© Layout by Julia E.

OLEN OPPINUT RAKASTAMAAN ITSEÄNI IHAN UUDELLA TAVALLA

11 November 2018

Mä oon aina rakastanut itseäni, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen oppinut rakastamaan itseäni ihan uudella tavalla. Ennen pistin suuhuni kaikkea mitä ikinä mun tekikään mieli, en miettinyt seurauksia, en miettinyt johtaako se pidemmälle katsottuna hyvään oloon, eikä mua haitannut se, että paino oli noussut muutaman kilon tai se, että peilikuva oli hieman pulleampi kuin muutama kuukausi sitten. Tykkään syödä, tykkään juhlia ja tein sitä mm. kesällä aika paljon.

Kesällä mä koin ekaa kertaa nestehukan ja se sai mut hetkeksi pysähtymään. Tajusin, että olen aina vaan miettinyt mielihaluja, enkä oikeasti sitä, mikä on mun keholle hyväksi. Mua ei oo haitannut se, että olen viime vuosina ottanut pari ylimääräistä kiloa matkaani mukaan, vaan se, että olen päästänyt itseni tuntemaan huonoa oloa fyysisesti. Tajusin, että juon ihan liian vähän vettä, syön ihan liian harvoin ja ihan liian epäterveellisesti, juhlin välillä hiukan liikaa ja kaiken lisäksi harrastan ihan liian vähän liikuntaa. Tajusin, että en halua aiheuttaa omilla teoilla sitä huonoa oloa, jonka koin esimerkiksi kesällä kun nestehukka iski päin kasvoja.

Yli vuosi sitten olin koukussa red bulliin, mutta päätin lopettaa energiajuomien ja kahvin juonnin kuin seinään. Siitä päivästä on kulunut nyt vuosi, enkä kadu päätöstä hetkeäkään. Nyt olen päättänyt sen, että en ryhdy ihan yhtä radikaaleihin päätöksiin, kuin viime vuonna, mutta pikkuhiljaa alan parantamaan omia elämäntapoja. Mä oon oppinut viime aikoina rakastamaan itseäni sillä tavalla, että haluan itselleni koko ajan vaan sen super hyvän olon kehooni. Oon pyrkinyt nyt saamaan urheilua takaisin osaksi arkea, kantamaan juomapulloa mukanani, syömään hieman terveellisemmin ja kuunnella entistä enemmän omaa kehoani. Oon jo ihan selkeästi parantanut tapoja ja onnistunut näissä itselleni asettamissa tavoitteissa.

Vielä on paljon opittavaa, mutta muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä. Musta on ihanaa oppia koko ajan jotain uutta itsessään ja kyseenalaistamaan omia valintoja. Kesän elin sillä asenteella, että pitää elää hetkessä ja ottaa kaikki ilo irti tästä hetkestä, mutta nyt mulla on hiukan eri asenne. En halua ryhtyä tylsäksi mammaksi, joka käy vain salilla ja viettää koti-iltoja, vaan haluan löytää sellaisen ihanan tasapainon. En ole luopumassa hauskanpidosta ja hyvästä ruuasta, haluan vain hieman parantaa elämäntapoja. Etenkin arkeen voi hyvin lisätä enemmän kasviksia, liikuntaa, vettä ja ajatusta siitä omasta jaksamisesta. Voi olla, että tää on vaa hetkellinen olotila... mutta oli mikä oli, nyt tuntuu tältä ja halusin tulla jakamaan näitä fiiliksiä myös täällä.

IMG_4538 IMG_4562 IMG_4485 moi IMG_4505
huppari cubus || trikoot* house of brandon || takki* house of brandon || kengät dr. martens || juomapullo* house of brandon || pipo zara || kynnet* Selena 

(*saatu blogin kautta/gifted)

4 comments:

  1. Hei mitä muutoksia koit sillon kun lopetit redbullin ja kahvin juonnin? vai huomasitko muutosta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olihan se rankkaa alkuun! En muista oliko mulla oikein mitään muuta, ku vaa se et ois tehny ihan sikana mieli sortua... Korvasin redbullia alkuun pepsimax tölkillä ja pikkuhiljaa pääsin sit siitäkin eroo! Ostan silloin tällöin jonkun kokis tölkin tai muuta vastaavaa, mut energiajuomia ei tee enää ollenkaa mieli!:)

      Delete
  2. Ihana postaus ja ihana sinä<3 / Sonja

    ReplyDelete