© Layout by Julia E.

IHANA TREFFI-ILTA

26 November 2017

Viimeksi kirjoitin mun tämän hetkisestä kaamosväsymyksestä, ja siitä kuinka kovin mun tekisi mieli tehdä kaikkea kivaa, mutta voimat ei vaan riitä kaikkeen. Heti sen postauksen julkaisemisen jälkeen, päätin skipata luennot ja lähteä Waltterin kanssa keskustaan, viettämään torstai-iltaa. Oli ihanaa tehdä jotain arjesta poikkeavaa, käydä parissa kaupassa, kävelyllä ja kahvilassa. Pieni irtiotto kaikesta pakollisesta teki erittäin hyvää ja perjantai päivä lähti ihan eri fiiliksellä käyntiin.

Ensinnäkin suuntasin heti aamusta pienen tauon jälkeen töihin ja siellä vierähti koko aamupäivä. Oli ihanan virkistävää nähdä työkavereita ja työntekokin maistui ihan eri tavalla! Töiden jälkeen suuntasin heti kotiin syömään ja laittautumaan, sillä illalla oli tiedossa pitkästä aikaa treffi-ilta Waltterin seurassa. Me vietetään paljon iltoja yhdessä, mutta välillä on ihanaa nimetä se treffi-illaksi, sillä pelkästään illan nimeäminen tuo koko hommaan ihan erilaisen tuntemuksen ja tekee siitä spesiaalin! Yhtäkkiä netflixin katsominen kotisohvallakin voi tuntua normaalista poikkeavalta!

IMG_6238-3

Olin jo alkusyksystä ostanut meille liput Master ja Margarita -teatteriesitykseen, joten heti alkuun suunnattiin kansallisteatteriin! Kyseinen kirja on mun lemppari ja Waltteri on myös sen lukenut, joten oli ihanaa päästä katsomaan tätä teatteriesityksen muodossa! Esityksen ensimmäisten minuuttien jälkeen olin jo älyttömän tyytyväinen ja iloinen siitä, että päätin pari kuukautta sitten ostaa meille liput. Se oli ihana kokemus ja totesin siinä jälleen kerran sen, että pitää useammin keksiä jotain uutta ja perus leffaan menemisen, korvata vaikka teatteriesityksellä!
Teatteriesityksen jälkeen käytiin vielä syömään burgereita ja puolenyön aikaan palattiin takaisin kotiin. Täydellinen treffi-ilta ei kuitenkaan ollut siinä, sillä päädyttiin ostamaan balck fridayn kunniaksi lennot Budapestiin! Tammikuussa suunnataan siis sinne, kolmeksi päiväksi. En malta odottaa!

IMG_6151-2 IMG_6216-3

Pitäisi kyllä kiireestä huolimatta, useammin tehdä jotain arjesta poikkeavaa, sillä just nämä kaikki hetket antaa lisää energiaa! Arjen juttujakin jaksaa tehdä ihan eri fiiliksellä kun tietää, että jotain kivaa on edessä tai jos on vaikka edellisen illan viettänyt mukavissa merkeissä. Viikonloppu on kokonaisuudessaan vierähtänyt erittäin mukavasti! Eilen käytiin illalla Jeminan kanssa Paseo -nimisessä paikassa istuskelemassa. Napattiin glögit ja mentiin terassille takkatulen äärelle istumaan. Ihanan tunnelmallinen mesta! Sen jälkeen Jemina tuli meille Veetin (koira) kanssa ja täällä vierähti sitten loppuilta poppareita polttaen ja nauraen! Yöllä heitettiin Jemina kotiin ja suunnattiin vielä Waltterin ja Pekan kanssa mäkkäriin syömään. Oli kivaa, että täällä meillä oli pitkästä aikaa ystäviä kyläilemässä, jostain syystä se on vaan yksi parhaista tunteista!

IMG_6125-3 IMG_6190-4

Loppuun pakko sanoa vielä pari sanaa kynsistä! Kävin viime viikolla Salossa ollessa Selenassa laittamassa pitkästä aikaa kynnet kuntoon. Mulle tehtiin manikyyri geelilakkauksella ja ai, että mä rakastan näitä! Tulee heti paljon siistimmän näköiseksi kädet, kynnet ei lohkeile, eikä tarvitse myöskään jokaisen työvuoron tai tiskaamisen jälkeen olla laittamassa kynsilakkoja uudelleen! Olen aikaisemminkin käynyt kyseisessä paikassa ja joka kerta ollut enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen! 

IMG_6237-3

Kynnet by Suolahuone & KauneusStudio Selena

2 comments:

  1. Oi, teatteri on ihanaa!! Pitäisi ehdottomasti useammin käydä katsomassa <3 On siinä aivan eri tunnelma kuin leffoissa, vaikka tykkäänkin elokuvissa käymisestä ihan valtavasti :)
    T: https://tahtijoukko.blogspot.fi/

    ReplyDelete