tag:blogger.com,1999:blog-1778987640171241764.post1777626370514868612..comments2023-12-04T15:14:17.385+02:00Comments on Elizaveta: MOTIVAATIOISKUElizavetahttp://www.blogger.com/profile/09650336627977073733noreply@blogger.comBlogger5125tag:blogger.com,1999:blog-1778987640171241764.post-27839110821883711242017-01-14T12:30:08.995+02:002017-01-14T12:30:08.995+02:00Nuorena harrastin yleisurheilua ja juuri yläkouluu...Nuorena harrastin yleisurheilua ja juuri yläkouluun siirtyessä se jäi: sukset menivät ristiin valmentajan kanssa ja niin kuin sanoit niin kaikki muu alkoi olla kiinnostavampaa. Lihasmassa hävisi ja paino laski reilu 10kg. En kuitenkaan ikinä ole ollut ylipainoinen, päinvastoin. Nuorempana se vaa'an luku vain tuntui olevan mittari kaikkeen. Monta vuotta sitten kuluikin ilman erikoisempaa liikuntaa.<br /><br />Olin aina vieroksunut kuntosalia ajatuksella, että kuka nyt kesähelteillä jaksaa tunkkaisella salilla nostella painoja. Siinä vaiheessa oli tehtävä vain asenteen muutos, kun päätin pyrkiväni poliisikouluun. Maksoin itselleni personal trainerin alkuun, koska en tiennyt kuntosalilla treenaamisesta mitään.<br /><br />Ensimmäisten POLAMK:in pääsykokeiden lopputulos oli 3 pistettä vajaa opiskelupaikasta. Missä sitten oli varaa kehittyä? Kuntokokeessa, ehdottomasti. Olinhan vasta muutaman kuukauden pinnistellyt ja saanut minimi tavoitteet läpi.<br /><br />Siinä vaiheessa sitten tippuikin järki pelistä. Voitonhimo mylläsi järkevän treenin yli. Aloitin kolmivuorotyön, joka itsessään on jo kroppaa rasittavaa. Kaiken a ja o oli pyrkiä siihen, että yksi lepopäivä per viikko. Töiden jälkeen salilla käynti ei aina riittänyt, vaan oli lähdettävä vielä lenkille, ryhmäliikuntatunnille ja ties mihin: kunhan treenasi. Piti kurittaa itseään, koska suurin ajatus takaraivossa oli, että en treenannut tarpeeksi edelliskerralla. Ruokarytmi vaihteli työvuorojen mukaan, mutta vähintään 7 tunnin yöunistani en luistanut. En voinut, muuten tuon jaksaminen ei olisi varmaan tullut kysymykseenkään.<br /><br />Aamuisin hikipisarat alkoivat valua otsaa pitkin jo sängystä noustessa. Leposyke tuntui takovan sydämen ulos rinnasta. Tuloksia ei enää salilla tullut, päinvastoin. Treenatessa syke hyppäsi heti lämmitellessä maksimisykkeen tienoille. Tutuille kertoessa käskynä oli aina käydä lääkärissä, sillä suvusta löytyy kiitettävästi sydän- ja verisuonitauteja.<br /><br />Ensimmäinen lääkäri totesi minun olevan riippuvainen liikunnasta, mutta veriarvot ovat ok - ei raudan puutetta. Siinä se. En luovuttanut, vaan menin urheilulääkärin luo, joka vakuutti minut ammattitaidollaan. Testattiin kilpirauhasen toiminta ja otettiin vaikka mitä testejä, mutta lopuksi oli vain todettava että kroppa on ylirasittunut. Kroppani ei tiennyt mitään "veren maku suussa" treenin ja levon väliltä. Sain käskyksi levätä ja upeat ohjeet siihen, miten lepojakson jälkeen palaan treeniin ja miten on pidettävä järki päässä kun tämmöiseen tilanteeseen on jo kerran päädytty. Ei se määrä, vaan laatu - ja tietynlainen monipuolisuus treenin rankkuudessa. Peruin pääsykokeisiin menemisen ja tein korkeintaan kävelylenkkejä kuukauden ajan. Jälkiviisaus nosti päätään ja kadutti pirusti, mutta samalla sain tärkeän opetuksen, jonka takia tätäkin romaania tähän rustaan.