© Layout by Julia E.

VIINI-ILTA YSTÄVÄN SEURASSA

01 April 2017

Vietettiin Saran kanssa viime viikon perjantaina pitkästä aikaa ihan kunnolla aikaa! Oltiin kesällä tosi tiiviisti yhdessä, mutta talvi on vierähtänyt ihan päinvastaisissa merkeissä. Meillä molemmilla on ollut paljon kaikkea muuta, koulu on vienyt suurimman osan ajasta ja sen takia ei päästy esimerkiksi edes toistemme synttäreille tammi-helmikuun vaihteessa. Tämän takia päätettiin ottaa lasilliset molempien synttäreiden, ystävänpäivän ja meidän ystävyyden vuosipäivän kunniaks! Ollaan toki juteltu  monesti facetimen välityksellä ja nähty pikaisesti jossain blogitapahtumissa, mutta onhan se ihan eri juttu... Sara kirjoitti ihanasti muutamalla lauseella meidän ystävyydestä, itse en pystynyt parempaan, joten käykää ihmeessä lukemassa täältä.

Eilen tulin viettämään viikonloppua Saloon ja vietettiin itseasiassa Iidan kanssa iltaa aika samoissa merkeissä, tosin ihan vaan kotisohvalla, samalla syöden kaikenlaisia herkkuja ja katsoen taitoluistelua. Mä suorastaan rakastan tällaisia rauhallisia rupattelu iltoja. Tykkään kuunnella kavereiden kuulumisia, kertoa omia, vaihtaa mieltä painavia ajatuksia ja tietenkin myös niitä iloisempiakin juttuja. Musta on ihanaa, että ympärilläni on ihmisiä, joiden kanssa voin tehdä niin!

IMG_9178 IMG_9230 IMG_9222 IMG_9267 IMG_9196 IMG_9291 IMG_9260
photos by Sara & me

1 comment:

  1. Ihania ja niin tunnelmallisia kuvia! <3 Haluaisin kovasti tietää, mikä on tuo Elizaveta -fontti ja mistä sen löytäisi?

    ReplyDelete