Ollaan seurusteltu pitkään ja tunnetaan toisemme läpikotaisin. Oli kuitenkin kiva nähdä Waltteri aivan uudessa tilanteessa, ehkä jopa vähän siellä mukavuusalueen ulkopuolella.
Arki rullaa eteenpäin, molemmilla on omia menoja, aikatauluja ja välillä ei kerkeä tekemään yhdessä oikein mitään... Yhdessä tanssitunnille meno kerran viikossa on piristänyt meidän arkea mukavasti!
Meillä kävi tuuri, että tanssitunti oli maanantaisin. Ihana lopetus maanantaille ja ihana aloitus viikolle!
Kivaa vaihtelua lenkille ja salilla rehkimiselle. Aivot pääsee KUNNOLLA hommiin, keho saa liikuntaa, liikkuvuus paranee ja rytmitaju kehittyy. Vaikka mä oon pienenä tanssinuut ja harrastanut taitoluistelua, niin huomas kyllä tuolla tunneilla, että nykyään ei enää opi edes perusaskeleita läheskään yhtä helposti kuin ennen! Vanhuus iskee...
Vaikka oltais just ennen tuntia kinasteltu jostain asiasta, niin tunnille mentäessä kaikki vihanpito jää salin ulkopuolelle ja tunnilla puhalletaan yhteen hiileen. Yhdessä koettu onnistumisen tunne on parasta!
Sama asia oli kiukun ja väsymyksen kanssa. Välillä kävi jopa niin, että Waltteri joutui potkimaan mua persuksille ja pakottamaan tunnille ja hyvä että pakotti! Tunnin jälkeen oli paljon parempi fiilis, niin kuin yleensäkkin urheilun jälkeen.
Yhdessä nauraminen epäonnistumiselle. Me oltiin välillä aivan kujalla, mutta ei annettu sen pilata fiilistä! Naurettiin vähän epäonnistumiselle ja jatkettiin eteenpäin.
Ylipäätään yleissivistävää oppia, että mikä on valssi, tango, samba... sekä tietenkin niiden perusaskeleita. Kaikin puolin erittäin mukava kokemus! Suosittelen kaikille lämpimästi!
Kiitos Tanssiklub Master tällaisesta kokemuksesta!
Vau mitä kuvia!! Ehdottomasti lisää tällaista sisältöä:)
ReplyDeleteOllaan itekki mietitty paritanssin aloitusta, ens vuonna varmaan pakko!
ReplyDeleteIhana kahvila! Mikä paikka kyseessä?
ReplyDelete