© Layout by Julia E.

TÄYDELLINEN LEFFAILTA + ELOKUVAVINKKEJÄ

07 February 2019

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa. 

Untitled

Pääsin toteuttamaan postauksen kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa ja voin sanoa, että aika osuva yhteistyö tähän väliin. Musta on tullut tämän talven aikana meinaa kunnon kotihiiri ja jos ennen olin koko ajan menossa, enkä malttanut ollenkaan pysytellä kotona, niin nykyään mut löytää useasti myös kotisohvalta katsomassa sarjoja ja leffoja. Olen todennut sen olevan toimiva tapa heittää aivot narikkaan, paeta lumimyrskyä ja rentoutua kiireisen arjen keskellä tai vaikka viikonloppuna.

Koska sohvalla tulee hengailtua ihan liikaa, päätettiin Waltterin kanssa kehitellä eilen hiukan arjesta poikkeava leffahetki. Heitettiin patja, tyynyt ja peitot lattialle ja pistettiin leffat pyörimään. Koiratkin tykkäs ideasta ja siinä me sit löhöiltiin. Leffahetki venähti yömyöhään asti ja koska väsymys alkoi jossain kohtaa painaa päälle ja siinä oli niin hyvä olla, lopputulos oli se, että nukahdettiin olohuoneen lattialle. Ihan hyvin se uni maistui siinäkin! Saattaa olla, että meillä on tiedossa kokonainen #VIAPLAYVIIKONLOPPU, mikä vierähtää samoissa merkeissä, kuin eilinen.

Untitled Untitled
Untitled

Viaplayn valikoimasta löytyy ihan super hyviä sarjoja. Ite mm. aloin vasta hetki sitten katsoa Prison Break -sarjaa ja vähän hämmennyin, että miksi en tehnyt tätä jo aiemmin?! Ihan älyttömän koukuttava, mutta samalla myös hyvällä tavalla hermoja raastava sarja. Odotan jo sitä hetkeä, jolloin saan katsottua sen loppuun eli toisin sanoen mielenrauhan ja siirryttyä seuraaviin sarjoihin, joita ovat mm. nämä: Greyn Anatomia, The Walking Dead, Hidden, Criminla Minds, Blacklist... 

Sarjojen lisäksi löytyy myös hullun hyviä leffoja, joista omat suosikkini ovat:
Avain pakoon
Wonder
The Aviator
The Painted Veil
Haikein terveisin
The holiday
Remember me 
Before we go


Valikoimiin tuli nyt tammi-helmikuussa myös Logan, Hidden Figures ja Tully, jotka kannattaa ehdottomasti tsekata!

Untitled
Untitled Untitled

Jos ystävänpäivä lahja on vielä hakusessa, niin mikäs sen parempaa kuin yhdessä vietetty leffailta rakkaan tai ystävien seurassa tai vaikka Viaplayn lahjakortti. Itse olisin ainakin innoissani tällaisesta aineettomasta lahjasta, varsinkin jos saisin jakaa sen rakkaan kanssa. Pakko ehkä kysellä jos vaikka kaverit suostuis viettämään mun kanssa ystävänpäivää, leffojen, herkkujen ja yökyläilyn parissa <3

Arvonta:
Nyt myös teillä on mahdollisuus voittaa 2kk ilmaista Leffat & Sarjat –paketin katseluaikaa Viaplayssä. Kerro kenen kanssa ja miten sinä viettäisit ystävänpäivää. Muista kirjoittaa kommenttiin myös sähköpostisi. Osallistua voit ystävänpäivään eli 14.2 asti. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Untitled

7 comments:

  1. Mun ystävänpäivä on varmastikin tavallinen arkipäivä, että eiköhän se kulu pääosin sohvan ja tv:n kanssa :)

    ReplyDelete
  2. Ensin työkavereiden kanssa töissä ja töiden jälkeen hyvässä seurassa. sonjaemiliia (at) gmail.com

    ReplyDelete
  3. Mieluiten menisin poikaystävän kanssa syömään ja illalla sohvalla leffan kattelua viltin alla 😊

    ReplyDelete
  4. Töissä tulee vietettyä päivä ja sen jälkeen rakkaiden bulla possujen ja miehen kanssa ilta, todennäköisesti lumitöitä tehden ��

    ReplyDelete
  5. Melkein normaali päivä, mutta illalla mennään syömään Pincho Nationiin :-) voittoilmoitukset sihteerin kautta, tai osoitteeseen aleksirinne (a)hotmail.fi

    ReplyDelete
  6. Töissä menee päivä ja ilta rakkaiden bullakamujen ja miehen kanssa, todennäköisesti lumitöitä tehden 🙈

    ReplyDelete
  7. UkkoKullan kanssa jotain siirappista hömppää tv.stä <3 niistähän tuo tykkää!

    ReplyDelete