© Layout by Julia E.
Showing posts with label Tallinna. Show all posts
Showing posts with label Tallinna. Show all posts

HETKEKSI POIS ARJESTA

27 November 2019

Kaupallisessa yhteistyössä Olympus ja Indieplace kanssa.

Mä rakastan kuvaamista ja etenkin ihanien hetkien ikuistamista, mutta valitettavasti viime vuosina musta on pikkuhiljaa kuoriutunut mukavuuden haluinen tyyppi, joka ei jaksa raahata enää mukana isoa ja painavaa järjestelmäkameraa. Se vaatii aina isomman repun tai kangaskassin, mikä ei aina sovi mukaan. Onneksi apuun on tullut Olympuksen PEN E-PL9 -kamera, jonka sain keväällä kaupallisen yhteistyön merkeissä ja mikä mahtuu helposti vaikka takintaskuun tai pieneen vyölaukkuun mukaan. Mulla on ollut Olympuksen kamerassa käytössä 45mm objektiivi, mikä toimii erityisen hyvin mm. asukuvissa ja silloin kun haluaa hienosti sumean taustan. Viikko sitten sain 45mm kaveriksi vielä 17mm linssin ja se onkin ollut nyt viimeisen viikon verran myös kovassa käytössä.

Lähdettiin sunnuntaina aamulla yhdeksi yöksi Henriikan kanssa Tallinnaan. Eikä käynyt edes mielessä napata isoa järjestelmäkameraa mukaan, vaan reissuun lähti tottakai kätevän kokoinen Olympus PEN E-PL9. Pienen koonsa ansiosta, on paljon pienempi kynnys ottaa kamera esiin vaikka ravintolassa tai muissa julkisissa paikoissa, sillä silloin kamera ei kiinnitä niin paljon huomiota ja se tekee kuvaamisesta ainakin omassa tapauksessa paljon miellyttävämpää.

Me vietettiin Tallinnassa pari päivää ja reissun kohokohtana oli Timatin keikka. Tästä alkaakin jo muodostumaan jonkinlainen perinne, kun joka marras-/joulukuun vaihteessa käydään jonkin venäläisen artistin keikalla. Viime vuonna oltiin Pietarissa Egor Kreed -keikalla. Ekana päivänä käytiin Kaks Kokka nimisessä ravintolassa syömässä ihan älyttömän hyviä simpukoita, otettiin rennosti hotellilla ja käytiin keikalla. Toisena päivänä keskityttiin vaan kiertelyyn. Kierettiin vintage kauppoja, käytiin Fotografiska -museossa, kuvailtiin ja vielä juuri ennen lähtöä käytiin juomassa lämmintä glögiä joulutorilla. Ihanan rentouttavat pari päivää! Oli ihan super päästä hetkeksi pois arjesta. Jos teitä kiinnostaa Tallinnan kirpputoritarjonta, niin kannattaa tsekata Idan hyvät vinkit täältä.

Ajattelin nyt loppuvuoden raahata useammin kameraa mukanani ja yrittää ikuistaa vielä enemmän ihan arkisia hetkiä. Tuo kamera kun ei kuitenkaan vie paljoa tilaa eikä paina juuri mitään. Yksi uuden vuoden lupauksista voisi olla se, että pyrin ottamaan entistä enemmän kuvia ja myös entistä useammin jakaa niitä myös tänne. Kannattaa tsekata postauksen lopusta myös huikea tarjous!

Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled
Untitled Untitled Untitled

Olympuksella on tällä hetkellä ihan älyttömän huikea tarjous! Saat nyt Olympuksen PEN E-PL9 -kameran ja 45mm objektiivin pakettihintaan pelkän kameran rungon hinnalla! Tätä tarjousta ei kannata missata! Muun muassa NÄMÄ kuvat on otettu kyseisellä kombolla!

Kaikki Olympuksen huikeat tarjoukset löydät TÄÄLTÄ.

Untitled

KUUDES VUOSIPÄIVÄ

09 May 2019

Niin se aika vaan lentää siivillä ja juhlistettiin pari viikkoa sitten Waltterin kanssa jo meidän kuudetta vuosipäivää. Ihan hullun pitkä aika alkaa olla jo mittarissa, mikä toisaalta tuntuu siltä, että vasta eilen oltais alettu seurustelemaan, mutta toisaalta myös siltä, että näin on aina ollut ja tulee aina olemaankin. Oon kyllä ihan älyttömän kiitollinen siitä, että olen saanut tälläisen tyypin mun rinnalleni! Se, jonka kanssa voidaan valvoa aamun pikkutunneille asti jutellen. Se, jonka kanssa voidaan tanssia keskellä kirkasta päivää, koska miks ei? Se, joka kuuntelee ja osaa aina sanoa mulle juuri ne oikeat sanat. Se joka huolehtii, opettaa ja rakastaa. Se, jota ihailen monessa monessa asiassa. Se, joka meikkaa mulle upeet luomivärit, kun et itse viitsii opetella. Se, jonka kanssa voin tehdä mitä vaan ja milloin vaan ja se, joka tietää mut paremmin kuin kukaan muu!

