Takana on kesän ainoa vapaa viikonloppu, mikä vierähti erittäin mukavissa merkeissä! Torstaina saatiin meidän ensimmäisen yhteisen kodin avaimet, joten pakattiin heti perjantaina autot täyteen ja lähdettiin hurjastelemaan kohti Helsinkiä. Ilta vierähti paikkoja järjestäessä ja kun suurin osa kamoista oli saatu paikoilleen, lähdettiin Helsingin keskustaan yksille.
Lauantaina oli tarkoitus viettää ihan vaan rauhallista koti-iltaa, mutta suunnitelmiin tuli aika radikaalit muutokset. Sain meinaa neljän aikaa kuulla, että serkullani on yksi ylimääräinen ilmaislippu summer soundiin, jonka saan halutessani itselleni.. eihän sellaisesta mahdollisuudesta voinu tietenkään kieltäytyä! Anna-Sofiat tuli meille alottelemaan ja Waltteriki päätti lähteä Joskan kanssa pämppääämään! Siellä reivattiin koko illan yhdessä ja kyllä se väsymys tuntu sunnuntai päivänä ja kovin! Ikea reissu oli aikamoista tuskaa, mutta hyvin me siitäkin selvittiin! Käytiin sunnuntaina myös moikkaamassa Waltterin isoveljeä ja illalla lähdettiin takaisin Saloon.
Meidän kaksio alkaa jo pikkuhiljaa näyttämään kodilta! Ai, että mulla on ikävä sinne.. Kaksi viikkoa on kuitenkin vielä töitä täällä Salossa, joten sen verran pitäisi vielä malttaa odottaa! :)
Minnepäin siis muutitte?:) paljonko teillä mahtaa olla vuokra
ReplyDeleteteetkö asunnon esittely postauksen sitte ku ootte kunnolla ehtiny tonne asettua? :-)
ReplyDeleteKyl mä uskon.. mut menee vielä hetki ennen kuin se on täysin valmis :-)
DeleteOlisi tosi kiva nähdä teidän asunto vaikkapa videolla sitten kun olette saaneet kaiken valmiiksi :))
ReplyDeleteJotenki mä sen täällä blogin puolella varmasti esittelen, mutta saa nähdä että miten?!:D
Deletemil muokkaat sun ig kuvas? ne värisävyt yms ja reunat? :)
ReplyDeleteAfterlight sovelluksella :)
DeleteIhana tuo jalkalamppu:) mistähän sellaisen saattaisi löytää
ReplyDeleteIkeasta:))
DeleteOo toi lautanen näyttää tosi kivalta, mistä mahtaa olla? :))
ReplyDeleteNää on jotkut ikivanhat:D ei siis mitään tietoa :(
Delete