<br /><br />Lepotaukoni venyi kuukaudesta puoleen vuoteen. Ihmiset kyselevät koska menen pääsykokeisiin. Kun uusi haku aina aukeaa, on pohdittava olenko valmis. En tahdo enää "kokeilla" menestystäni, vaan tahdon tietää, kun koepäivänä pilliin vihelletään, että parempaan en pystyisi - se joko riittää sillä kertaa tai ei riitä. <br /><br />Ja se tärkeä opetus, jonka tästä olen oppinut: Kuuntele kroppaasi, ota aikasi. Toiset kehittyvät nopeammin kuin toiset. Somessa näkyvät fitness ihmiset ovat tehneet töitä kroppansa eteen, mutta ei sitäkään kroppaa ole hetkessä saavutettu. Mieti miksi treenaat ja millaisiin tavoitteisiin pyrit, mutta ole armollinen. Toivon, että jokainen treenaa loppujen lopuksi oman itsensä ja hyvän olon vuoksi, sillä muulla ei täytyisi olla ylitsepääsemättömän suurta merkitystä. Tottakai hyvinvointi oli itselläkin hakusessa, mutta ylitin rajani.<br /><br />Olen palannut ruotuun ja puolen vuoden tauon jälkeen palannut lenkkipoluille ja kuntosalille. Fiilis ei voisi olla parempi. En aio juosta vaa'alla, koska painollani en koe olevan merkitystä. Pyrin saavuttamaan tavoitteeni ja asettaa ne saavutettuani uudet, mutta parasta tässä hommassa on se urheilun tuoma hyvä fiilis: mä tein sen - itseäni varten.<br /><br />Antoisia treenihetkiä sekä paljon liikunnan tuomaa iloa sinne!Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1778987640171241764.post-32708858656090067592017-01-13T16:00:59.920+02:002017-01-13T16:00:59.920+02:00Kiitos ja tsemppiä sulle myös! <3Kiitos ja tsemppiä sulle myös! <3Elizavetahttps://www.blogger.com/profile/09650336627977073733noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1778987640171241764.post-28357421496543878122017-01-13T16:00:06.164+02:002017-01-13T16:00:06.164+02:00Kiitos ihana tsemppauksesta ja ihanaa vuoden jatko...Kiitos ihana tsemppauksesta ja ihanaa vuoden jatkoa sulle myös! <3Elizavetahttps://www.blogger.com/profile/09650336627977073733noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1778987640171241764.post-79458725224444149422017-01-13T15:18:58.888+02:002017-01-13T15:18:58.888+02:00pakko kommentoida nyt, vaikken ole blogiisi aiemmi...pakko kommentoida nyt, vaikken ole blogiisi aiemmin kommenttia laittanut. ymmärrän hyvin fiiliksesi, kun olo tuntuu vaan laiskalta madolta verrattuna aikasempaan liikkuvaan ja "tekemisentäyteiseen" elämäntilanteeseen. muista kuitekin, että elämässä tulee aikoja, kun liikkuu vähemmän ja aikoja, kun liikunta on elämässä enemmän läsnä. summa summarum, olet todella upea ja kaunis ihminen, eikä sinun tule tuntea yhtään huonoa omaatuntoa, vaikka kroppasi olisikin muuttunut. ihanaa vuoden jatkoa <3Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-1778987640171241764.post-56773642362231798502017-01-13T14:39:15.267+02:002017-01-13T14:39:15.267+02:00Mä oon lähes samassa tilanteessa sun kanssa. Mä oo...Mä oon lähes samassa tilanteessa sun kanssa. Mä oon joukkuevoimistellut pienestä asti ja sen loppuminen oli iso elämänmuutos. Nyt on ollut onneksi aikaa kasvaa henkisesti ja löytää oma juttu elämässä, mutta keho ei mene mielen kanssa yhteen. Harrastukseni oli niin tavoitteellista ja perfektionistista, että en "kehtaa" treenata, vaikka olen edelleen ihan hyvässä ja kauniissa kunnossa puolen vuoden jälkeen. Nyt on pakko uskaltaa ja laittaa hassut ajatukset pois :) Onnea sulle ja oot kyl aivan ihanan ja erityisen näköinen ja liikkumattomuus ei todellakaan haittaa sitä, vaikka tiedän miltä tuntuu. Anonymousnoreply@blogger.com