© Layout by Julia E.

JOULULAHJAT VALMIINA

21 November 2018


Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa

Koska loppuvuosi tuo muutenkin mukanaan aina jonkin verran stressiä (kaamosaika, tentit, deadlinet jne.) päätin tänä vuonna säästää itseäni joululahja stressiltä ja hankkia lahjat hyvissä ajoin! Rakastan ostaa ja etenkin antaa lahjoja ja siksi päätin aloittaa lahjojen metsästämisen ja miettimisen tänä vuonna kaikessa rauhassa jo lokakuun lopussa. Pääsin myös kaupallisen yhteistyön merkeissä tutustumaan Coolstuff -verkkokaupan joululahja valikoimaan. Kyseinen verkkokauppa on mulle ihan uusi tuttavuus, mutta pakko myöntää, että positiivinen sellainen. Coolstuffilta löytyi keskeliäät ja hauskat lahjat koko perheelle, poikaystävälle ja kavereille.

Lahjojen miettimistä helpottaa hurjan paljon kategoriat, joiden avulla löytää kätevästi lahjat: äidille, isälle, tyttö- ja/tai poikaystävälle. Näiden kategorioiden ansiosta ei tarvinnut lähteä selaamaan joka kerta koko verkkokauppaa alusta loppuun läpi, vaan pääsi helposti etsimään esimerkiksi äidille sopivaa lahjaa potentiaalisten vaihtoehtojen seasta. Äidille ja iskälle valitsin yhteiseksi lahjaksi herätyskellon, pikkusiskolle polaroid kameran ja vielä yhteiseksi koko perheelle mölkyn ja avokado kuorijan. Osa näistä lahjoista oli jo etukäteen mietittyjä, mutta esimerkiksi mölkky oli sellainen lahjaidea, mikä syntyi vasta verkkokauppaa selatessa. Meillä ei kotikotona oo koskaan aikaisemmin ollut mölkkyä, joten nyt on aika antaa sellainen lahjaksi.

Eka satsi lahjoja tuli jo perille, mutta mun on varmaan pakko pistää vielä uutta tilausta perään. Jäi meinaa muutama lahjaidea vielä toistaiseksi mietintämyssyyn... Joululahjojen lisäksi mietintämyssyyn jäi myös muutama hauska synttärilahjaidea, mutta en viitsi niitä vielä paljastaa! Lahjojen ostamisen ja paketoinnin lisäksi, innostuin pari viikkoa sitten tekemään myös joulukortteja... Naureskeltiin asiaa jo lähipiirin kanssa, että ensi vuonna taidan ryhtyä jouluvalmisteluihin heti juhannuksen jälkeen. Noh, onpa nyt ainakin melkein kaikki lahjat ja kortit valmiina joulua varten, niin ei tarvii sitten enää juosta hikihatussa jouluostoksilla.

Untitled Untitled Untitled Untitled

Onko teille Coolstuff ennestään tuttu? Mitä tilaisit joululahjaksi kaverille/perheenjäsenelle/puolisolle tai vaikka itsellesi Coolstuffista?

Linkkaa kommenttiboksii lahjaideasi ja pistä perään oma sähköpostiosoitteesi. Näin osallistut 30 euron lahjakortin arvontaan Coolstuffille. Arvonta päättyy 28.11 ja säännöt arvontaan löydät täältä. Tsemppiä arvontaan!<3

26 comments:

  1. Ihania kuvia ja paketteja!

    Coolstuff on tuttu paikka ja siellä on paljon kaikkea kivaa. Tilaisin itselleni ihanat Spralla-kalasandaalit (https://www.coolstuff.fi/Spralla-Kalasandaalit/15625).

    ReplyDelete
  2. Montakin hyvää juttua löytyy, mutta uusille eväsrasioille on aina tilausta.
    https://www.coolstuff.fi/Frozzypack-No--2

    postin.tuomaa@gmail.com

    ReplyDelete
  3. On ennestään tuttu.

    Puolisolle (meille oikeastaan yhteiseksi lahjaksi)
    https://www.coolstuff.fi/Luck-Love-Seksipeli
    Voisi olla mielenkiintoinen.

