© Layout by Julia E.

KOLMAS PÄIVÄ PARIISISSA

19 January 2017

Palataan taas Pariisin pariin ja tällä kertaa ajattelin lyhyesti kertoa meidän kolmannesta päivästä. Niin kuin jokaisena aamuna, herättiin kaikessa rauhassa, eikä pidetty hotellilta lähtemisen kanssa minkäänlaista kiirettä. Olihan se kuitenkin loma, joten oli lupa hiukan laiskotella. Suunnattiin kolmantena päivänä heti ekana Montmartre kukkulalle.

Kiivettiin ylös ihastelemaan kauniita maisemia, kävästiin kirkon sisällä ja jäätiin sinne jopa hetkeksi istuskelemaan, vaikka kumpikaan meistä ei ole kovin uskovainen. Siellä vallitsi kuitenkin niin jännä tunnelma, että oli ihan pakko hetkeksi vaan pysähtyä, olla hiljaa ja tekemättä mitään. Koko kukkula oli täynnä älyttömän söpöjä pikku katuja ja päädyttiin kiertelemään niitä ilman minkäänlaista päämäärää. Ihasteltiin paikkoja ja välillä pysähdyttiin ottamaan kuvia. Muutama tunti vierähti ihan silmänräpäyksessä ja pikkuhiljaa alkoi tulla jo nälkä. Suunnattiin jälleen kerran ihan sokkona johonkin kivan näköiseen paikkaan syömään ja hyvää oli! Alku- ja pääruoka maksoi yhteensä noin kympin verran eli hyvän maun vuoksi oli myös hyvän hintain!

Syömisen jälkeen suunnattiin vielä Amelie -elokuvasta tuttuun kahvilaan juomaan kahvit ja pian sen jälkeen alettiin pikkuhiljaa lähtemään keskustaan päin. Meillä ei ollut mitään suunnitelmia loppuillaksi, joten päädyttiin vaan kävelemään keskustassa, sinne minne jalat vei. Olisi ollut kiva napata matkalle mukaan joku askelmittari ja nähdä paljon sitä tulikaan käveltyä ihan huomaamatta!

Montmartre kukkulasta tuli nyt ihan ehdottomasti yks mun lemppari paikoista Pariisissa! Sinne on pakko suunnata ensi kerralla uudestaan!

IMG_0725 IMG_1058 IMG_0778 IMG_0821 IMG_0787 IMG_1101 IMG_0859 IMG_0708 IMG_1053 IMG_1064 IMG_0977 IMG_1114

2 comments:

  1. Hei vinkkinä: Iphonen terveys-app laskee jotenkin gps:n avulla ilmeisesti askeleita vaikka ei ois nettiyhteydessä! En tosin tiiä miten tarkka se oikeesti on mutta ite oon aina välillä reissuissa sitä vilkuillut kun on tullu käveltyä pitkiä matkoja :) ja niin kivoja nää sun reissukuvat, aijai mikä matkakuume iskee!

    ReplyDelete
  2. Joo, toi terveysapp on superkätevä! Vitsit, Pariisi on ollut mullekin sellanen paikka, jossa oon halunnut käydä, joten ihanaa lukea sieltä kuulumisia :-)

    ReplyDelete