© Layout by Julia E.

KUN BLOGGAAMINEN TÖKKII

17 August 2016

Tällä hetkellä blogin pitämisessä mikään ei miellytä, eikä mikään tunnu hyvältä. Eilen mulla tuli asioita miettiessä, ensimmäistä kertaa koko blogihistorian aikana sellainen fiilis, että haluaisin lopettaa.

En tykkää enää roikkua kuvien edessä... Tuntuu että nyt viime aikoina on tullut sen verran lisäkiloja, että oma naama ei miellytä. Okeiokei, en oo vaalla edes käynyt, mutta peilikuva ainakin näyttää siltä.  En myöskään onnistu muokkaamaan kuvia sellaisiksi kuin haluaisin, itse blogitekstitkaan ei miellytä, mun omat asut ei miellytä ja oikeastaan mikään ei miellytä. Jopa eilen mukavassa bloggaajille järjestetyssä tilaisuudessa tunsin oloni epämukavaksi, vaikka ei siinä tilaisuudessa mitään vikaa todellakaan ollut, vika oli vain minussa. Olen ihminen joka ei tyydy mihinkään ookoo juttuihin, vaan vaadin itseltäni aina sitä parasta. Taidan olla liian ankara itselleni ja vaadin itseltäni liikoja. En vain voi sille mitään, että tuntuu siltä kuin tämä blogi vaan jumittaisi samassa paikassa. Tuntuu, että edistystä ei tapahdu mihinkään suuntaan... ja se edistymättömyys ärsyttää.

Eilen illalla päätin avautua asiasta Waltterille ja Saralle. Niille, jotka parhaiten voisivat ymmärtää tilanteeni. Sain molemmilta oikeastaan saman tyyliset vastaukset. Käskyn siitä, että en saa lopettaa ja kehuja mun blogista. Kehut eivät kuitenkaan auttaneet, sillä jos en itse ole tyytyväinen omaan tekemiseen, niin siihen ei auta se, että muut ovat. Tottakai siinä on myös se, että he ovat mulle rakkaita ihmisiä, eikä he kehtais haukkua mun tekemää työtä.

Sana EI sai mut kuitenkin pysähtymään ja miettimään. Waltteri sanoi myös että ''..bloggaaminen on osa sua..'' ja niinhän se on. Se on mulle rakas harrastus ja ehkä nyt on vaan pakko etsiä tästä jotain positiivisia asioita ja mennä fiiliksen mukaan. Jos asukuvien otto ei tunnu hyvältä, niin ei niitä tarvitse väkisin ottaa. Ehkä mulla oli vaan huono päivä.

En suunnitellut tulla puremaan tätä mun paskaa fiilistä tänne, mutta sitten ajattelin, että on teidänkin hyvä tietää syitä mahdolliseen hiljaisuuteen ja muutenkin siitä, että ei bloggaaminen ole aina niin hirveän ihanaa, vaikka sitä rakastaisikin. Jatketaan tästä siis rauhallisesti, fiiliksen mukaan eteenpäin! Enhän mä myöskään ole mitään luovuttaja tyyppiä!
IMG_6918
Photo by Sara

9 comments:

  1. Jyrkkä ei lopetukselle täältä ! Löysin blogisi vasta pari viikkoa sitten ja päivitän tän sivun ainakin pari kertaa päivässä jos olisi tullut jotain uusia postauksia. Ihana sivu, toivottavasti jatkoa piisaa vielä ! :-)

    ReplyDelete
  2. älä oo liian ankara itselles! sun blogi on ollut pidemmän aikaa jo yks niistä harvoista blogeista, jonka joka tekstin jaksan mielenkiinnolla lukea ja jonka postauksia odotan. sulla on omanlainen ja kiva tyyli kirjoittaa, sun kuvat on aina tosi hyvin otettuja ja sun asuista oon saanu jo monen vuoden ajan inspistä omiin asuihin. jos blogi tökkii tällä hetkellä niin pidä jonkun aikaa vaikka taukoa ja kato tauon jälkeen uudestaan- sun blogia on niin kiva seurata että älä missään ihmessä lopeta! <3

