© Layout by Julia E.

POHDISKELUA

02 April 2017


Miksi asioiden hoitaminen ajoissa on niin vaikeaa? Itse oon juuri sellainen ihminen, että odotan viimeiseen asti, kunnes alan tekemään jotain deadline tehtävää. Sitten iskee luonnollisesti stressi ja kaikki kasaantuu samalle hetkelle. Parhaillaan istun sohvalla, kone sylissä, mutta koulutehtävien tekemisestä ei ole tietoakaan... Mun piti hoitaa ne alta pois jo eilen, mutta tässä mä edelleen istun ja tehtäviä en ole edes aloittanut. Huomenna aamulla mulla on tiedossa työvuoro, jonka jälkeen pitäisi rientää pakkaamaan matkalaukkua. Kaikki on siis tehtävä tänään valmiiksi, jos haluaa Lontoossa vaan olla ja nauttia olosta, miettimättä mitään koulu juttuja!

IMG_9396

Mutta miksi se aloittaminen on sitten niin vaikeaa? Ehkä luulen, jossain sisimmässä, että asioita pitkittämällä, en joudu niitä ikinä tekemään? Valitettavasti se ei mee todellakaan niin, vaan joudun ne asiat joka tapauksessa hoitamaan alta pois! Olisi paljon kivempaa hoitaa kaikki ajoissa ja näin välttyisi myös siltä ylimääräiseltä stressiltä.

IMG_9403

Noh... oli mikä oli. Itse en ole vielä pystynyt siihen. Oli tarkoitus kuvata myös asukuvia viikonloppuna ja tehdä paljon muuta fiksua, mutta mitään en ole saanut aikaiseksi. Koko viikonloppu on vierähtänyt aika rennoissa tunnelmissa, ehkä jopa vähän liian rennoissa... Eilen autoin kaveria hänen koulu tehtävässä ja kävin pitkästä aikaa Waltterin kanssa salilla, joten edes jotain tuli tehtyä. Ehkä mä vaadin välillä vähän liikaakin itseltäni?

IMG_9393
sweater* shein

Yksi päivä totesin sen, että en oikein osaa sanoa ihmisille ei. Jos tarkkoja ollaan, niin en osaa sanoa etenkin niille ihmisille, jotka eivät ole ihan niin läheisiä minulle. Suostun kaikkeen ja jälkeenpäin mietin, että miksi ihmeessä, kun en kerkeä tekemään jo kalenterissa olevia juttuja. Otin esimerkiksi pari työvuoroa vastaan, joita ilman olisi viikko ollut ihan tarpeeksi kiireinen, mutta eipä sille enää mitään voi. Välillä voisi ehkä vähän enemmän miettiä omaa jaksamista, ennen kuin vastaa kyllä kaikkeen mitä ehdotetaan. Toisaalta, vaikka saatan välillä valittaa kiireestä, niin sisimmissään taidan oikeasti nauttia siitä. Silloin kun on kiirettä, niin jää sellainen menofiilis päälle ja saa kiireestä huolimatta esim enemmän kotihommia tehtyä, kuin täysin vapaapäivänä. Taidan siis oikeasti nauttia kiireestä, vaikka en sitä aina itselleni osaa myöntää.

(*saatu blogin kautta/gifted)

2 comments:

  1. Mä uskon, että näitä fiiliksiä on ihan varmasti jokaisella ihmisellä ainakin joskus. Itsestänikin usein tuntuu, että hommat jäävät viime tippaan ja sitten kauheassa stressissä ja kiireessä harmittelee, että miksei taaskaan voinut aloittaa ajoissa. Ehkä sitä tosiaan alitajunnassa kuvittelee, että kun lykkää asioiden hoitamista, ei tarvitse hoitaa niitä ollenkaan. Vaikka myös jokainen varmasti tietää, että näinhän se ei ole. Usein myös vaatimukset itseä kohtaan ovat niin kovat, että saattaa kokea riittämättömyyden tunnetta. Kun musta tuntuu, että tekemättömien asioiden lista alkaa kasvaa ahdistuttavan suureksi, yritän hetkeksi rauhoittua, hengittää syvään ja luottaa, että asiat järjestyvät ja tehtävät hoituvat kyllä. Aloittaminen on aina vaikeaa, mutta kun alkuun pääsee, niin pääsee joskus loppuunkin. On myös varmasti hyvä muistaa ja tiedostaa, että aina on asioita, jotka odottavat hoitamista ja ettei kaikkea voi saada kerralla valmiiksi. On ehkä hyvä oppia hyväksymään sellainen tietynlainen keskeneräisyys.
    Täytyy muuten vielä loppuun sanoa, että oot viime vuosina kehittynyt todella paljon kirjoittamisessa. Vaikka oon sua muutaman vuoden vanhempi, tykkään tosi paljon lukea sun blogia. On kiva katsella kauniita taidokkaita kuvia ja lukea näitä tekstejä sun aidoista ja rehellisistä mietteistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos paljon näistä ihanista sanoista! <3

      Delete