Tällä hetkellä blogin pitämisessä mikään ei miellytä, eikä mikään tunnu hyvältä. Eilen mulla tuli asioita miettiessä, ensimmäistä kertaa koko blogihistorian aikana sellainen fiilis, että haluaisin lopettaa.
En tykkää enää roikkua kuvien edessä... Tuntuu että nyt viime aikoina on tullut sen verran lisäkiloja, että oma naama ei miellytä. Okeiokei, en oo vaalla edes käynyt, mutta peilikuva ainakin näyttää siltä. En myöskään onnistu muokkaamaan kuvia sellaisiksi kuin haluaisin, itse blogitekstitkaan ei miellytä, mun omat asut ei miellytä ja oikeastaan mikään ei miellytä. Jopa eilen mukavassa bloggaajille järjestetyssä tilaisuudessa tunsin oloni epämukavaksi, vaikka ei siinä tilaisuudessa mitään vikaa todellakaan ollut, vika oli vain minussa. Olen ihminen joka ei tyydy mihinkään ookoo juttuihin, vaan vaadin itseltäni aina sitä parasta. Taidan olla liian ankara itselleni ja vaadin itseltäni liikoja. En vain voi sille mitään, että tuntuu siltä kuin tämä blogi vaan jumittaisi samassa paikassa. Tuntuu, että edistystä ei tapahdu mihinkään suuntaan... ja se edistymättömyys ärsyttää.
Eilen illalla päätin avautua asiasta Waltterille ja Saralle. Niille, jotka parhaiten voisivat ymmärtää tilanteeni. Sain molemmilta oikeastaan saman tyyliset vastaukset. Käskyn siitä, että en saa lopettaa ja kehuja mun blogista. Kehut eivät kuitenkaan auttaneet, sillä jos en itse ole tyytyväinen omaan tekemiseen, niin siihen ei auta se, että muut ovat. Tottakai siinä on myös se, että he ovat mulle rakkaita ihmisiä, eikä he kehtais haukkua mun tekemää työtä.
Sana EI sai mut kuitenkin pysähtymään ja miettimään. Waltteri sanoi myös että ''..bloggaaminen on osa sua..'' ja niinhän se on. Se on mulle rakas harrastus ja ehkä nyt on vaan pakko etsiä tästä jotain positiivisia asioita ja mennä fiiliksen mukaan. Jos asukuvien otto ei tunnu hyvältä, niin ei niitä tarvitse väkisin ottaa. Ehkä mulla oli vaan huono päivä.
En suunnitellut tulla puremaan tätä mun paskaa fiilistä tänne, mutta sitten ajattelin, että on teidänkin hyvä tietää syitä mahdolliseen hiljaisuuteen ja muutenkin siitä, että ei bloggaaminen ole aina niin hirveän ihanaa, vaikka sitä rakastaisikin. Jatketaan tästä siis rauhallisesti, fiiliksen mukaan eteenpäin! Enhän mä myöskään ole mitään luovuttaja tyyppiä!