa tsekkaamaan festareiden meno! Jos vaan työvuorot sen sallii, niin itse ajattelin mennä jopa molempina päivinä, sillä onhan Robin ja J.Karjalainen pakko päästä näkee!

Lisää koko tapahtumasta ja lipuista voitte käydä lukemassa TÄÄLTÄ tai käydä Plazassa sijaitsevassa festaritoimistossa (entisen The Body Shopin tiloissa eli Lindexin vastapäätä). Siellä voi sitten lähempänä festaria käydä vaihtamassa myös rannekkeet ennakkoon, sekä lunastamassa VIP -passit.

Mulla on ilo nyt arpoa myös teille kaksi erillistä lippua Outfox festareille! Kannattaa siis heti kirjoittaa sähköpostiosoite tohon alle kommentteihin, niin osallistut festarilipun arvontaan! Osallistumisaikaa on viikon verran 12.7 asti, joten toimikaa ripeästi! ;) 

13227818_611900635628337_4738881934221346551_o

79 comments:

  1. sansu96@luukku.com

    ReplyDelete
  2. Iidarenvall@gmail.com 👻

    ReplyDelete
  3. Wheinonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  4. teresa.mankari@hotmail.com

    ReplyDelete
  5. henna.liimatta@luukku.com

    ReplyDelete
  6. teresa.mankari@hotmail.com

    ReplyDelete
  7. oskari.rinne@hotmail.com

    ReplyDelete
  8. m.mattila@nic.fi

    ReplyDelete
  9. eetu.karlstedt@gmail.com

    ReplyDelete
  10. pia.pinnola@hotmail.com :)

    ReplyDelete
  11. jasmin.matinaho@hotmail.com

    ReplyDelete
  12. viivivahala@hotmail.com

    ReplyDelete
  13. ida.lindholm95@gmail.com

    ReplyDelete
  14. karoliina.ristola@gmail.com

    ReplyDelete
  15. mervi.rahko@salo.fi

    ReplyDelete
  16. ellakreetta94@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Ellakreetta94@gmail.com

    ReplyDelete
  18. nea.marttila@hotmail.com

    ReplyDelete
  19. viivi.nousiainen@outlook.com

    ReplyDelete
  20. joona.sa@hotmail.com

    ReplyDelete
  21. hannavahlroos@hotmail.com

    ReplyDelete
  22. marika.mehtala@gmail.com

    ReplyDelete
  23. marika.mehtala@gmail.com

    ReplyDelete
  24. henrietta.anttonen@gmail.com :)

    ReplyDelete
  25. a.tamminen96@gmail.com

    ReplyDelete
  26. annireiman@icloud.com

    ReplyDelete
  27. ida.lindholm95@gmail.com

    ReplyDelete
  28. perhe.puusa@pp.inet.fi

    ReplyDelete
  29. hannakristiina@live.fi

    ReplyDelete
  30. inkamarjaanamakinen@hotmail.com

    ReplyDelete
  31. saara.markkanen@hotmail.com

    ReplyDelete
  32. Mukana mukana!
    siniturunen@outlook.com

    ReplyDelete
  33. emmi.knaapi@gmail.com

    ReplyDelete
  34. julsku11@hotmail.com

    ReplyDelete
  35. hmkurone@gmail.com

    ReplyDelete
  36. nel-laa@luukku.com

    ReplyDelete
  37. pauliina.orelma@outlook.com

    ReplyDelete
  38. matilda.nurmi@hotmail.com

    ReplyDelete
  39. hanne.kemppainen@suomi24.fi

    ReplyDelete
  40. lotta.tuominen@live.fi

    ReplyDelete
  41. heikkila9@hotmail.fi

    ReplyDelete
  42. Cute_live92@hotmail.com

    ReplyDelete
  43. Jevi-96@hotmail.com 😎

    ReplyDelete
  44. natalie.koivunen@gmail.com

    ReplyDelete