    ReplyDelete
  3. Oon seurannut sua jo muistaakseni pari vuotta! Ja älä ihmeessä lopeta, kaikille tulee vaiheita elämässä ku tuntuu et mikää ei mee nappiin, mut itse en oo huomannu mitään eroa tai että blogi olis tylsä. Pidät taukoo ajatusten kanssa ja iha varmasti pian rupee kirjotus ja mieli luistaa paremmin! Kyllä me lukijat luetaan sun blogia vaikka välillä susta tuntuis, että blogi ei oo hyvä.. Se on ! Ja on todella hyvä yks lemppareista :) itseni mielestä on ihanaa lukee myös jos on huono päivä tai muuta koska ei kenenkääm elämä oo iloista ja hohtoa aina! :)

    ReplyDelete
  4. Sun blogi on ihana ja aito, ja siitä saa inspistä jatkuvasti! Älä kiloista huolehdi, näytät silti hyvältä! Ja kesällä kuuluukin ottaa rennommin ja vähän kerätä talven varalle kerrosta;) kyllä ne siitä karisee pois syksyn myötä! Tsemppiä koulun alkuun Liisa!

    ReplyDelete
  5. Mun mielestä oot aina ollu tosi hyvä kuvaamaan niitä tilanteita missä oot. Tai ne kuvat on aina ollu mun lemppareita, mitkä on sellasia tilannekuvia. Esim kuvat sun ystävistä ja juhlista missä oot ollu, ne fiilikset välittyy niin hyvin.
    Jos et halua ite keikkua kameran edessä niin eihän sun tarvii. Ei ne päivän asu kuvat oo niin tärkeitä, mun mielestä sun blogin hienous on just siinä, että oot tosi hyvä tallentamaan kuvaan sellasia erilaisia fiiliksiä ja hetkiä.
    Oot kyllä todella kaunis ja mielellään kattelis sun kaunista hymyä, mutta jos sulle itelle tulee siitä epämukava fiilis niin kuvaile sit vaan muita,oot siinäkin hyvä!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon täysin samaa mieltä tän anon kanssa ja lisäisin vielä, että jos haluat päivän asua esitellä, mutta kameran edessä hengailu ei kiinnosta niin niitä vaatteita pystyy esitellä muutenkin kun vaan sun päällä :-) Mutta mullekkaan ne päivän asu kuvat ei oo tärkeimpiä tässä blogissa.

      Delete
    2. Samaa mieltä, että asukuvat ei oo sun blogissa mikään kannatteleva tekijä vaan pikemminkin muu sisältö!

      Delete
  6. Oot tosi kaunis ja esikuva mulle! Ei se haittaa, vaikka haluat lopettaa se ei oo mitenkään väärin. Tee jotain muuta hetken tai jos haluut kirjoittaa niin tee se esim ilman kuvia ☺ pidä vaikka vaan sosiaalisia medioita yllä jonkin aikaa!

    ReplyDelete
  7. oon seurannut sua ihan ensimmäisestä blogista tähän päivään asti. Älä ota turhaa stressiä tee tätä sillon, kun susta tuntuu siltä. Tää ei oo sulle mitenkään pakollista eikä se saa siltä myöskään sulle tuntua sillon se rupee näkymään tekstissä. Vaikka sun omat fiilikset on tollaset silti sun blogi on tosi ihana. Niin ihania kuvia, niistä jotenkin välittyy aina niin positiivinen fiilis. Sun tekstiä on myöskin tosi kiva lukea, näin alusta asti sua seuranneena voin sanoa et tosi paljon on kehittynyt sun teksti mitä kirjotat nykyyän niin entiseen verrattuna. Vaikka sulla välillä on postauksia missä toteat parin lauseen jälkeen et kirjottaminen ei suju ja annat kuvien puhua niin ne kuvat todellakin "puhuu" mitä tosi harvoin harmi vaan blogeissa näkee. Sulla on blogi jotenkin pysyny aina melko "luonnollisena", kun taas jollain ihmisillä huomaa, että niillä muuttuu kuvat ja teksti heti kun tulee enemmän seuraajia. Oot tosi ihana ja suloinen nainen toivottavasti vielä jatkat tätä sun harrastusta, koska mun mielestä on aina ihana palata tänne sun blogiin lukemaan sun juttuja ja varsinkin kattomaan kuvia mitä oot ottanut. Ja edelleenkin sulla tosiaan kertoo kuvatkin tosi paljon, kun joissain blogeissa nykyään tuntuu siltä, että kaikki kuvaus tilanteet on ns. "lavastettuja". Ihana sinä ja paljon tsemppiä ja haleja jatkoon!

    ReplyDelete