© Layout by Julia E.

UUDEN ALKU

21 November 2014

Ensimmäinen virallinen postaus tässä blogissa. Mä en halunu alottaa ihan täysin puhtaalta pöydältä, joten lisäsin muutaman postauksen tänne jo valmiiksi edellisestä blogista. Oman blogin perustaminen ei ollu mikään päähän pistos vaan ajatus omasta blogista on pyöriny silloin tällöin mielessä jo yli vuoden verran. Ja nyt päätin, että on oikea aika tehdä se iso päätös ja lähteä itsenäistymään myös tässä blogimaailmassa. Todennäköisesti kevään jälkeen minä ja Nora ollaan molemmat eri paikkakunnilla opiskelemassa, taikka tekemässä töitä, joten en nähny enään syytä jatkaa tota yhteistä blogia. Kaiken lisäksi nyt voin itse päättä asioista, postata mitä huvittaa ja milloin huvittaa. Toisin sanoen, tästä lähtien mulla on entistä vapaammat kädet tän blogin suhteen. Toivottavasti te kaikki siellä ruudun toisella puolella olette yhtä innoissanne tästä muutoksesta, meinaa mä ainakin olen ! :) Tervetuloa!♥
IMG_3675

48 comments:

  1. oon ylpee susta muru! :) puspus<3 t.kolleega

    ReplyDelete
  2. Joskus aikoinaan myös kirjoittanut blogia ystävän kanssa ja samoista syistä siirryin yksin kirjoittamaan. Oli kyllä hyvä päätös. Tsemppiä tän uuden blogin kanssa<3

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon ! ♥ Toivottavasti tää on munki kohdalla hyvä päätös :) kyl tää ainaki tuntuu siltä..

      Delete
  3. Ihana banneri ja ulkoasu!! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Iso kiitos kuuluu tämän ulkoasun toteuttajalle eli Julialle! :)♥

      Delete
  4. Tosi kiva kun päätit aloittaa yksin kirjoittamaan, blogin ulkoasukin on ihan sun tyylinen! :-)

    ReplyDelete
  5. Mikä sun oikee nimi on?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Elizaveta, mut mua on pienest asti kutsuttu koulussa, kotona ja kavereiden kesken Liisaksi :) siks oon myös edellisisissä blogeissa esiintyny Liisana :)

      Delete
  6. mistä sun nimi oikeen tulee, ku toi on aika erikoinen nimi ? :-) kuulostaa joltain venäläiseltä nimeltä :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Venäläinen se onki :) siellä oon syntyny ja neljä vuotiaana muutin suomeen :)

      Delete
  7. I would be so happy if you could at least write some short sentences under your posts in English!
    By now, I cannot understand anything you write about, but I really love your blog and pictures, so a little English translation for each post would be very nice :)

    ReplyDelete
  8. Miks ei sun blogiin voi liittyä lukijaksi? Siis tässä ei oo lukijapalkkia :0

    ReplyDelete
  9. Voi liittyä lukijaks tosta ylhäältä ^^ BLOGGER kohdasta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Missä toi Blogger kohta on, en löydä :(

      Delete
    2. Tossa ylhäällä ku lukee isolla elizaveta,niin alla lukee blogger bloglovin instagram ja facebook :)

      Delete
  10. Ihan mielenkiinnosta kysyn, onko sun molemmat vanhemmat venäläisiä ja miksi muututte aikoinaan Venäjältä Suomeen?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Molemmat on kyllä juu :) ja muutimme, koska ollaan inkerisuomalaisia eli siis äidin äiti ja isinäiti on molemmat ollu suomalaisi, jotka on sit sodan aikana joutunu venäjälle

      Delete
  11. oi oon aina tykänny sun postauksista, ku sulla on niin toiminnantäyteinen elämä ja näist postauksista tulee aina nii hyvälle mielelle :) Vaikutat tosi onnelliselta ja iloiselta ihmiseltä!
    Asiasta sadanteen: kun käyt salil nii mitä teet? siis onks sul joku oma treeniohjelma, vai käytkö jumpis vai teetkö mitä mieles tekeepi?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos <3 ja käyn ihan salilla salilla, et en missään jumpissa ja ku Waltteri tietää aika paljon tosta salilla käymisestä, niin hän aina kertoo ja näyttää, että mitä pitää tehdä, miten ja kuinka paljon :-)

      Delete
  12. tosi kiva ulkoasu, ja hyvän päätöksen teit!

    ReplyDelete
  13. Jee hyvä päätös Liisa :-) Tykkään sun postauksista ihan älyttömästi, ihanaa kun perustit oman blogin!

    ReplyDelete
  14. Tosi kiva kun teit oman blogin! olis kiva jos voisit tehdä tähän alkuun kysymyspostauksen, en ehtiny kovin kauan seurata tota teidän yhteistä blogia niin olisi kiva vähän "oppia tuntemaan" sua :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos hyvästä ideasta!:) voisin väsätä sellaisen jo ehkä heti tulevalla viikolla !

      Delete
  15. Jään ehdottomasti seuraamaan tätäkin, onnea ja tsemppiä uudelle blogille! :)

    ReplyDelete
  16. Ihanaa Liisa, paljon onnea tästä isosta ja varmasti oikeasta askeleesta! <3

    ReplyDelete
  17. nii siis onko sun nimi liisa vai elizaveta ?

    ReplyDelete
    Replies
    1. mun nimi on Elizaveta, mutta mua on kutsuttu pienestä asti kotona, koulussa ja kavereiden kesken Liisaksi:) se on ns. lyhkäsempi ja helpompi versio tosta elizavetasta :)

      Delete
  18. Mahtavaa että aloitit oman blogin pitäimisen! Tätä ollaankin jo vähän odotettu, ja innolla otetaan vastaan :)

    ReplyDelete
  19. Osaatko venäjää?

    ReplyDelete
  20. Oliko sun joku sukulainen siinä ohjelmassa koko suomi leipoo? vaaleetukkanen nainen, joka oli finaalissakin oli ihan sun näkönen!

    ReplyDelete
  21. How do you edit your photographs? I love the look of your pics :)

    ReplyDelete
  22. Sanoit joskus et muokkaat sun kuvat kännykän afterlightillä,niin lataatko aina kaikki kuvat ensin puhelimeen ja muokkaat ja sitte taaas koneelle :o

    ReplyDelete
    Replies
    1. siirrän kuvat suoraan kamerasta kännykkää ja sieltä flickriin ja flickristä tänne :)

      Delete
  23. ootteko noran kanssa silti väleissä vaik teitkin tälläsen päätöksen? musta tää päätös oli hyvä, onnea :-)♥ oot upee!

    ReplyDelete
  24. Miten siirrät kamerasta ne suoraan kännykkään :D? anteeks kun utelen:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. nooo...kameras on semmonen toiminto ja wifi muistikortti sisäl ja sit kännykäs on semmonen sovellus :D vaikeet selittää mut tästä linkistä löytyy helpot ohjeet : http://jonnamaista.blogspot.fi/2013/03/pen-e-pl5-kuvien-siirtaminen.html

      Delete
    2. Oon vissii vähän tyhmä, kun oon tähän asti vaan ihmetelly sen wifi muistikortin tarkotusta :-DD Kiitos tuhannesti!!!!!

      Delete