Vuosipäivänä pääsin jakamaan hänen kanssa taas yhden osan itseäni. Lähdettiin viettämään vuosipäivää Tallinnaan ja miten hyvä tuuri meillä kävikään!! Juuri silloin siellä oli venäläisen artistin Dima Bilanin keikka, jota tottakai mentiin katsomaan! Oon pari vuotta sitten jo ollut hänen keikalla, mutta oli ihanaa päästä jakamaan tämä kokemus vielä Waltterin kanssa ja kaiken lisäksi vuosipäivänä. Oon pikku tytöstä asti ''vähän'' fanittanu Dima Bilania, osaan lähestulkoon kaikki sanat ulkoa ja koska oon kuunnellu sen biisejä niin paljon kotona ja autossa, osaa myös Waltteri jonkin verran niitä biisejä...:D  Onnen kyyneleet valu poskilla melkein koko keikan ajan, sillä olihan se ihan hullun siistiä päästä fiilistelemään sitä keikkaa yhdessä Waltterin kanssa. Laulaa täysillä ja nauttia hetkestä, yhdessä rakkaan kanssa!

Keikasta käytiin nauttimassa ekana iltana, yövyttiin Tallinnassa ja seuraavana päivänä käytiin syömässä ja kiertelemässä vielä vähän kaupunkia kävellen. Ihanan pieni irtiotto arjesta teki kyllä hyvää ja teki samalla myös tästä vuosipäivästä ikimuistoisen. <3
  UntitledUntitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled Untitled

PÄIVÄ TALLINNASSA

27 March 2018

Perjantaista sunnuntaihin sain nauttia ystävieni seurasta. Tällaiset viikonloput on musta aivan parhaita! Perjantaina illalla käytiin pelaamassa Lindan kanssa sulkapalloa, jonka jälkeen suuntasin kotiin siivoomaan ja odottelemaan Siljaa. Sain siinä hetken odotella, sillä hän saapui Helsinkiin vasta puolenyön aikaa... Voitte vaan kuvitella, että heti ei päästy nukkumaan ja loppupeleissä aikaa herätykseen oli parisen tuntia.

En muista milloin viimeksi olisin mennyt johonkin noin pienillä yöunilla, mutta yllättävän hyvin saatiin kuitenkin itsemme ylös sängystä viiden aikaa aamulla. Aivot eivät olleet kuitenkaan ihan parhaimmassa terässä, sillä heti alkuun tuli hiukan sähläystä bussien kanssa, mutta kaikki loppui kuitenkin hyvin ja päästiin ajoissa satamaan. Siellä meitä jo odotteli Jevi, Linda ja päivän synttärisankari eli Jemina. Päiväristeily Tallinnaan pääsi alkamaan! 

Meillä ei ollut mitään sen kummempia suunnitelmia, joten päivä vierähti aika perinteisen Tallinna kaavan mukaan. Ensin kierrettiin muutama kauppa, sen jälkeen pienelle kävelylle vanhaan kaupunkiin, syömään (Jemina oli varannut meille pöydän aivan älyttömän hyvästä paikasta nimeltä Pegasus! Suosittelen sitä lämpimästi kaikille Tallinnaan matkustaville.), kukka- ja alkoholiostoksille ja sitten reipasta vauhtia takaisin satamaan. Päivä ei suinkaan vielä loppunut siihen, vaan suunnattiin vielä Helsingissä Jeminan luo syömään kakkua ja istumaan iltaa. Puolenyön aikaa meidän kaikkien voimat oli jo niin lopussa, että päätettiin ihan suosiolla olla lähtemättä Helsingin yöelämään. Itse sain vielä yhdeksi yöksi Siljan yökylään ja oli kivaa viettää kiireetöntä sunnuntai päivää ystävän kanssa rauhassa täällä kotona. Oli kyllä kaikin puolin onnistunut reissu ja oli kivaa päästä tekemään tyttöjen kanssa jotain muuta, perinteisen tyttöjen illan sijaan.

Tämä alkanut viikko onkin aika kevyt, sillä tänään illalla mulla on viikon viimeinen luento ja torstaina suuntaan pariksi päiväksi Saloon/Turkuun. Sunnuntaina ois tarkoitus tulla takaisin Helsinkiin töiden takia. Tiedossa on siis kiva pieni hengähdystauko ennen kevään viimeisiä rutistuksia!

IMG_4137 IMG_4104 IMG_4147 IMG_3959 IMG_4111 IMG_3965 IMG_4085 IMG_4150 IMG_4097 IMG_3958 IMG_4128