© Layout by Julia E.

HYVÄ FIILIS

03 August 2016

Mun tekis nyt mieli hyppiä ilosta, sillä eilen oli ihan älyttömän hyvä päivä! Heti aamusta väsäsin tänne blogin puolelle postauksen ja tehtiin pikainen siivous Waltterin kanssa. Hoidettiin siis mukavasti kaikki pakolliset hommat alta pois. Sen jälkeen tein nopeasti itsestäni ihmisen näköisen ja lähdin perheeni kanssa Helsingin keskustaan. He tuli tekemään pikaisen Helsinki reissun ja mä päätin liittyä heidän seuraan. Puolen päivän aikoihin olinki jo kotona ja päästiin viettämään vielä loppuiltaa Waltterin kanssa yhdessä. Molemmilla sattui olemaan vapaata ja päätettiin ottaa kaikki ilo irti siitä!

Heti ekana suunnattiin Vantaalle Forsman teemyymälään. Siellä vierähti jonkin aikaa, josta jatkettiin matkaa Jumboon. Käytiin ostamassa koripallo, kiertämässä pari kauppaa, syömässä sushia ja ruokakaupassa. Ei siis tehty mitään kovin kummallista, mutta jostain syystä nauttisin jokaisesta hetkestä täysin rinnoin. Tajusin päivän päätteeksi, että missään vaiheessa en edes vilkaissut kelloa. Koko päivän ajan oli jotenkin ihan älyttömän huoleton ja muutenkin hyvä fiilis!

Kauppareissun jälkeen napattiin vielä pyörät alle (nyt kun mullakin on taas vihdoin pyörä) ja lähdettiin lähimmäiselle koululle heittelemään koripalloa. Kun aurinko alkoi laskea, suunnattiin vielä kotiin tekemään pestopastaa. Masut täytettyinä heittäydyttiin sohvalle, täytettiin teekupit uusilla teemauilla, katottiin yksi jakso modern familya ja ihan vaan oltiin ja nautittiin olosta.

Huoleton, mutta kuitenkin tekemisen täytteinen päivä! Ihan parasta siis!
IMG_0905-2 IMG_0884-2 IMG_0858-2 IMG_0801-2 IMG_0852-2 IMG_0836-2 IMG_0888-2
photos by Waltteri
dress mango || bag zara || jacket* shein || shoes dinsko || sunglasses* ray ban || watch* esprit

(*saatu blogin kautta/gifted)

2 comments:

  1. Aivan ihania kuvia ja upea sinä, niin kuin aina<3!

    ReplyDelete
  2. Tollaset päivät on kyllä ihan parhaita! Periaatteessa rentoa vapaapäivän viettoa, mutta silti saa paljon aikaan :)

    ReplyDelete