© Layout by Julia E.

KUUDES VUOSIPÄIVÄ

09 May 2019

Niin se aika vaan lentää siivillä ja juhlistettiin pari viikkoa sitten Waltterin kanssa jo meidän kuudetta vuosipäivää. Ihan hullun pitkä aika alkaa olla jo mittarissa, mikä toisaalta tuntuu siltä, että vasta eilen oltais alettu seurustelemaan, mutta toisaalta myös siltä, että näin on aina ollut ja tulee aina olemaankin. Oon kyllä ihan älyttömän kiitollinen siitä, että olen saanut tälläisen tyypin mun rinnalleni! Se, jonka kanssa voidaan valvoa aamun pikkutunneille asti jutellen. Se, jonka kanssa voidaan tanssia keskellä kirkasta päivää, koska miks ei? Se, joka kuuntelee ja osaa aina sanoa mulle juuri ne oikeat sanat. Se joka huolehtii, opettaa ja rakastaa. Se, jota ihailen monessa monessa asiassa. Se, joka meikkaa mulle upeet luomivärit, kun et itse viitsii opetella. Se, jonka kanssa voin tehdä mitä vaan ja milloin vaan ja se, joka tietää mut paremmin kuin kukaan muu!

Vuosipäivänä pääsin jakamaan hänen kanssa taas yhden osan itseäni. Lähdettiin viettämään vuosipäivää Tallinnaan ja miten hyvä tuuri meillä kävikään!! Juuri silloin siellä oli venäläisen artistin Dima Bilanin keikka, jota tottakai mentiin katsomaan! Oon pari vuotta sitten jo ollut hänen keikalla, mutta oli ihanaa päästä jakamaan tämä kokemus vielä Waltterin kanssa ja kaiken lisäksi vuosipäivänä. Oon pikku tytöstä asti ''vähän'' fanittanu Dima Bilania, osaan lähestulkoon kaikki sanat ulkoa ja koska oon kuunnellu sen biisejä niin paljon kotona ja autossa, osaa myös Waltteri jonkin verran niitä biisejä...:D  Onnen kyyneleet valu poskilla melkein koko keikan ajan, sillä olihan se ihan hullun siistiä päästä fiilistelemään sitä keikkaa yhdessä Waltterin kanssa. Laulaa täysillä ja nauttia hetkestä, yhdessä rakkaan kanssa!

Keikasta käytiin nauttimassa ekana iltana, yövyttiin Tallinnassa ja seuraavana päivänä käytiin syömässä ja kiertelemässä vielä vähän kaupunkia kävellen. Ihanan pieni irtiotto arjesta teki kyllä hyvää ja teki samalla myös tästä vuosipäivästä ikimuistoisen. <3
  UntitledUntitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

1 comment:

  1. Lovely favorites post!, Yes!!!! I love this post!!, I fan of your site. You have to keep doing such an article even future. LOVE yours in this

    post!



    Best Funny jokes in Hindi

    ReplyDelete