© Layout by Julia E.

TOUKO-, KESÄ-, HEINÄ- JA ELOKUU

02 January 2015

Ihan aluksi haluan toivottaa teille kaikille ihanaa uutta vuotta !♥ Tässä vuoden vaihteessa mulla on ollut niin paljon kaikkea tekemistä, että en oo missään välissä ehtiny koneen äärelle postailemaan. Nyt löysin onneksi hetken aikaa postaamiselle ja ajttelin uuden vuoden kunniaks väsätä toisen osan vuosi katsauksesta. :)
Untitled Toukokuussa oli jo niin sen verran lämmin, että pääsin ottamaan aurinkoa koko kesäloman edestä ja grilliruokaakin tuli syötyä melkein päivittäin. Tällöin alkoi myös kesäkenkien ja vaatteiden ostelu♥Untitled Kesäkuussa Waltteri sai lakin päähänsä. Pidetään nyt loppuun asti peukkuja, että mä olisin tulevana vuonna samassa tilanteessa.. Kesäloman aloitin luisteluleirin parissa. Olin siellä viikon verran töissä ja sen jälkeen alkoi kesätyöt abc piihovilla... Oli kyllä rankkaa tottua työhön, jossa oli aamu-, päivä-, ilta- ja yövuoroja. Kaikesta väsymyksestä huolimatta jaksoin nähdä kavereita ja Waltteria tosi yllättävän useesti. Vietettiin myös mahtava juhannus hyvässä porukassa! :) Untitled Heinäkuu oli kesäloman parasta aikaa! Tässä vaiheessa työvuoroihin ja väsymykseen olin täysin tottunut ja riitti energiaa kaikkeen muuhunkin. Vietettiin tosi paljon aikaa Eerikan mökillä isolla porukalla, mutta myöskin väähän pienemmällä. Tällöin yritin myös aloittaa terveystiedon ylppärrihin lukemisen, mutta yritykseksi se sit vaan jäi... Sain meinaa luettua ensimmäisestä kirjasta ne ensimmäiset 50sivua. :D Heinäkuussa vietettiin myös unohtumaton viikonloppu summersoundissa♥Untitled Elokuussa alkoi koulu ja valmennukset, eli koitti paluu arkeen. Tässä vaiheessa mielessä ei pyöriny mikään muu kuin tulevat ylppärit ja mua ahdisti se asia niin paljon, että päätin olla tekemättä asian eteen yhtään mitään.. Vietin aikaa kavereiden kanssa ja nautin olosta sekä viimeisistä lämpimistä keleistä. Tällöin oli vielä reilusti energiaa kesäloman jälkeen!

11 comments:

  1. Mä en kestä miten upeelta näytätte Waltterin kanssa :)

    ReplyDelete
  2. Oot onnistunu saamaan niin hyvän tason tälle blogille, että pidä tiukasti siitä kiinni! Jaksan aina ihmetellä, miten saat talvisin(kin) noin hyvälaatusia kuvia ja jaksat aina panostaa blogiin yhtä suurellä kädellä :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ihanaa kuulla, että panostus näkee myös ruudun toisella puolella :) kiitos tästä positiivisesta palautteesta ♥

      Delete
  3. Haha en kestä tota koiraa tos viimeses kollaasis <3 muutenkin kyllä ihania ja hyväntuulisia kuvia:)

    ReplyDelete
  4. Tää ei nyt liity mitenkään aiheeseen, mutta oon käsittäny että oot jokseenkin kotoisin venäjältä? :-) Oon kuullu että sieltä sais tällä hetkellä jotain esim puhelimia halvemmalla kuin täältä niin kyselsinkin, että tiedätkö mitään venäläisiä nettikauppoja? Kiitos kovasti jos vastaat, oot muuten huippu bloggari !!

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo, oon kotoisin sieltä :) mut valitettavast en kyl osaa auttaa tän asian kanssa :(

      Delete
  5. Vtu en kestä enää sun blogias. Kaikki kopsattu suoraan annika o:n blogista. Huhhu etkö keksi oikeesri omia juttuja? Tiiän et mun on turha kirjottaa tätä ku et kummiskaan julkaise, mut ainaki luet tän.

    ReplyDelete
    Replies
    1. noo tosta voi olla montaa eri mieltä ja jos et kestä, niin tuhansien blogien joukosta löytyy varmasti semmonen blogi mitä sä sit kestät :) Jatka etsimistä ! ;)

      Delete
  6. Mistä tuo sun punainen mekkos on ostettu, niin ihana. Se on tuossa heinäkuun kohdalla olevissa kuvissa? :-)

    ReplyDelete