© Layout by Julia E.

KUULUMISIA

19 April 2017

Mulla oli viikon kestävä pääsiäisloma ja tänään vietän viimeistä lomapäivääni. Pakko myöntää, että mulla on sellainen fiilis, että mitään lomaa ei ois ollutkaan. Päivät ovat vierähtäneet silmänräpäyksessä ja mitään koti- tai kouluhommia, joita suunnittelin tekeväni en ole tehnyt... Tein muutaman työvuoron tässä loman aikana, kävin Helsinginkadun approissa, vietin muutaman päivän Salossa Waltterin kanssa, näin kavereita ja kävin pikkuveljen kanssa Turussa katsomassa Fast and furious 8, mikä oli muuten todella hyvä! Mulla jäänyt sieltä välistä kolmas, neljäs ja viides ihan kokonaan katsomatta ja vaikka en yleensä toimintaelokuvista ihan hirveästi välitä, niin tosta mä kyllä  tykkäsin! Toivottavasti tulee vielä ysi jossain vaiheessa...

Tää kevät tuntuu olevan todella kiireistä aikaa, sillä mulle on nyt yritetty toimittaa jo yli kaksi viikkoa yhtä pakettia kotiin, mutta en oo vieläkään saanut sitä, sillä en oo koskaan kotona... Kalenteri on seuraavien kolmen viikon osalta ihan täynnä, niin kuin on ollut nyt koko kevään tähänkin asti.  Tiedossa on paljon koulutehtäviä, pressipäiviä, lehdistöaamiaisia, Blog awards gaala, vapun viettoa, kevät siivousta, varmasti muutama työvuoro eksyy sinne jonnekin väliin ja mitä näitä kaikkia nyt on... Kiirettä pitää, mutta sen jälkeen koittaa se pitkään odotettu kesäloma! Ai, että mä odotan sitä, että saa edes hetken olla stressaamatta mitään!

IMG_1498 IMG_1454 IMG_1587 IMG_1572
Koodilla ''idealSS17'' saatte nyt viikon verran eli 26.4.2017 asti -20% alennusta ihanista Ideal of Sweden tuotteista täällä
IMG_1501 coat bik bok || sweater lindex || skirt bik bok || shoes dinsko || sunglasses* ray ban || watch* cluse || phone case* ideal of sweden 

(*saatu blogin kautta/gifted)

5 comments:

  1. Siis WAU, mitä kuvia! Oot ihan superkaunis ja tsemppiä ihan hirveesti tuleviin kiireisiin, kyllä se siitä :)

    piiakristiina.blogspot.fi

    ReplyDelete
  2. Ei liity mitenkään tähän postaukseen mutta mistä haet tota ihanan näköstä sushia mikä sulla näky taas pari päivää sitten instan storyssä? :) tsemppiä loppukevään koulujuttuihin, olis muuten kiva kuulla sun kokemuksia HY opiskelusta!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Etelä-haagassa eli täältä ihan meijän lähellä sijaitsevasta famia sushi barista! https://www.facebook.com/famiasushibar/?fref=ts tossa vielä linkki heidän facebook sivuilleen! Ihan super hyvää sushia, tai ainakin itse tykkään. Ja kiitos paljon!<3 Tsemppiä todellakin tarvitaan...

      Delete
  3. Ihana takki! Ihana blogi, oot aina ollu niin aito! xoxo

    ReplyDelete