INHO NYKYISTÄ BLOGIMAAILMAA KOHTAAN

Kun suurin osa bloggaajista haluaa viedä bloginsa jonnekki seuraavalle tasolle, kirjoittaa täydellisyyttä hipoavia postauksia ja julkaista muotilehtiä  muistuttavia asukuvia, mä haluun tehdä kaikkea ihan muuta. Mulla on tällä hetkellä outo kausi meneillään. Uhmaikä tai joku vastaava. Mua vaan suoraan sanotusti ärsyttää kaikki pinnallisuus, semmosen jonkinlaisen statuksen etsiminen ja teennäisyys, mikä sitten heijastuu moneen eri asiaan. Monen asian summa on luonut mulle sellaisen ajatuksen päähän, että haluan tehdä kaiken päinvastoin. En jaksa olla koko ajan heilumassa kamera kädessä, en jaksa välittää pienistä kirjoitusvirheistä ja puhumattakaan siitä, että jaksaisin shoppailla uusia vaatteita ja ottaa asukuvia. Nyt ei vaan tunnu siltä. Haluan tällä hetkellä panostaa enemmän ihmissuhteisiin ja esimerkiksi siihen, että oon kavereiden ja poikaystävän kanssa ollessa läsnä ja siksi olen viime aikoina päivittänyt blogia ja muutakin sosiaalista mediaa hiukan harvemmin. Mulla on ollut ikään kuin joku mielenosoitus päällä, eikä mua oo kiinnostanut ottaa ollenkaan esimerkiksi asukuvia. Mua ahdistaa nykyään blogien pinnallisuus, täydellisyys ja teennäisyys, enkä todellakaan halua, että mun blogi olisi sellainen.



Mä selaan monesti mun ja Noran vanhaa blogia ja ihastelen sitä, millaista blogimaailma oli ennen. Rentoa, maanläheistä ja mielenkiintoista! Silloin ei mietitty seuraajien määriä, päästettiin lukijoita lähemmäs bloggaajan todellista elämää, eikä väkisin keksitty mielenkiintoisia otsikoita ihan vaan klikkausten takia. Niistä sai siis toisin sanoen paljon enemmän irti ja jos haluttiin jotain täydellistä, niin sitten haettiin Elle tai Vogue kaupasta. Nykyään tää pinnallisuus ja överi täydellisyys, mikä on yleistynyt blogimaailmassa ei oo todellakaan ainoo asia mikä mua ärsyttää. Ärsyttää myös esimerkiksi se, että osa yrittää väkisin pönkittää itseään. Linkataan itseään sinne ja tänne ja tonne. Ostetaan seuraajia instagramissa, kalastetaan niitä ja jopa perustetaan kommentointi ryhmiä. En halua loukata ketään, ketä tekee näitä asioita, mutta musta tämä kaikki on vaan jotenkin tosi outoa?

Mua pyydettiin keväällä instagramissa sellaiseen kommentointi ryhmään ja mulle se oli ihan uusi juttu. En tiennyt mikä se on ja mitä varten, joten päätin lähteä mukaan. Olin sellaisessa vajaat kaksi päivää, kunnes mulle riitti. Se tuntui väkinäiseltä ja todella feikiltä. Ryhmässä oli monia muita ja ryhmän sääntönä oli kommentoida jokaisen ryhmäläisen jokaiseen kuvaan vähintään neljällä sanalla. Joo... ihan kiva idea, mutta onko se kivaa saada kuviin kommentteja, joiden tiedät olevan väkisin kirjoitettuja? Ihan vaan sen takia, koska se on ryhmän sääntö. Musta kommentteja on kivaa saada, mutta mä en todellakaan haluu pakottaa ketään kommentoimaan mun kuviin. Kaiken tämän kommentoimisen avulla halutaan saada enemmän näkyvyyttä instagramissa ja sitä kautta myös lisää seuraajia. Tottakai myönnän, että on kivaa jos instagramissa seuraajamäärä lisääntyy, mutta mä en oo ainakaan niitä ihmisiä, jotka jaksaa nähdä seuraajien eteen noin paljon vaivaa. Ja mä ainakin nautin paljon enemmän mun 5800 aidosta seuraajasta silloin, kun tiedän, että ne ovat vaan sattumaltaan löytäny mut ja päättänyt alkaa seuraamaan, ku se että mulla olisi neljä kertaa enemmän seuraajia ja tietäisin niiden olevan ostettuja tai kalastettuja.



Tämä kaikki inho nykyistä blogimaailmaa kohtaan on saanut motivaatiota alaspäin omaankin tekemiseen, sillä yleensä ihmiset tykkää yleistää. En oo ollu kauheen aktiivinen postaaja, en sähköposteihin vastaaja ja jopa instagramin päivittäminen on harventunut. Nyt kun arki on pyörähtänyt taas käyntiin, haluan alkaa postaa taas vähän useemmin ja sitä varten halusin myös kirjoittaa tämän postauksen tänne. Oon tosi avoin ihminen ja siksi mun oloa helpottaa useesti puhuminen ja asioiden purkaaminen. Uskon, että asian avaaminen tänne helpottaa mun oloa ja pääsen jatkamaan omien juttujen tekemistä ilman turhia ajatuksia.

Mä oon viime vuosina oppinut enemmän ja enemmän olla ajattelematta sitä, mitä muut ajattelee musta tai mitä muut tekee ympärillä, mutta näköjään on vielä paljon opittavaa. Ei saisi toisten tekeminen vaikuttaa omaan, mutta musta se on kuitenkin jo iso kasvun paikka, että mä edes huomaan oman heikkouden ja sen, missä mulla on vielä opittavaa. Onneksi tässä on vielä aikaa opetella ja etsiä itseään.

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa... Pakko vielä sanoa iso kiitos teille, jotka olette ruudun toisella puolella! Teiltä tuli ihanan tsemppaavia kommentteja mun yliopisto postaukseen! Kiitos! Mä yritän nyt saada näitä tyhmiä ajatuksia pois päästä ja jatkaa omaa tekemistä tuttuun tapaan. Palaillaan!