    Naurajatar@suomi24.fi

    ReplyDelete
  4. Ei ollut tuttu :) Tämä lahjaksi https://www.coolstuff.fi/Cozy-sahkohuopa-Deluxe
    minna1995(at)gmail.com

    ReplyDelete
  5. Törmäsin sivuja selaillessani Squatty potty-nimiseen vempaimeen. Se olisi hyödyllinen meidän perheessä XD

    vitaevay@gmail.com

    ReplyDelete
  6. https://www.coolstuff.fi/Dinosaur-Kaivaussetti tää ois kummipojalle täydellinen :-) kerran oon tilannut Coolstuffista, tyytyväinen olin. Sara.rokman@gmail.com

    ReplyDelete
  7. Ihania kuvia! Tuolla sivustolla silmään pisti Snug Rug-huopa, ihan loistava lahja vilukissalle :)

    ReplyDelete
  8. Olen selaillut Coolstuffin sivuja ja kaikkea hauskaa sieltä löytyy. Mun ostoskoriin tipahtaisi ainakin https://www.coolstuff.fi/Merenneito-Peitto
    Siis toi on niin söde ;-)
    Mukaan kivaan arvontaan siis!
    nelliina(@)yahoo.com

    ReplyDelete
  9. Merenneitopeiton :)
    mariaheinonen1@hotmail.com

    ReplyDelete
  10. On ennestään tuttu! Ottaisin tän kotiin yhteiseksi :-) https://www.coolstuff.fi/Tietovisapeli-Idioottitietous

    ReplyDelete
  11. https://www.coolstuff.fi/Tietovisapeli-Idioottitietous tuo peli olis hauska, muita mitä oon ennenkin sieltä katsellut, oli niskahierontalaite ja vartalotyyny! Mukana arvonnassa :)
    tiia96@luukku.com

    ReplyDelete
  12. Mukana! merenneito peitto tyttärelle!
    mircamaria@luukku.com

    ReplyDelete
  13. Tämä olisi ehdottomasti loistava lahjaidea aina viluiselle äidille: https://www.coolstuff.fi/Cozy-sahkohuopa-Deluxe
    Jennnaaaj98@gmail.com

    ReplyDelete
  14. Oi, sähköhuopa!
    emilia.a.halme@gmail.com

    ReplyDelete
  15. Merenneitohuopa! ksefedini@suomi24.fi

    ReplyDelete
  16. Ei ole tuttu!
    https://www.coolstuff.fi/Cozy-sahkohuopa-Deluxe tämä olis täydellinen itselle tai äidille :)

    mimyy93@gmail.com

    ReplyDelete
  17. Polaroid-kamera on aina ihana olla juhlissa!

    jeccunen@gmail.com

    ReplyDelete
  18. Pojalleni tilaisin yövalon jonkun peliaiheisen :)
    jonna.tiittanen@elisanet.fi

    ReplyDelete
  19. https://www.coolstuff.fi/Retro-kirjaintaulu! Mukaan arvontaan!
    maikki-95-@Hotmail.com

    ReplyDelete
  20. Sähköhuopa lämmittämään :)
    ruskarouva85@gmail.com

    ReplyDelete
  21. Siskolle kauan toivottu kamera! https://www.coolstuff.fi/Fuji-Instax-Mini-9 Tätä voisi itsekin lainailla silloin tällöin...:)
    inkkarih@hotmail.com

    ReplyDelete
  22. https://www.coolstuff.fi/3Doodler-Create

    tämä!

    anniina.lang96@gmail.com

    ReplyDelete
  23. Star Wars aiheisen leivänpaahtimen. En ole tilannut Coolstuffilta mutta nimi on tuttu ennestään.
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    ReplyDelete
  24. https://www.coolstuff.fi/Monitoimityokalu-avokadolle/4361 Tilaisin tuon itselleni ja poikaystävälleni! Syömme paljon avokadoja, joten tämä helpottaisi niiden pilkkomista! :) kokkonen.heini(at)gmail.com

    ReplyDelete
  25. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  26. Merenneitohuopa olisi hauska idea :)
    anna_88@luukku.com

    ReplyDelete