© Layout by Julia E.

OLETTE IHANIA!

02 March 2017

Mä oon blogihistoriani aikana kuvannut muutamia videoita, käyttänyt aikaa niiden editoimiseen, mutta en ole koskaan uskaltanut julkaista niitä. Viikon alussa ylitin itseni ja ensimmäistä kertaa uskalsin esittää teille lukijoille oman ääneni. Oli hauskaa lukea teidän kommentteja siitä, että palapeli on nyt valmis. Teillä on ulkonäölleni nyt ääni ja eleet. Parasta kaikessa oli kuitenkin se, että sain teiltä ihan älyttömän paljon positiivista palautetta. Tunsin pitkästä aikaa sen tunteen, että siellä ruudun toisella puolella on oikeasti joukko ihania tyyppejä, jotka jaksavat seurata mun juttuja ja jaksavat sen lisäksi myös tsempata mua! Se lämmittää sydäntäni ja antaa lisää potkua tähän hommaan! Uskallan ehkä jatkossakin kokeilla useammin jotain aivan uutta. Iso kiitos jokaikiselle!<3

Kevät tekee myös tuloaan ja sen huomaa, niin mielialassa kuin pukeutumisessakin! Yhä useammin alkaa nahkatakki eksyä päälle ja toppatakit alkaa siirtyä pikkuhiljaa pois tieltä. Tätä on odotettu! Oli myös ihanaa lähteä tänään ennen kahdeksaa työpalaveriin, kun ulkona oli jo valoisaa! Päivät siis pitenee ja se tarkoittaa sitä, että kuvausaika päivästä pitenee myös. Oon super innoissani tulevasta keväästä! Mulla on sellainen fiilis, että tämä kevät tulee olemaan ikimuistoinen, en tiedä miksi, mutta siltä se vaan tuntuu! Olen valmis nauttimaan jokaikisestä hetkestä!

IMG_6334 IMG_6434 IMG_6405 IMG_6369 IMG_6294 IMG_6427
swater* shein || jacket zara || jeans bik bok || heels dinsko || watch casio || sunglasses* ray ban || bag glitter

(*saatu blogin kautta/gifted)

3 comments:

  1. Tykkäsin kyllä älyttömästi myös siitä videosta! Jatka samaan malliin! :)

    ReplyDelete
  2. Vaikutat niin symppikseltä! :) ihana lukea blogias.

    ReplyDelete
  3. Käytätkö jonkinlaista filtteriä kuvisassi vai teetkö kamerassa jonkin asetuksen vai miksi ne näyttää noin ihanan hempeiltä!! ♥

    ReplyDelete