© Layout by Julia E.

SPRING, I’M READY FOR YOU

09 April 2018

Meidän lento Roomasta lähti perjantaina ennen kahdeksaa paikalliseen aikaan ja päätettiin lähteä kentälle samoilla silmillä. Se oli oikeasti ihan hyvä vaihtoehto, koska parin tunnin yöunista ois tullut vaan paha mieli kummallekin. Meni ainakin super nopeasti lento, kun nukahdettiin jo ennen lentokoneen nousemista päät vastakkain ja herättiin vasta siinä kohtaa kun laskeutumisen aikana pyörät osu maahan. Voitte vaan kuvitella, mitä tein heti kotiin päästyäni. Söin, otin peiton kainaloon ja marssin olohuoneen sohvalle nukkumaan. Uni maistui ja nukuin siinä yhteen putkeen melkein viisi tuntia. Illalla käytiin vielä Waltterin kanssa ajelemassa ympäri keskustaa ja siinä samalla myös pienellä kävelyllä. Kävely teki hyvää ja pitkistä päiväunista huolimatta uni maistui myös illalla.
Vaikka Perjantaina jo nukuin ihan hyvin univelkoja pois, lauantainakin tuli nukuttua ihan kiitettävästi. Herätyskello soi vasta kahdeltatoista, lähdin iltavuoroon ja sen jälkeen nukahdin jo ennen kahtatoista sohvalle. Viikonloppu on siis virähtänyt univelkoja pois nukkuen...

Eilen oli jo vähän enemmän energiaa ja päätin lähteä moikkaamaan kavereita keskustaan! Istuskeltiin kahvilassa, käytiin pienellä kävelyllä, samalla jäätelöitä syöden ja käytiin pikaisesti muutamassa kaupassa. Sitten lähdin vielä yksikseni kävelemään Allas sea poolille istuskelemaan ja odottelemaan Waltteria. On kyllä niin nätin näköinen paikka, että pakko mennä joskus itsekin sinne uiskentelemaan! Illalla saatiin taas koirat hoitoon ja niiden kanssa sohvalla pötköttäen vierähti loppuilta.

Tänään pakollisiin suunnitelmiin kuuluu ainoastaan yhdelle luennolle raahautuminen, mutta muuten kalenterissa näyttää ihan tyhjältä. Huomaa, että nyt on jo ihan selkeästi tullut kevät, sillä mun tekis mieli olla koko ajan näkemässä kavereita ja tekemässä jotain. Mä ihan selkeästi elän auringon energialla! Onneksi on tiedossa oikeasti tosi kiva viikko ja pääsen näkemään ystäviä! Sään puolesta näyttää kans tosi hyvältä. Kevät, sua ollaan tässä jo hetken aikaa odotettu! Yritän nyt myös ylläpitää tätä hyvää postaustahtia, mutta en kuitenkaan ota siitä mitään stressiä! Palaillaan!

3C8A9504 3C8A9453 3C8A9485 3C8A9477 3C8A9516 3C8A9514 3C8A9481 3C8A9458-2 3C8A9521
jeans bik bok || shoes ellos || shirt bik bok || coat bik bok || sunglasses h&m || watch cluse

No comments:

Post a Comment