© Layout by Julia E.

HURAHTANUT KAUPUNKILOMIIN

14 January 2018

Pienenä mentiin perheen kanssa aina rantalomalle rentoutumaan, mutta nykyään muhun iskee enemmän nämä kaupunkilomat, jolloin pääsee oikeasti tekemään ja näkemään! Itseasiassa viimeisen kahden vuoden aikana oon suorastaan hurahtanut uusien paikkojen näkemiseen ja siksi mun on vaan pakko tasasin aikavälein päästä jonnekin ulkomaille. Näin opiskelijana ei oo ihan hirveästi ylimääräistä rahaa, mutta loppupeleissä tosi halvalla pääsee oikeasti matkustamaan johonkin päin Eurooppaa muutamaksi päiväksi. Esimerkiksi nämä lentoliput ostettiin puolitoista kuukautta sitten ja hintaa lennoille sekä hotellille jäi vain 130€/naama. Paikan päällä käytettiin rahaa ainoastaan ruokaan, matkalippuun ja nähtävyyksiin, joten siellä ei myöskään tullut tuhlattua. Ollaan nyt kuitenkin taas yhtä kokemusta rikkaampana ja nähty yksi upea kaupunki lisää! Ja vaikka reissuihin saattaisi välillä mennä viimeiset pennit, niin musta nyt on kuitenkin se paras aika matkustella, sillä myöhemmin työelämässä ollessa niitä vapaita ei todellakaan saa yhtä helposti kuin nyt.

Me oltiin reissussa kolme päivää, mutta ton kokoiselle kaupungille se oli just passeli aika! Rakastuttiin molemmat Budapestiin ja oli jopa kiva, että ihan kaikkea ei keretty näkemään, sillä tonne mennään aivan varmasti vielä uudestaan! Vaikka huomenna jatkuva yliopisto ja viikon päästä oleva muutto vähän stressaa, oon silti sisimmässäni jotenkin tosi tyytyväinen siihen mitä tällä hetkellä tapahtuu!

Untitled Untitled Untitled Untitled IMG_9932-2 Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

7 comments:

  1. Ihana postaus Lissu ja upeet kuvat! Tuli heti itsellekin reissukuume :D

    ReplyDelete
  2. Miten ihania kuvia! Pääsispä itsekin reissuun :)

    ReplyDelete
  3. Upeita kuvia! Itsekin palasin juuri Lontoosta ja selvittiin matkoista ja majoituksesta todella edullisesti. Vaikka opiskelijana välillä saakin olla tekemässä tiukkaa budjettia, niin matkustus on kuitenkin asia, joka antaa takaisin valtavasti! :)

    sannixo.blogspot.fi

    ReplyDelete
  4. Itse taas tavallaan 'kyllästyin' kaupunki lomiin, vaikka onhan kahvikat, ravintolat ja nähtävyydet tavallaan edelleen ihan kivoja:) Mut muhun iskee nykyisin enemmän elämys-ja aktiivilomat, huikeat näköalat, vuorilla patikointi, riippusillat korkeuksissa, vuoristoteillä ajelu, nukkuminen teltassa upeissa maisemissa, vaellukset etc. Mut kyllä onneksi monissa aktiivilomakohteissa on lähellä joku kaupunki jossa voi ainakin piipahtaa kokemassa myös sitä fiilistä!:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Toikin kulostaa tosi kivalta! Voisi seuraavaksi kokeilla jotain tuollaista! :D

      Delete
  5. Mä kävin semmosessa kylpylässä, kun Széchenyi! Suosittelen käymään siellä ens kerralla jos uusi reissu tulee :)

    ReplyDelete